Tuulessa

Auringossa etelässä

2011-08-23T01:10:00.000-07:00

Hankoon kannatti tulla. Meri on lähellä ja hohtaa auringossa. Olen ollut täällä vajaan vuorokauden ja testannut vasta kaksi uimarantaa eli käynyt siis kaksi kertaa meressä. Viimein - kesän mittaan yhä isommaksi kasvanut haave pääsee toteutumaan upeassa ympäristössä. Rannan hiekka on hienoa, mainingit lempeitä ja vesi lämmintä.

Vanhoja huviloita riittää ihmeteltäväksi vaikka kuinka paljon. Onko Hanko ollut niin syrjässä muusta Suomesta, ettei talojen purkuinto ole ulottunut tänne? Vaikuttiko Porkkalan miehitys asiaan?

Asun miehen kanssa Villa Fammulassa, joka on viehättävän nostalginen pieni mökki lähellä uimarantoja. Tuntui kuin olisin 1950-luvulla, vaikka mökkiin on lisäilty nykyihmisen kaipaamia mukavuuksia, varovasti, mutta riittävästi.

Mitäpä tässä enempiä jorisemaan, kun edessä on aurinkoisia teitä, polkuja ja katuja - ja kirjaston pihalla odottaa vuokrajopo.

Välilomatilinpäätös

2011-07-24T09:18:00.000-07:00

Kaupunkilomamme on todennäköisesti lopuillaan. Viime päivät olemme viettäneet rauhallisesti lähiympäristöä tarkkaillen. Se merkitsee kävelyjä Jack Russellin terrieri Miron kanssa lähipuistoissa, Uunilinnunkujalla, Kotikaivontiellä ja Pajulinnuntiellä. Vasta tänään löysimme Örnskintien, jossa voisi olla ulkomaalaiselle toisteltavaa. Hienoja nimiä ovat kaduilleen antaneet.

Malmin maisema on muuttunut viimeisten 50 vuoden aikana melkoisesti, minkä totesimme Helsingin museon kuvapolulla. Vanhat puutalot, saunat ja asusteliikkeet ovat häipyneet kivitalojen tieltä. Pyöräilijät polkevat shortseissa eivätkä pussihousuissa. Vastaan tulee paljon punakasvoisia ihmisiä, jotka kantavat ylpeinä vatsaansa t-paidan sisällä, vyön yläpuolella. Raskaat päivystysvuorot Ravintola Konjassa takaavat sinne kuitenkin elämää ympäri vuorokauden. Vastapuolella tarjotaan irlantilaista siideriä Magnersia ja paikallisen pienpanimon oluita, mutta asiakkaita näkyy siellä vain ajoittain. Ja kotona maalla on pubi tyhjänä sunnuntaiaamuna kello 10.

Meressä en ole käynyt. Onnistuin saamaan pienen ruhjeen pyöräilyreissullani, enkä sitten uskaltautunut sen kanssa uimaan levien keskelle. Se jäi vähän kaivelemaan muuten hyvässä kaupunkilomassa.

Herneitä pellossa ja muuta mukavaa

2011-07-19T12:28:00.000-07:00

Tulin sitten kaupunkiin löytääkseni herneitä - torilta ja pellosta. Maallakin niitä löytyy torilta ja ehkä jonkun toisen pellosta, mutta täällä pääkaupungissa ohikulkijat jalan, pyörillä ja yxi jopa autolla olivat keräämässä voimiakeräävän pellon satoa. Minäkin pistelin maistiaiset laukkuuni ja jatkoin pyöräilyjä niska kenossa. Pyöräedusta olen riemuissani, vaikka niskani ehkä ei. Näen kuitenkin pyörällä paljon enemmän, jos vain satula ja niska saadaan balanssiin. Ilmaa jo hankittiin ilmaiseksi Teboilista. Aion ryhtyä edullisen ilmansaannin vuoksi vakioilma-asiakkaaksi.

Toki olen päässyt ihan perinteisistä turistielämyksistäkin nauttimaan. Kävin miehen ja kälyn kanssa Designmuseossa Kaj Franckin näyttelyssä. Oli riemastuttavaa katsoa esineitä, jotka ovat jokaisen (s.o. minunkin) ulottuvilla. Pidän (myös) tällaisesta vaatimattomasta taiteesta, jolla on joku funktio ja joka on kaunista. Lähes 40 vuoden jälkeen arvostan häälahjojamme.

Taidepläjäyksen jälkeen kävimme kahvilla Ilosaarirockista palanneiden ja osin palaneiden jälkipolven ilmentymien kanssa. Ismo Alanko oli koettu ja siitä nautittu. Eikä mikään ennustettu sade ollut haitannut. Väsymystä oli kuitenkin poisnukuttavaksi.

Päivääni on mahtunut myös laiskoja hetkiä parvekkeella eri kirjastojen poistomyynneistä eri hinnoilla (0,50-1,- €) ostettujen ja kotikylän kirjastosta lainattujen kirjojen äärellä. Olen myös nähnyt lokin räpylän alapuolelta, pilviä ja ison ilmapallon sekä helikopterin. Eiköhän siinä olle stressittömyytä yhdelle lomapäivälle.

Kaupungissa

2011-07-18T12:39:00.000-07:00

Kaupungissa voi asua. Täällä asutaan melkein kuin maalla. Pieneen tilaan ahdetaan kaikki vihreys, joka maalla on ihan levällään.
Millaista olisi asua ja käydä töissä täällä? Hyvinhän se sujuisi. Silloin ostaisin ruokaa lähiprismasta enkä kauppatorilta. Hakisin täydennykset Lidlistä ja myslit Punnitse ja säästä -liikkeestä, jos tuhlata haluaisin.
Näin korkealla tuulee ja se tuntuu hyvältä. Ei ole kuuma edes auringossa. Eikä hyttysiä.
Saimme vaihdossa ison labradorin noutajan sijaan Jack Russelin terrierin. Olen varmaan onnistunut näännyttämään vanhan koiran pitkillä kävelylenkeillä. Toipukoon sohvalla. Niin minäkin.

Kunpa saisin pyörän kuntoon ja pääsisin mereen, veteen.

Asunnonvaihtoa

2011-07-17T11:35:00.000-07:00

Suomalaiset viettävät yhä enemmän kaupunkilomia. Niin mekin. Olemme saapuneet Malmille tuttuun kolmen huoneen ja keittiön asuntoon tänään iltapäivällä. Poika vaimoineen on menossa maaseudulle meidän kotiimme.

Olihan tässä hieman sisääntulovaikeutta. Ensin tuntui siltä, että emme mahdu tänne. Seuraavan polven avioparilla oli pientä säätöä siitä, kuka tekee mitäkin. Miespuolinen läheinen sukulaiseni oli jättänyt oman osansa tekemättä. Yllättävää kyllä, lähes kaaosmainen tilanne selkeni. Nyt olo tuntuu viihtyisältä. Ihailen parvekkeen kasveja. Miten paljon paremmin miniäni onkaan onnistunut viljelmissään kuin minä, vaikka minulla on tilaa..

Luvassa on hellettä ja myrskyä. Vaikka olenkin innokas uimari, en nyt ikävöi kotijärveäni. (Ehkä haluaisin päästä mereen - pitkästä aikaa.) Olen turistina täällä viikon - niin halvalla kuin ikinä voin. Ja niin paljon nauttien ja nähden kuin ikinä voin - ennenkaikkea. Toivottavasti ensimmäisen polven kaupunkilaiset nauttivat maalla omasta tilasta, järvestä, puista, mustikoista .. ja löytävät kanttarellit. Minä tähtään Hakaniemen torille ja Kai Franckin näyttelyihin.

