Eteenpain

Yhden ylimaaraisen paivan halusin kulkea, koska matkanteko maistui. Sen seurauksena joudumme odottelemaan koko paivan bussia Villafrancassa Santiago de Compostellaan. Mutta paivat ovat olleet sen arvoisia: aurinkoa, lempeaa tuulta, valkoisia, keltaisia, liloja kanervia ja ylvaita vuoria aina Ponferradaan asti. Ylimaaraisella matkalla sielta tanne viiniviljelyksia, kukkia, puutarhoja vahan matalampien vuorien keskella. Ylosmeno vuorille oli hikista, alastulo kavi jaloille. Yhden yon vietimme 1500 metrin korkeudessa, yhden tauon keskella viiniviljelyksia akkia kokoonkyhatyssa baarissa: yksi poyta, kukkamaljakko, vanha nojatuoli ja isanta kantaa kinkun palaa sormenpaassa. Emme sairastuneet. Majapaikkojen isannat ovat luku si8nansa; yksi puhui neljaa kielta yhtaikaa. Loistava matka tahan asti.

Kartalla taas Astorgassa

Olemme olevinamme jo tottuneita vaeltajia ja nautimme melkein joka kilometrista. Aurinko on ilmestynyt taivaalle ja vaatteita on vahennetty koko ajan. Viimeiset kilometrit ennen Astorgaa olivat hikisia, mutta ne edelliset 15 menivat kevyesti:)

Vaeltajia on aina vaan enemman: puolalainen, pari norjalaista, jenkki (matkalla 23.3. lahtien !), kaksi suomalaismiesta - Ranskan rajalta asti kavelleita. Eilinen yopaikka oli taynna ranskalaisia, joten keskustelut jaivat kielitaitoni puutteen takia vahaisiksi. Puheet liittyvat yleensa matkantekoon, lahtopaikkaan ja kuntoon. Jalkavaivaisia nakyy vahan valia, mutta kovin sitkeasti hekin vaan jatkavat polkuaan. Epailen, ettei minusta siihen olsi.

Vahan kylla mietityttaa kaukana nakyvat lumipeitteiset vuoret, jotka pitaisi huomenna ylittaa. Kun ne ovat niin kovin kaukana ja vasta niiden toisella puolella on seuraava yosija. Turha surra huomisia.

Astorgassa on upea katedraali ja jaannoksia roomalaisten valtakaudelta. Sivistysta tarjolla.

Buen camino

Nyt tuntuu todella hienolta olla matkalla. Kavelymatka oli mitoitettu kuntomme mukaan ja syotavaa on loytynyt, kun vatsa vaatii - aina vaan paremmalla hinta-maarasuhteella. Paivan sadekuuron onnistuimme vaistamaan kahvitauolla kuppilassa,jossa olisi saattanut olla hieman kohentamisen varaa. Ehka olisin aloittamassa ehjista tuoleista ja sitten voisin ehdottaa pienta huikopalaa ja siihen liittyvaa mainontaa. Mutta katto oli pitava ja se riitti meille.

Puerto de Orbigo on kaunis pieni kyla ja iltaa myoten tayttynyt vaeltajista: japanilaistytto nukkuu samassa huoneessa kuin mekin. Albergue/refugio-emannat ja -isannat tayttavat kerrossangyt saapumisjarjestyksessa, miehet ja naiset sekaisin. Ensi yona kiipeamme ylapetille. Hyva etta asumus on taynna, silla ihmiset lammittavat. Ilma ja talot ovat melko viileita, mutta toistaiseksi se ei ole haitannut. Kulkemisen ilo on tuntuvaa.

Iltakavelya

Illalla 22-23
Viimein loydettiin kirjaamisen arvoinen ruokapaikka - sattumalta eteen osuneiden camino-nuolien avulla. Ensin kysyttiin paikallisesta ravintolasta ruokaa, sielta neuvottiin seta-Pepen luo, vaikka paikka oli suljettu - sitten kauan kaveltiin ja kyseltiin - kunnes viimein monen mutkan ja kyselyn jalkeen tuli Meson Rosa. Siella istuivat aiemmalta reitilta tutut saksalaisrouvat mukavasti punehtueina tyhja Pelegrino-punaviinipullo poydassaan. Melkein yhta tuhdin annoksen nautimme mekin: minestronekeittoa, papu-lihamuhennosta ja viinit paalle 10 euroa syojalta koko ateria ja viela halaukset ja Buen caminon toivotukset pihalle asti. Ruokalistaa ei talossa nakynyt, mutta emme ainakaan pettyneet. Ateriasta jai hyva ja lammin jalkimaku. Tarkenemme.