Jälkipuhe Puolan reissuun

2011-04-30T03:39:00.000-07:00

Kuka vappuna joulua muistelee, sitä tikulla silmään. (Uusmuotoiltu sananlasku). Enpä kuitenkaan malta jättää kirjaamatta kirjan välistä putkahtanutta lappusta, johon olen jäljentänyt tietoja eräästä Wroclavin keskustan kirjakahvilasta löytyneeestä kirjasta. Kahvila oli nuorten suosiossa ja kirjat toimivat sisustuselementtinä ikkunoilla ja hyllyillä. Kirjat oli joko ostettu halvalla tai saatu ilmaiseksi. Kahvilan henkilökunta osasi hämmästyttävän huonosti englantia (verrattuna muihin ravintoloihin), joten emme voineet viritellä keskustelua, kun me emme taas puolaa osanneet. Kumppanini nappasi ikkunalta pöytämme vierestä kirjan, joka paljastui kirjastoalan teokseksi: Alte Bahnhofsgebäude - neue Bibliotheken : Fakten und Eindrücke von finnischen Bibliotheken. Budapest 1980.
Mielenkiintoista:
1. kirjan olemassaolo kahvilassa
2. luultavasti tuolloin kaupungin ainoat suomalaiset, joista toinen kirjastonhoitaja, nappasivat kynsiinsä matkakertomuksen suomalaisiin kirjastoihin: Tampere, Jyväskylä, Lappeenranta...
3. Kirja oli painettu kahtia jakautuneen Euroopan sosialistisella puolella ja kirjasto, jonka kokoelmista se oli kahvilaan kulkeutunut oli Leipzigissa, DDR.

Ja näin kerrottiin Jyväskylän kirjastosta 1980 itäsaksalaisille: Jyväskylässä on vuodesta 1977 on-line-kirjastojärjestelmä. Käyttäjillä on suuri itsenäisyys ja käyttäjäkoulutus on hyvää...
Sellaisia löytöjä kirjakahvilan sisustuksesta jouluna 2010.

Puolan reissu on jäänyt toistaiseksi viimeiseksi. Edes uusia suunnitelmia ei ole kovin tarkoin viritelty. Passikin on vanhentunut. Aikuisikäni aikana en muista aiemmin ilman passia olleenikaan. Mutta ei se Puolan matkasta johdu, vaikka bussissa köröttely ottikin voimille. Voisin mennä maahan vielä uudestaan.

Sylvesteria kohti

2010-12-27T04:31:00.000-08:00

Joulu on ohitettu turvallisesti ja ihmiset hiipineet ulos koloistaan. Nyt on aika rynnata uimahalleihin ja pitkille kavelyille, jotta saa tiputettua painoaan. Yhta tuskaista kuin on painonpudotus, oli kaikkien jouluruokien ostaminen ja valmistaminen. Kahdelta tuskalta on mahdollista saastya, jos joulun viettaa kohtuullisemmin. Ympariston paineet eivat vain anna heikkotahtoiselle siihen tarpeeksi uskoa.

Olemme viettaneet kaupunkijoulua Wroclawissa, kiertaneet katsomassa toinen toistaan upeammin koristettuja kirkkoja. Seurakunta ei taalla tunnu kovasti olevan aanessa, mutta papeilla on sitakin parempi laulutaito. Musiikki on kaunista, kuulostaa joskus "maalliselta". Olimme molemmat melkein varmoja, etta toinen joulupaivan jumalanpalvelusta vetavista papeista vetaisi valilla partisaanivalssin.

Kylla, mekin kavimme uimassa mahtavassa Aqua Parkissa, jossa altaita oli niin sisalla kuin ulkona. Saa on kaantynyt sumusta pakkaseen ja aurinko paistoi lampiman altaan hoyryihin.

Olemme myos kayneet paikallisessa oopperatalossa katsomassa ainoan esityksen, joka siella oli oleskelumme aikana: baletin Romeo ja Julia. Esitys oli moderni versio, minusta kiinnostava, kumppanista ei. Mina en ollut erityisen innostunut Romeon tanssimisesta, sensijaan muut tanssijat mielestani olivat hyvia, erityisesti Julian vanhempia esittaneet. Toisen naytoksen kohtaukset olivat klassiseen balettiin verrattuna melko uskallettuja, silla rakastavaiset olivat alastomina (=ihonvarisissa asuissa) ja rakkauskohtaukset rohkeita ja kauniita. Alastomuus saattaa olla taalla suurempi tabu kuin Suomessa, silla uimahallissa ihmiset peseytyivat uimapuvussaan...!

Huomenna pitaa lahtea korottamaan takaisin pohjoiseen, Varsovan lapi Liettuaan ja istua koko paivan bussissa. Menee kai se, kun meni tullessakin.

Joulusatu

2010-12-24T02:06:00.000-08:00

Ja niin vain on kaynyt, etta olen sukeltanut toiseen satuun keskelle Eurooppaa Wroclawin kaupunkiin Puolassa, keskelle sumua ja kafkamaista joulun valmistelua. Oletan tunnelman muuttuvan viela aavemmaisemmaksi, kun kaupunki hiljenee joulun viettoon - keskiyon messusta huolimatta. Kaupunki on kuulunut Saksaan nimella Breslau vuoteen 1941, mutta vain kaksi ihmista on aloittanut kanssamme keskustelua saksaksi. Monet nuoret tuntuvat hallitsevan ainakin perussanaston englantia, kauppahallissakin. Olemme ostaneet pienen perusvaraston ruokaa ja juomaa hotellihuoneeseemme silta varalta, etta turisti-infon neidin All is closed pitaa paikkansa. Mikali liikkeiden ja ravintoloiden oviteksteihin on uskomista, pystymme kylla kasvattamaan vyotaromittaamme joulunakin, vaikka jo nyt on hyvinsyonyt olo.

Tulimme tanne via Balticaa pitkin aluksi Helsingista laivalla ja sitten kaksi vuorokautta bussilla. Valilla yovyimme Liettuassa Kaunasissa. Kylla, talle matkalle sielu ehti hyvin mukaan. Se taisi olla perilla jo ennen kahta kangistunutta ruhoa, joita on yritetty elvytella kavelylla, kavelylla, kavelylla - kaduilla, kirkoissa (joita on vieri vieressa) ja parissa taidenayttelyssa seka hyvalla ruualla ja viinilla.

Vaisto johdatti ihan oikeaan kaupunkiin jouluperinnetta murtamaan. Puola on kiinnostanut maana vasta sen jalkeen, kun olen lukenut Olga Tokarcukin kirjoja. Hanen mielikuvitusmaisemansa ankkuroituu Nowa Rudan kylaan, joka sijaitsee aika lahella tata kaupunkia. Rakennukset ovat upeita - muutama kerrostalorottelo vain korostaa vanhojen, kunnostettujen talojen kauneutta. Taalla todella voi kavella tassakin sumussa tuntikausia ja kokea koko ajan uutta. Kirkot ovat isoja ja vaikuttavia, usein punatiilesta tehtyja, joissakin on uusia taideteoksiakin. Kristus esitetaan seka uusissa etta vanhemmissa kuvissa karsivana ja hyvin verisena, eri tavalla kuin Italiassa. Italiassa kaunistellaan, taalla kuvat hatkahdyttavat. Ilmankos rippituoliin oli aatonaattona pitka jono vanhoja ja nuoria kaupunkilaisia.

Ensimmainen internet-kahvila loytyi vasta toisena paivana, joten paljon ei taalla kirjoitella. Ehkapa taalla koetaan ja luetaan. Ja viihdytaan hyvinkin.

Satu

2010-10-22T04:15:00.000-07:00

Olipa kerran lahes kuusikymppinen tytonhupakko, joka paatti lahtea Etela-Afrikkaan. Kun han oli ensin kulkenut kuten oli Euroopassa turistina oppinut: kierrellyt museoita, ihmetellyt ruokaa ja taksoja, han paasi kaupungin ulkopuolelle. Hanelle oli varattu kaunis huone hienossa hotellissa, jossa han tunsi ensin itsensa kovin pieneksi ja rumaksi sammakoksi, jollainen oli hukkunut pihan uima-altaaseenkin, mutta varsin pian hanesta tuli prinsessa. Tyttohupakkoprinsessa kaveli linnoituksen puutarhassa bougainvillean varjossa ihastellen Afrikan kansalliskukkia ja muita kukkia, erimuotoisia ja erivarisia. Valilla han pulahti viileaan uima-altaaseen jaksaakseen taas haistella kukkia. Illalla linnoituksessa tarjottiin runsas buffetillallinen ja prinsessa meni nukkumaan vatsa pullollaan.
Aamulla tytonhupakko lahti Paarliin majataloon, jonka nimi oli sijainnin mukaan Mountain Shadow. Siella hupakko kaveli vuorilla ja ui vihreavetisessa lammikossa yhdessa ankkojen kanssa, pelotteli helmikanoja tahtomattaan ja taas prinsessa hanessa nosti paataan. Hupakko soi piknikkia lammen rannalla, kun aurinko laski vuorten taa ja valaisi toiset vuoret ymparilla.
Hupakko meni viela meren rantaan katselemaan valaitten leikkia ja samalla han naki liloja, oransseja keltaisia kanervakukkia.
Hupakko joutuu palaamaan pohjoiseen pakkaseen ja rantaan. Mutta ehkapa viela kerran hupakko palaa prinsessaksi satuun...

Liikkuminen ja muu yhteydenpito

2010-10-22T03:55:00.000-07:00

On helppoa liikkua autolla, jos kuljettaja on tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen eika hermostu miljoonakaupungin ruuhkissa. Minusta ei olisi taalla ajamaan, mutta onneksi matkakumppani on taitavampi. Junia emme ole kokeilleet, mutta ne pysahtyvat pienillakin asemilla kuten Stellenboschin Spierin kylassa. Taksi on Kap Kaupungissa hyvin saatavilla, ja kilometritaksa on 10 randia eli aika halpaa liikkumista. Tyopaivan aluksi ja paatteeksi ihmiset hyppaavat minibusseihin, jotka ajavat melko holtittomasti kadun viereista kaistaa, pysahtyvat missa sattuu ja toitottavat herattaakseen huomiota. Jos istut toisessa autossa vieressa, voit pudota penkilta, jollet ole lujahermo tai tottunut. Naiden bussien pysahtyminen ja liikkeellelahto on yhta holtitonta: lujaa vaan liikenteen sekaan tai kyytia tarvitsevia poimimaan missa heita on.
Jalankulkija juoksee minka ehtii ja kaikki kylla juoksevatkin punaisia pain (kuten autotkin ajavat) ja kadun yli liikenteesta juuri piittaamatta.
Puhelinkioskeja taalla on yllattavan paljon, ja puhelinkortteja todella kaytetaan. Onhan toki matkapuhelimiakin.
Afrikaansia on kutsuttu keittiohollanniksi. Minulla on vaikeuksia ymmartaa paikallisten englantia, mutta onneksi saan itseni ymmarretyksi hyvin. Ja onneksi kumppani tavoittaamuiden sanat paremmin.
Paikannimet tuntuvat loppuneen kesken, silla taalla on East London, Hamburg, Brooklyn ja Croydon jne. Kaiken lisaksi samoja paikannimia esiintyy eri puolilla, mika tekee kartanluvun vaikeaksi. Vaikeaa se on myos silloin, kun huomaa pudonneensa kartalta, kuten meille kavi lansirannikolla Cape Townista pohjoiseen. Olimme ostaneet vain etelaisen osan kartan.

Ruokaa, juomaa ja rahaa

2010-10-21T02:36:00.000-07:00

Tulee olemaan vaikeaa tottua taas arkisiin evaisiin naiden herkkujen jalkeen, mita taalla on saanut maistella. Voi olla vaikeaa myos mahtua entisiin vaatteisiin, mutta siita kannettakoon huolta tuonnempana.
Aluksi vaikutti silta, etta tulemme toimeen hotellin tuhdilla aamiaisella, jossa oli munia, papumuhennosta, makkaroita ja pekonia leipien, pullien ja ihanien hedelmasekoitusten seka jugurttien lisaksi. Mutta olemme syoneet myos kolmen ruokalajin herkkuillallisia, maistelleet kalaravintolassa hyvaa valkoista kalaa ja muualla lohen sukulaista, aamulla maidossa keitettya savukalaa. Pihviateriasta emme ihan seuraavaan aamiaiseen mennessa toenneet, silla lihaa oli todella paljon ja se oli hyvaa. Ateria loppui vasta kymmenen tienoilla.
Parilla viininmaistelukierroksella olemme kayneet ja vaellus tammitynnyreiden tayttamissa halleissa vuosikymmenia kypsyvien viinien keskella oli - no - ennenkokematonta. Oppaanamme oli harmaatukkainen, arvokas herra kiiltonahkakengissaan. Han oli asunut aikoinaan Leningradissa ja tiesi suomalaisten maineen siella. Viinin maistelu on kuitenkin eri juttu kuin vodkan nauttiminen ja huolimatta brandytilkasta minakin selvisin kierroksesta.
Toki syominen maksaa, varsinkin kolmen ruokalajin illallinen. Kolmellasadalla randilla eli noin 30 eurolla saa kuitenkin vatsansa tayteen hyvaa kalaa ja viela pullollisen hyvaa viinia palan painikkeeksi.
Bloggaaminen on ollut vaikeaa, kun maaseudulla ei ollut siihen aikaa eika juuri mahdollisuuksia. Olemme taas Cape Townissa ja taalla loytyy kahviloita ja yhteyksia kohtuuhinnalla.
Upeasta retkesta viinitiloille ehka myohemmin.

Every day is Mandela's day

2010-10-20T07:51:00.000-07:00

Etela-Afrikkalaisten viinien boikotoinnin moni lopetti 1990-luvulla,kun Mandela tuli valituksi presidentiksi. Ei erottelu kuitenkaan siihen loppunut. Mustat tekevat palvelustoita,tarjoilevat, siivoavat, vetavat miesvoiminkaapelita. Osa asuu vielakin ghetoissa,pienissa, aaltopellista kyhatyissa majoissa. Maja-alueita jatkuu moottoriteiden valissa kilometrikaupalla. Siella taytyy olla oma kartasto,silla hiekkatiet halkovat aluetta. Matkakumppani esitti kysymyksen, voiko siella oikeasti asua. Slummin vieressa pojat pelasivat tyytyvaisina jalkapalloa kuin tiilitalossa elamansa asuneet pojatkin.
Tienvarressa,liikennevalossa jonottaville autoilijoille yrittelijaimmat yarjoavat koruja, tauluja, helmikoriseisia elaimia. Teiden varsilla myydaan puita, virvokkeita ja puisia ja metallisia elainhahamoja. Hotelleissamme muutaman englannin sanan osaavat tarjoilijat ovat kovin ystavallisia. Torilla ostajia odottavat kauppiaat ovat liian innokkaita,mutta valmiita tinkimaan.
Ehkakaikkea eitule edes nahneeksi.