Paivakavelya

Leonista olisin halunnut kirjoitella, mutta enpa niin vain paikkaa loytanyt. Sinne tulimme ex-kollega Tuulan kanssa eilen junalla Madridista ja yovyimme benediktiiniluostarin kyljessa olevassa refugiossa. Paikassa oli kova kuri: nukkumaan puoli kymmenelta ja heratys (henkilokohtaisesti, jos ei valoja kavahtanut) 6.30. Iloinen yllatys oli ilmainen aamukahvi. Illalla paasimme osallisumaan nunnien hartaushetkeen. Meita paimentava nunna selitti ensin, mita pitaa tehda, mutta harva ymmarsi ja olimme aika sekalaisesti aanteleva lauma. Matkajoukko on kansainvalinen: saksalaisia runsaasti, muutama ransakainen ja suomalainen aviopari. Tama pari on ollut reitilla jo aiemminkin ja liikkui tottuneesti bussilla kaupungin laidalle ohi tylsien esikaupunkialueiden.

Paivan retki oli uuvuttava - osin myos siksi, etta halusimme loytaa paremman reitin kuin moottoritien vieressa kulkeva ja marssimme edestakaisin etsien simpukan kuvia ja keltaisia nuolia, joilla tie Santiago de Compostellaan on merkitty. Loytamamme reitti ei ollut kovin hyva sekaan: peltoa silmankantamattomiin ja kapakoita ei lainkaan. Banaanin ja suklaalevyn lisaksi kaipasimme vahan tuhdimpaa ruokaa. Kaipaamme yha. Vaeltajan vatsa ei jaksaisi odottaa iltakahdeksaan, jolloin ravintola tarjoaa, toivottavasti, ruokaa.
Yosija on nyt kuitenkin loydetty, mutta se on jaatavan kylma kivitalo - kesalla varmaan mukava. Nyt ilmakin on kylma ja tuulinen. Onneksi tanaan ei ole satanut. Olemme taipuvaisia suunnittelemaan tasta eteenpain reittimme jopa hieman 20 km: lyhyemmiksi, jos sopivia majapaikkoja loytyy. Vaan tassakin paikassa on puolensa: hetkittain toimiva internet, oma huone (kun on vahan kulkijoita) ja todella ystavalliset kylalaiset ja majatalon isanta Jesus. Kylassa pitaisi olla toinenkin refugio, mutta Pepe-seta oli kyllastynyt ja pannut putiikin kiinni. Yritamme hanen luokseen kuitenkin aterialle, jotta kannatuksemme kylaan olisi tasapuolista. Etta paljonko maksamme yopymisesta? Naissa paikoissa annetaan lahjoituksena maara, jonka katsoo sopivaksi.

Kiintoisaa ja haastavaa

Todella upeaa opiskelua tämä. Opastus on erinomaista; tarpeeksi yksityiskohtaista aloittelijallekin. Tehtävät avaavat uusia alueita - ainakin minulle. Pitäisi vaan malttaa lukea kunnolla. Harjaannusta tarvitsen, vaikka perusidean del.icio.usista ymmärrän.
23asian kurssi on juuri nyt niin houkuttavassa vaiheessa, että on melkein sääli lähteä lomalle pariksi viikoksi. (Minäkö muka noin kirjoitin?) Siirryn viikonlopun kuluessa vähitellen jaloittelemaan Pohjois-Espanjaan, enkä tiedä kuinka usein tapaan tietokoneen näköisiä laitteita. Uudet tehtävät jätän vapun jälkeiseen aikaan, sillä maksulliset laitteet ja omat taitoni ovat mahdoton yhtälö. Sitä suuremmalla innolla sitten palaan ja räpellän perässä.

Blogia yritän kuitenkin täydentää, mahdollisuuksien mukaan.

Yritys ja erehdykset

Olen loikannut ison loikan mukavuusalueeltani, kun ilmoittauduin 23 asian kurssille. Kuitenkin kihelmöi mukavasti, vaikka epäilen olevani tumpelo joukossa. Blogin tekeminen oli mukaan lähdön syy. Kaikki muu toki kiinnostaa, vaikka osa on otsikkoinakin vieraita. Että sitten ajanvietepelaamistakin oppimaan! Se ei tarkoittane asuinkumppanin harrastamaa sudokuklikkailua? Omaa aikaani vievät kirjat ja kävelylenkit koiran (!) kanssa säännöllisesti; uiminen, matkat ja aikuiset pojat tilanteiden mukaan. Monta muutakin mukavaa mahtuu elämääni: lukupiiri, harrastajakirjoittajien kokoontumiset, erilaiset tuunausyritykset, mutta oikeitten harrastusten nimeäminen olisi silti vaikeaa.



Ison lohkareen päivistä vie työ kirjastossa melkein keskellä Suomea, maalla ja veden lähellä. Saa viedä, sillä työn kautta pääsee myös mukavien asioiden äärelle: kirjoja hipelöimään tai vaikka tälle kurssille.