Toivo

2010-10-15T09:00:00.000-07:00

Eilen olimme Cape Pointissa. On hyva aloittaa Hyvan Toivon Niemelta automatkailu. Sinne sai kaikenlisaksi ajaa aivan uskomattomien meri-vuorinakymien lapi. Kevat on kauneimmillaan, joskaan ei lammin. Uimaan en ole mennyt edes Intian valtameren vesissa. Atlanti on kuulemma kylmavetista kesallakin.
Mutta kukat, kukat. Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha oli taynna niita. Afrikan lajeja en osaa suomeksi nimeta, mutta kliivioitakin oli sinisia, keltaisia ja ruukuissa Suomessa kasvavissa oransseissa kukissa oli taalla monta eri savya.
Elaimet tulevat nakyviin, jos tulevat. Strutsi nostaa akkia kaulansa ja huomaamme, ettei se ole pensas. Lintuja on paljon erilaisia, pingviinit hellyttavimpia. Mutta paviaanit ovat kuulemma vaarallisia ja kiinnostuneita ruuasta. Loikkaavat myos nopeasti auton eteen, mutta onneksi ratin takana on ollut valpas kuljettaja.

Uusi alku

2010-10-13T05:24:00.000-07:00

vanhalle blogille. Yli vuosi on viimeisimmasta merkinnasta, mutta eipa ole ollut matkojakaan. Nyt sitten on matkustettu tauonkin edesta ja olen paassyt Euroopasta Etela-Afrikkaan 17 tuntia lentokoneessa istumalla. Matkatavaratkin tulivat vielapa samalla lennolla, vaikka sita en olisi uskonut, kun Heathrown kautta tulimme.
Olo on tuntunut nopeasti melkein kotoisalta, kun kieli on ymmarrettavaa ja ihmiset ystavallisia. Torilla ovat vahan liikaakin, kun kaikkia komeita puutoita ja varikkaita kankaita en kuitenkaan voi ostaa.
Opaskirjat varoittelevat ryostoista ja hengenlahdosta, mutta viela se ei ole ollut lahella. Koska ruoka on hyvaa, voi elaa taalla pitkaankin.
Turistille pakolliset museokaynnit ovat olleet antoisia. National Galleryn kokoelma oli enemman kiinnostava kuin uuvuttava ja Irma Sterniin aion tutustua tarkemminkin. Olin jo paattanyt, etten mene juutalaismuseoon, mutta eilinen elokuva tonaisi meidat sinne ja nayttely oli antoisa, Holokaust Centre vavahduttava.
Hotellissa olivat hammennyksissa suomalaisesta naisesta, joka pitaa Afrikan kukista. Ostimme sellaisen kukkia tulvivalta torilta, josta olisi halunnut kaikki mukaansa. Vai ihmettelivatko ne naista, joka ui kylmassa uima-altaassa...
Vaan taalla on alkukesa, vaikkakin tuulinen.

Loma-asuminen Irlannissa

2009-09-12T10:39:00.000-07:00

Olimme vuokranneet mokin vajaaksi viikoksi. Vaatimuksina olivat golfkenttien laheisyys, meren laheisyys ja lupa pitaa lemmikkeja. Asujina oli nelja aikuista ja koira. Golfaaminen ja uiminen onnistuivat hyvin. Ranta oli kaunis ja aallot tarpeeksi lempeita. Laheinen kaupunki Wexford ei ollut turistien pilaama.
Pari yota nukuimme Wexfordin B&B paikassa Abbey Housessa. Paikka oli siisti ja talon emanta oli kerrassaan loistava ja auttavainen: piti laukkuamme vuorokauden, etsi bussiaikatauluja ja vei pyoria takavarastoonsa. Han oli aina tavoitettavissa ja kaikista kiinnostunut. Eraalle asiakkaalle han antoi jopa lukuvihjeita (Larssonin lukijalle Mankell).
Ensimmainen Dublinin hotellimme oli etukateen varattu ja aika mitaansanomaton perheen yllapitama paikka. Viikonlopun yot ovat Dublinissa kalliimpia kuin muut yot. Joten ensi yon sija on aikamoisessa murjussa, jossa lattiassakin on reika. Viihdymme siella vain yon sydamen, silla kaupungissa paistaa aurinko.

Liikkuminen Irlannissa

2009-09-12T10:18:00.000-07:00

Kylla, alan vahitellen ymmartaa, etta tassa maassa pitaa kulkea bussilla. Se on huomattavasti halvempaa kuin junalla, bussit nayttavat uudemmilta kuin junat ja paikalliset kayttavat niita.
Pyoraily Irlannissa oli matkan yksi tarkoitus, mutta se ei ole taalla ehka kuitenkaan niin suosittu etenemistapa kuin kuvittelin. Viikon ajelin Wexfordin ymparistossa. Ensin vaikutti silta kuin reitit olisivat hyvinkin merkittyja, mutta reittien numeroinnista ei voi paatella, etta on menossa oikeaan paikkaan. Paikannimi on mainittu vain ensimmaisissa kaupungista lahtevissa viitoissa. Niissa on myos kilometrimaara. Ja sitten viitoitus vaan loppuu. Kun muukin opastus on puutteellista, voin vain onnitella itseani, etta vaellettuani teilla tietymattomilla, aina jokin vaisto johdatti oikeaan kohtaan. Onnitella voi myos siita, etta on selvinnyt mutakaisilla ja kapeilla teilla, suurempien kaupunkien lahella olevista nk. pyorailykaistoista puhumattakaan. Kaikkialla autot ajavat lujaa, mutta paras paikka pyorailijalle on N-merkitylla tiella. Kun tama tie johtaa kaupunkiin, kaista kapenee, siella on viemäripudotuksia ja monenlaista muuta epatasaisuutta . Siinapa sitten vaistelet rekkojen ja muun liikenteen seassa. Jalkakaytavalle ohjattu pyorailykaista pudottaa jokaisen pikkuliittyman kohdalla vajaan metrin alas ja taas ylos. Naiden rinnalla vasemmalla ajaminen ja vuokrapyoran kasijarru jalkajarruun tottuneelle olivat pienia murheita.
Ja kaikesta tasta huolimatta nautin jokaisesta aurinkoisesta kilometrista, jotka taalla olen taittanut vuokrapyoralla, joka oli mielestani kallis. Parina paivana satoi ja parina paivana oli kumppani seurana, mutta enemman han viihtyi golfviherioilla. Kuten oli tarkoituskin.

Viimein pyorilla

2009-09-08T05:25:00.000-07:00

Olemme kokeneet Irlannin vaakasuoran sateen, mutta myos auringon. Olemme matkustaneet junalla Wexfordiin ja loytaneet oikean talon asua meren rannalta Curracloesta. Pienta sekaannusta aiheuttavat tienviitat, joissa on vuorotellen matka kilometreina ja vuorotellen maileina. Niinpa eilisesta pyoramatkasta tuli eksymisineen huomattavasti aiottua pitempi. Vaan mikapa oli pyoraillessa, kun saa oli hyva ja ihmiset kovin halukkaita neuvomaan. Kun vain vetaisee kartan esiin, on heti joku kyselemassa, etta eksynytko olet. Pari rouvaa melkein lahti taluttamaan pyoraani ulos Enniscothyn kaupungista, kun yritin itsepaisesti oikeaksi luulemalleni reitilla. Pyoratiet ovat paikoin hyvin merkitty, mutta karttoja niista viela odotellaan. Kuten Hanna Tuuri sanoi eraasta rautatieasemasta kirjassaan Irlantilaninen aamianen: Mitapa sita suotta viitoittamaan, kun kaikki kuitenkin tietavat, missa rautatieasema on.
Muutaman kerran olen jo uinut meressa. Kun kerran piispatkin taalla rukoilevat aurinkoa sateisen kesan jalkeen, uskoisin viela uimaan paasevani.

The day of decisions

2009-09-04T01:57:00.000-07:00

Kun saavuimme sateiseen Dubliniin, paatimme lahtea pyoralla vuorien keskelle Glendaloughiin luostarin raunioita katsomaan, jos ei enaa sada. Etsimme netista loydettyjen osoitteiden perusteella pyoravuokraamoja, kyselimme joka pyoraliikkeesta. Mistaan ei loytynyt mitaan. Yhden paikalla oli kahvila, toinen oli liian kaukana. Kunnes kysyimme majapaikan respapojalta, ja han neuvoi 10 metrin paassa olevaan liikkeeseen, joka oli jo kiinni.
Kun aamu valkeni aurinkoisena, odottelimme liikkeen aukeamista. Kavelimme odottaessamme katsastaen sopivaa ulospaasya kaupungista, jatimme ison matkalaukun hotelliin luvaten palata seuraavana paivana. Kun liike viimein klo 10-11 aukesi, kavi ilmi, etta vuokrattavia pyoria ei ollut, vain myytavia. Mutta poika neuvoi paikan - ainoan Dublinissa - josta vuokrapyoria loytyisi. Se oli melko kaukana, mutta kavelimme. Paikka oli oikea, mutta viimeinen pyora oli juuri mennyt.
Kavelimme bussiasemalle, kysyimme bussia Glendaloughiin. Sinne oli vain jarjestettyja retkia, jollaisen olisimme voineet buukata hotellistakin. Ei meille sopinut. Muutimme suunnitelmaa, ja paatimme lahtea heti etelaan.
Kavelimme rautatieasemalle. Juna Wexfordiin oli juuri lahdossa. Seuraava vasta myohaan illalla. Poistuessamme musta pilvi paan paalla asemalta, komapastuin mainokseen, jossa oli taman tekstin otsikko ilman yhta s-kirjainta.
Paivasta Dublinissa tuli kaikkien vastoinkaymisten jalkeen ihan hyva.

Mousehole

2009-04-19T11:39:00.000-07:00

Cornwallin lansikarjessa, lahella Lands Endia on kalastajakyla, jonka nykyisin matkailijat ovat loytaneet ja kansoittaneet. Sen aallonmurtajat ovat kuin aidin kadet suojelemassa kylaa. Jotkut puhuvat aallonmurtajien suojaan jaavasta satamasta myos aidin kohtuna. Satamaa, sen veneita ja sita ymparoivia rakennuksia maalaa paivittain monta piirtajaa, mutta Jack Pender on kuuluisin paikan taiteilijoista. Itse en valttamatta tarvitse taidetta, silla kyla sinansa kapeinen kujineen , puutarhoineen ja polkuineen on rantasateen keskelta Suomesta tulleelle elamys. Taalla on samaa hienoa valoa, jonka takia Helene Schjerfbeck viihtyi St. Ivesissa. (Siella minakin kavelin tanaan.) Meriko sen tekee vai taivas? Upeimmillaan varit ovat taivaan ja meren rajassa.
Luulen, etta viimeinkin osaan ottaa matkustamisesta irti ilon. Olen aiemmin ollut suorittaja, joka palkitsee itseaan vasta vietettyaan tunteja museoissa. Nyt uskallan elaa sellaista elamaa, josta oikeasti nautin, hoystettyna pienella ylellisyydella: musiikilla, taidenayttelyilla, hyvalla ruualla. Englannin lomamme sukulaisten luona on ollut erityisen ylellista kalyjeni paikallistuntemuksen ja loistavien ruokien ansiosta. Kulkemisemme on ollut helppoa, silla meita on viety paikkoihin, joista loytaa jotain itsellen uutta. Valilla on mukavaa tehda kulkeminen vaikeaksi, talsia jalan kilometreja ja katsella, mita eteen tulee. Monenlaista on tullut.

Pihvi on elamantarkoitus

2009-04-14T11:21:00.000-07:00

En kuitenkaan malta tata kauan uinunutta blogia jattaa rauhaan, kun taas halvat koneet ovat toiseen, kotimaata kevaisenpaan maisemaan lennattaneet. Englannissa vihertaa ja kukkii ja se tekee hyvaa mielelle. Vanhemmiten tarvitsee voimakkaampia stimulantteja ja kahden kevaan kokeminen on yksi parhaista. Nyt koen siis taman vuoden ensimmaista.
Otsikko on napattu kavelylta lahikylaan. Wavedon Beef Shorthorn -karjaa näimme oikein nimettyna tien varressa. Oletettavasti sonnit eivat lue, mutta jos lukisivat olisi kurjaa tietaa ihmisen maaraama tarkoitus elamalle.
Enpa tieda, lukeeko sitten moni muukaan - ainakaan kirjastosta lainattuja kirjoja. Olin innostunut huomattuani Tesco-marketketjun lahella Library-kyltin. Kirjastoon paaseminen tuotti kuitenkin vaikeuksia, silla ensin piti soittaa kelloa ja odottaa oven aukeamisen merkkiaanta. Sitten lady varmisteli, etta kirjastoonko oikein haluan. Tiskin takaa viela kolmas kyseli, etta aionko todella tulla kirjastoon. Enpa ihmettele, ettei muita asiakkaita pienessa huoneessa nakynyt. Poispaasy oli melkein yhta hankalaa, paitsi ettei kukaan kysellyt mitaan.
Mutta olenpa viihtynyt ja paiva paivalta punaisemmaksi muuttuva mieskin on golfkentillaan nauttinut. Etsimme kai mekin matkalle tarkoitusta, eika se ole pihvi.

Terveisiä Narniasta

2008-12-29T08:04:00.000-08:00

Olen hiihdellyt ihan Narnian alkumaisemissa. Tumnuksen kämppäpaikkakin on latuni varrella. Toivon sään vielä pysyvän pakkasella, puiden huurussa ja lumen maassa. Silloin kun talvet vielä pitempään olivat tällaisia, korvasin joskus hiihtolenkillä viikkosiivouksen. Lumisessa metsässä on puhdasta ja kaikki järjestyksessä. Kotiin tullessa voi hämärä peittää pahimmat nurkat. Narnian kevätkin meille vielä koittaa, sillä nyt jo ikkunalaudalla kasvaa pojan lahjoittamassa halossa siitakesieniä.

Joulusta on selvitty. Ei pakkausvuorta eikä ruokajätettä.Vähiä lahjoja ei paketoitu ja iso määrä ruokaa on joukolla syöty ja nautittu. Hauskaa oli jo ennen joulua, kun hankin tummaa jouluolutta Tsekinmaan kokemuksella. Sitä näin kovin korkealla kaupan hyllyllä - vieläpä tarjouksessa. Apuun tuli toinen rouva samalla asialla ja niin rouvat yhteistoimin nitkuttivat tölkkilavaa reunaa lähemmäs niin että kumpikin sai neljän tölkin satsin Velkopopovickyä. Kaksimetrisiä ei näkynyt. Piileskelivät varmaan hyllyjen välissä naureskelmassa naisihmisten kaljan himoa. Mihinpä ei nainen venyisi perheen nautintojen takaamiseksi - joskus jopa ylähyllylle. Voiton jälkeen tuli pettymys, kun olut todettiin vaaleaksi - ja olin sitä viellä toiselle rouvalle suositellut.

Kaikille koirille ja ihmisille vähemmän paukahteluja vuoden vaihteeseen ja enemmän valoa tulevaan!

Jouluna kotona

2008-12-23T06:20:00.000-08:00

En ole lähtenyt mukaan elämään viimeistä päivää ennen Joulua. Istun hiljaisessa kirjastossa ja odotan kävijöitä, jotka ovat joko jo rauhoittuneet riittävästi kyetäkseen ei-kaupalliseen toimintaan tai heitä, joiden joulu tulee ilman kiirettä, väsymistä, voivottelua ja ärhentelyä. Joidenkin joulu saattaa syntyä jopa ilman lanttulaatikkoa tai kinkkuakin.
Tänne keskelle Suomea olemme saaneet valkoisen joulun. Samalla se tarkoittaa sitä, että jännitys joulunviettoon tulevan jälkikasvun vuoksi säilyy iltamyöhään. Olen lakannut uskomasta, että varoitukset lumesta ja jäästä pelastaisivat. Voin huokaista vasta, kun auto on pihassa. Seuraavan kerran huokaan, kun auto lähtee pihasta, vaikka olisi kuinka mukavaa.

Odotukseni on palkittu ja kirjanälkäiset ovat saapuneet hakemaan joulukirjansa luottamatta liikaa joulupukkin tuomisiin. Tämä onkin varmempi keino, voin vakuuttaa. Itselläni on kirjapino kotona kaapin päällä ja kinkku kohta uunissa. Hyvää Joulua Sinulle mahdollinen satunnainen lukija!

Kirjastotati haistaa kirjaston

2008-12-13T05:55:00.000-08:00

Haikeita hyvasteja olen heittamassa Prahan/kaupungille. Huomenna mennaanTukholman kautta kotiin.
Paasinpa viela urani huipuille, kun etsiskelin joulukortteja kirjakaupoista. Rohkeasti raottelin eraankin kaupan oviverhoja, kunnes ymmarsin: Is this a library? Oli se, ihan kaupan nakoinen ja liikehuoneistossa. Harvakseltaan virkailija pudotteli englantia ja selitti minun olevan lasten osastolla (tyhjalla). Kavin hanen ohjeidensa mukaan ylakerrassa aikuisten osastollakin, jossa ei nettiyksityisyydesta ollut tietoakaan ja aakkosissakin h:n jalkeen tulee ch...

Muutenkin hauska kieli tama tsekki, kun nelja konsonanttia pannaan sujuvasti vierekkain ja viela lausutaan komeus. Pitkalle parjaa kiitoksella, hyvalla paivalla ja keitolla. Keittoa kannattaa tunkea syomaan paikkaan, jossa ruokalista on vain tsekiksi ja joka on taynna paikallisia ruokailijoita. Vatsan saa tayteen edullisesti.

Paljon on kavelty ja nahty. Onneksi eilinen rantasade hillitsi jatkuvaa nahtavyyksien ja tapahtumien suorituspainetta. Oli kiva valilla vahan sulatella elamyksia..

Taidenautintoja

2008-12-10T00:04:00.001-08:00

Maalaistytolle on elamys elaa tunnettujen taiteilijoiden teosten aarella. Eilen laukkasimme Prahan kansallista taidemuseota ja olen ehdottomasti sita mielta, etta moisiin museoihin pitaisi saada monen paivan lippu. Kolme laajaa kerrosta kavelimme, ihmettelimme, ihastelimmekin. Tunnettuja nimia oli vaikka kuinka Picassosta lahtien Egon Schieleen asti. Harrastelijalle uusi tuttavuus oli tsekki F.Kupka, jonka toita nayttaa olevan monessa muussakin paikallisessa galleriassa.
Mina en oikein innostunut Kafkan museosta, vaikka monet residenssin asukkaat sita kehuivatkin. Tuli liian kafkamainen olo. Ahisti. Ei loytynyt miehelle pelastajaa edes Milenasta, kun koulumatkoilla saatelleesta lommoposkisesta kokista lahtien kaikkea voi syyttaa elamisen vaikeudesta. Maailmalle onneksi Kafkan ahdistuksesta tuli kirjallisuutta.
Kun asumiseen ei kulu rahaa, voi tuhlailla konsertteihin. Kavimme jo toisen kerran. Espanjalainen syngoga oli pramea ymparisto.
Eilinen kahden ruokalain (valkosipulikeitto, paaruoka kanaa ja taytettya munakasta, hyvaa) maksoi kaljoineen kahdelta kymmenen euroa. Tarjoilu oli ystavallista ja nopeaa, mutta annokset liian suuria kerralla nautittavaksi. Eika matkakumppanikaan selviydy kolmesta isosta annoksesta.
Tanaan olemme suunnitelleet luppopaivaa, mutta jotakin aina eteen sattuu. Olemme olleet paivan ilman liikennevalinelippua, silla haluamme toisen viiden paivan lipun riittavan lentokentalle. Puolelta paivin taas ajellaan.
Kun normaalisti asuu harvaanasutulla seudulla, on taalla hauska katsella ihmisia. Varsinkin kun voi tehda sita kokopaivaisesti ja kohteet tekevat toita. Jouluhyorinaa nakyy toreilla ja muualla, muttei se kosketa taalla. Onneksi.

Reissussa taas

2008-12-07T10:38:00.000-08:00

Kafka veisteli jotenkin siihen tapaan, etta Praha pitaa kynsissaan. Minulla ei ole mitaan sita vastaan. Neljatta kertaa olen kaupungissa tanne mitenkaan erityisemmin tuloa suunnittelematta ja aina olen yhta hyvin viihtynyt. Nyt on elo luksusta, silla asuntona on kahden maakunnan taidetoimikunnan residenssi; korkeat ja avarat huoneet keskustan tuntumassa. Sijainti tarkoittaa sita, etta kulkeminen keskustaan on helppoa ratikalla, metrolla tai vaikka joskus jalankin. Sijainnin ansiosta syominen on taalla puolta halvempaa kuin keskustassa. Kun kay kaupungeissa, joissa on kaynyt aiemminkin, saattaa tuntea vanhentuneensa. Ensimmaista kertaa Kafkan kaupungissa kaydessani vuonna 1995 huomasin tarvitsevani silmalaseja kartan lukuun. Nyt , neljannella matkalla, olisi myos suurennuslasi tarpeen niin kartan luvussa kuin vieraisiin rahoihin totutellessa. Kotimaan rahayksikon vaihtuminen on tosin aiheuttanut sen, etta hinnat taalla vaikuttavat pienemmilta.
Olen tyytyvainen myos siihen, etta minulla on talla kertaa matkakumppani, silla avara huoneisto saattaisi yksin tuntua hieman autiolta. Puhumattakaan siita, etta kumppani on minua huomattavasti hoksaavampi kulkemisessa, kaasuliesi ja lammitysasioissa. Tulopaivan 14 astetta on noussut miellyttavaan 20 plusasteeseen. Ulkona ja kirkoissa on viileampaa, muttei se haittaa.
Prahan kulttuurianti on mittava, mutta olemme tietoisesti hidastaneet vauhtia edellisista kerroista viisastuneina ja jo jonkin verran kaupunkia nahtyamme. Yksi konsertti, Kafkan museo ja runsaasti tori ynna muuta kavelya on takanapain ja viela monta paivaa edessa.

Liikutusta tunnetalossa

2008-11-28T05:18:00.000-08:00

Lapset olivat tehneet edellisellä kokoontumiskerralla MariaK:n ohjaamina upeita vesivärimaalauksia, joissa oli eri väreillä kuvattu tunteita talon huoneisiin. Ujon väri saattoi olla ruskea tai vihreä, ilon violetti tai keltainen, mutta rakkaus oli aina punainen.
Yhdessä keksityn aloitustarinan päähenkilö, pikku possu, lähti vaeltamaan tunnetalossa. Ajattelin possun tunteisiin riittävän parin huoneen läpikäymisen, mutta lasten kertomuksissa eivät seinät eivätkä lattiat pitäneet ja ovia löytyi arvaamattoman paljon. Vaaleanpunaiseen rakkaushuoneeseen monet tarinat päättyivät , vaikka jotkut kertomuksessa arvioivat lukijoiden jo arvanneen onnellisen lopun.
Lapset pitävät näyttelemisestä ja jatkoimme possuilemalla Barbro Lindgrenin kirjan Röh röh Pekka uuteen uskoon. Rekvisiittana oli kassillinen hattuja ja huiveja ja yleisöksi kirjaston aulaan ehti onneksi ainakin yksi lastaan hakemaan tullut äiti.
Toivon kevään tuovan osallistujia lisää kokoontumisiin, vaikka hauskaa on ollut tällä porukalla. Sitä varten tunnehuoneet komeilevat kirjaston seinällä kertomusten kanssa. Monet asiat lähtevät vaikeasti liikkeelle, mutta kun vauhtiin on päästy, ei loppua näy.

Runoja tunteella

2008-11-10T06:25:00.000-08:00

Lauantain nuoret sanataiteilijat heräteltiin aivojumpalla - aivan väärässä järjestyksessä tosin, koska vasta tuokion lopussa haukoteltiin.
Laura kertoi parista kirjasta, jotka hän oli lukenut ja pohdimme jonkinaikaa vampyyrin olemusta.
Tarinan tekoon meillä oli valmis kuvamateriaali, jonka taiteilijat olivat työstäneet Marian ohjauksessa. Nyt jokainen sai eteensä sektorin, jota ei ollut itse tehnyt ja tarinoita syntyi toisten kohtaamista asioista. Kovin innostuneesti kaikki paneutuivat tehtävään ja lisäajan lisäajan jälkeen sain kuulla hienoja, jännittäviä, uskomattomia asoita väärän tarinan päivästä.
Lopputunnin nuoret taiteilijat esittivät kirjoista valitsemiaan runoja. Jokainen sai juuri ennen esitystä lapulla ohjeen, millä tavalla s.o. millä tunteella runo piti esittää. Muut arvasivat tunnetta. Sekä esitys että arvaus osoittautuivat vaikeiksi, sillä runon nopea lukeminen tuntui päätavoitteelta eivätkä kaikki puulautaselta tarjoamani tunne-ehdotukset olleet lapsille selviä. Esiintymään kaikki olivat pienessä porukassa kovin innokkaita ja aika loppui kesken.

Hammurabi ja räsymatto

2008-10-31T05:18:00.000-07:00

Olen viikon kakistellut pölyjä kurkusta varastokirjoja läpikäydessäni. Tämä liittyy projektiin, jossa jaamme varstointivastuuta kahden yhteistyökirjaston (voi että sanoisin mielelläni kimppa-!) kanssa. Yksi säilyttää tietokirjoja, toinen lastenkirjoja ja minä käyn nyt läpi kaunokirjallisuutta. Projektiin on palkattu lääninhallituksen avustuksella reippaat kirjastoreissaajat Paula ja Tarja, rahojen loppu jo häämöttää vaan työtä vielä riittäisi. Kirjoja läpikäydessäni olen huomannut, kuinka monen aikanaan tunnetun ja suositun kirjailijan ylle on pöly laskeutunut niin, että kukaan ei halua enää varastosta teoksia pyydellä. Jos Unto Seppäsen Evakko vielä jotenkin muistetaankin, kuka muistaa Vilho Sorvarin, joka kirjoitti 1940-luvulla historiallisia romaaneja Hammurabista lähtien. Otavan kirjallisuustieto (1990) hänet vielä tunsi, minä en. Ja miksi Waltarin Sinuhe kuluu lukijoiden käsissä, mutta Sorvarin Hammurabi ei? Kaksi kolmesta kirjastosta oli Hammurabinsa säilönyt, joten kuka uskaltaa sanoa, miten ja minkä kirjan (luku)arvo kestää.

Pölyjen keskelle sain MariaK:lta viestiä sanataide-kuvituspajan värikkäämmän osion tekemisistä:
Maalasimme yhteiselle isolle paperille "sektoreittain" (jokaisella oma
alue) värimattoa lempiväreistä, sen hetken vaatteiden väreistä jne.
Siihen sitten liitimme piirrettyjä kuvia päivän tapahtumisista +
ihmisistä, joita lapset olivat kohdanneet, kulkuvälineitä, ruokia, mitä
tahansa, josta kuvan saa tehtyä. Eli ideana oli "minä ja tämä päivä".
Aika meni hirmuisen nopeasti, jatkamme tästä vielä jollakin tapaa...

Minäkin kaivaudun välillä pölyistä ja ryhdyn värkäämään omaan ohjausvuorooni satuhametta, sillä onhan ohjaajan pukeutuminen äärimmäisen tärkeää etenkin näissä piireissä.

Kirjoitusta ja hauskanpitoa

2008-10-20T02:55:00.000-07:00

Lauantaina kokoontui sanakuvataidepiiri, jolle pitää ehdottomasti keksiä parempi nimi. Olisi pitänyt jo aiemminkin, sillä vain kuusi alle 12-vuotiasta oli lähtenyt mukaan. Kaikki olivat samalta koululta, joten vahvasti näen opettajien kannustuksen merkityksen. Ja sen puuttumisen etenkin näen, vaikka saattoi syyslomaviikolla olla osuutta asiaan. Koska olemme yrittäneet saada sopivan kokoontumisajan soviteltua toisen vetäjän, kansalaisopiston kuvataideopettajan kanssa, on osallistujamäärä saattanut kärsiä.

Mutta oli kai meillä mukavaa: esittelimme itsemme etunimellä ja siihen liitetyllä määreellä, joka alkoi samalla kirjaimella: joukossamme oli Sosiaalinen Saara ja Virtaava Veera ja Hannele Huolehtija. Nämä tyypit tekivät sitten inhokki- ja suosikkilistoja Louis Lowryn Anastasia-kirjojen mallin mukaan. Ruokia tuli molemmille puolille, mutta myös sisarukset ja luokkatoverit, lemmikkieläimet sekä harrastukset pääsivät listoille.

Sadun päivän kunniaksi jokainen esitti lempisatunsa hattu-huivirekvisiittaa käyttäen ja muut arvailivat, mistä sadusta oli kyse. Aloitimme lopuksi kertomusta otsikolla ???? päivä, jossa kysymysmerkkien paikalla olivat alussa valitut nimet. Monet aloittivat sen sarjakuvana, vaikka oikeasti siitä piti tulla satu. Täytyy pitäytyä tarkemmin kirjallisessa puolessa jatkossa.

Miksi näitä selitän? Vaikka ideat eivät aina ole uusia eivätkä niin suurenmoisia, voi niistä ehkä jollekin olla iloa eli vapaasti jakeluun ja edelleen käytettäväksi. Toivottavasti.

Julkisuutta

2008-10-10T00:56:00.000-07:00

Tämä blogi hädin tuskin pihisee hengissä, sillä tekijällä on monta vaivaa. On se aika vuodesta, jolloin rutis(te)taan talousarvioita ja vaikka kunnan köyhyys on ikuista, on se nyt talouden tasapainoon saattamista valtion valvonnan alla ja siten astetta vakavampaa/ikävämpää. Olkapääkin jäätyy - lieneekö syy vai seuraus.

Vaan on tässä ilojakin. Luonto panee parastaan sadepäivinäkin, kuten kuvasta toivottavasti näkyy.
Lukijat ja muut kävijät ovat tulleet kirjastoon sankoin joukoin ja inhottava aukioloaikojen supistus näyttää vuoden aikana (!) menneen vihdoin lähes koko asiakaskunnassa perille. Pienemmällä työporukalla olemme näin kuitenkin pärjänneet.
Kesäinen Marleen sanataidepyräys on poikimassa sanan ja kuvan taiderupeamia lapsille säännöllisesti. Kolmen yrityksen jälkeen osallistujia viimein riittää. Ikävä vain, että tällaisen toiminnan on lähdettävä ikäänkuin harrastuspohjalta. Kuvataidetta opettaa kansalaisopiston vakituinen kuvataideopettaja ja sanallista puolta virittelen minä lauantaipäivien iloksi. Luulen siitä kuitenkin oikeaa iloa repeävän ajan mittaan - ehkäpä joskus korvauskin.
Olipa minusta myös aika hienoa, että Mace toi 23 asian kurssimme Kirjastolehdessä esiin. Tuntuu kuin olisimme tulleet ulos netistä. Vaikka kirjastoihmiset käyttävät Internetin palveluita jatkuvasti, olen kohdannut monta ymmyrkäistä silmäparia kun olen verkko-opinnoistani vouhkannut ja osoitteita maininnut. Olen kyllä halunnut aistia kunnioittavaa ihailua muuallakin puhuessani Runesta tai Facebookista kuin olisivat jokapäiväisiä tuttujani.

Jalkapallokausi lopuillaan

2008-09-14T10:04:00.001-07:00

Olen pessyt pojan joukkueen pelipaidat ilmeisesti viimeisen kerran tänä kesänä. Olen sählännyt mesetunnukseni unohtaneena niin, etten ole päässyt mukaan opintoporukan sunnuntaichattiin ja pitää varmaan hävittää koko oppiarvosertifikaatti edellisestä voitollisesta ja hurskahtelevasta kirjauksesta, jos maltan. Olen lähettänyt yhden pojan vähän surullisissa tunnelmissa etelään, toinen lähti iloisempana pohjoiseen.
Minä soudin puolukoita poimimaan koiran kanssa ja syysmaisema oli enemmän kuin kukaan ikinä voi haaveilla: tyyni, musta vesi ja kivet sammalpeitteisinä rannalla, puut monivärisinä veteen kuvastumassa. Ja puolukat punaisina mättäillään ihan vaan minua varten. Muutaman karvarouskunkin löysin. Miksi valittaisin mitään.

On niin mukavaa

2008-09-03T05:21:00.000-07:00

Onpas hienoa saada liittää tämmöinen sertifikaatti blogiin, vaikka kunnon kurssilaisena olen ennenkaikkea opeista onnellinen. Kunpa eivät pääsisi haalistumaan. Tämä tarina ainakin jatkuu...

Sanataivaita maalaamassa

2008-08-07T03:00:00.000-07:00

Kaksi ihanaa päivää on takana. Olin töissä. Olin sanatöissä. Oli hauskaa.

Marlee tuli tiistaiaamuna kaheksan laukun kanssa ja sitten tuli kaksitoista opetuslasta ja harrastimme sanailoittelua. Olen yrittänyt saada paikkakunnan lapsille sanataidekoulutusta aikaan, mutta en ole saanut tarpeeksi osallistujia aiemmin. Nyt meni vähän ylikin, mutta homma pysyi silti kasassa.
Marleen laukuissa oli hattuja ja huiveja, joista tuli ulkoista rekvisiittaa oudoille ammateille, joita Sanaseikkailun paikallistelevisio esitteli. Marleen toisissa laukuissa oli runokirjoja ja muita kirjoja, Ilmarin ihmelääkettä ja Kärpäslätkää, joista tuli siemeniä muodonmuutoksille ja rytmileikeille. Lapset olivat innolla mukana, syntyi piirroksia ja upeita runoja, talotarinoita, kirjaintarinoita, kirjatarinoita ja muita kirjoituksia.
Marlee olisi hyvin tullut toimeen ilman minua lasten kanssa, mutta minä olin opissa. Haluan tulla sanatädiksi minäkin. Ei minusta välttämättä tule sellaista aurinkoista huutomerkkiä, kuin Marlee on. Aion kuitenkin panna saamani ideat kiertämään. Paikkakunnan lapsille tarjotaan syksyllä lisää sanan ja kuvan harjoituksia aidon kuvataiteilijan kanssa.
Ihmettelen, että Marlee ei ole yhtään saita ideoistaan. Päinvastoin: hän antoi lisää niitä käyttööni, kun ei kaikkea ehditty parissa päivässä kokea. Hattuvaihtareissakin taisin olla saavana osapuolena. Tietenkin läänintaitelijalta odotetaan paljon, mutta päivien anti tuntui aivan ylenpalttiselta.
Olen jo oppinut vaeltamaan kirjakassien kanssa kyläkouluilla ja eläkeläis-reservi-leijonien kokoontumisissa, mutta nyt alkoi kirjapaimentolaisen elämä hattupussi kainalossa. Se on taatusti ihanaa elämää ja sanailoja on syytä levittää ja jakaa.

Sormet mustikassa

2008-08-02T11:36:00.000-07:00

Otsikko on harhaanjohtava. En paljasta mustikkapaikoja. En edes pidä mustikoiden poimisesta. On vaan oltava sormet mustikassa maaseudulla kirjastossa. Miten saisikaan paremmin aikaan keskustelun asiakkaan kanssa kuin valittelemalla sinertäviä sormiaan. Eivät ne sotke kirjoja enää.

Oikeasti olen saanut traumat lapsuudesta , hyttysenpuremat ja marjapaikan varjeluun liityvän hiljaisuuden. Kaikki tämä liittyy mustikkametsään. Myöhemmin olen ymmärtänyt olevani kömpelö tumpelo, joka poimii puoli litraa siinä kuin toinen sangollisen. Minulle sopivat paremmin lakkasuot kuin pienet marjat. Ei tarvitse kyykkiä tuntikausia, ei siten putsata toisia kausia. Tänä vuonna ei ole löytynyt mustikoita ja kolmen tunnin vaeltelun jälkeen saimme 2 desilitraa lakkoja - Poika, Eläkeläinen ja minä. Ei tarvise todistaa marjasankaruutta. Sormensa voi kuitenkin liata sieniä putsatessa, sillä joitakin tatteja löytyy. Joku karvarouskukin on eksynyt ennen aikojaan pinnalle. Herkkutateista sain perheen sunnuntaiaterian: Aura-juustoa, kermaa, valkkaria tagliatellin niskaan ja elokuu näyttää parhaan puolensa satoi tai paistoi.
Oriveden kurssilla opin herättelemään aivojani eri aihepiirien asioilla. Eläkeläinen osti kalliita ja hyviä mansikoita säilöttäväksi asti. Riittäiskö aivojen stimuloimiseen marjapurkin päälle kirjoitettu vuosiluku 2008, jos pystyy työssä tekemään 2009 talousarviota? Ei riitä. Surkea yritys aikoina, jolloin kehityssuunnitelmissa kilpaillaan säästöillä ja marjavuosi on tämän kaltainen. Jospa tulisi edes vattuja...

Paluu

2008-07-14T04:21:00.000-07:00

Olen ollut kaukana, vaikka olinkin lähellä. Työkuviot unohtuivat viikossa niin täysin, että salasanojen kanssa on ollut tekemistä. Niin perusteellisesti en yleensä erkane.

Vietin lomaviikkoni Oriveden opistossa. Sanovat sitä opiskeluksi ja koneiden ääressä tai kurssin vetäjän antamien ohjeiden toteuttamisessa vierähtivät päivät ja monet illatkin. Ei haitannut, sillä oli yhtä mukavaa kuin menneellä verkkokurssilla, jolla nämä kirjaukset aloitin.

Kurssimme ohjaaja oli Kristiina Wallin, runoilija, jonka kirjoittamaan kuunnelmaan ihastuin vuosia sitten. Olin hakemassa virikkeitä muiden ohjaamiseen Pöydän äärestä pois -nimisellä kurssilla. Sain niitä, mutta paljon myös sain itselleni. Kirjallinen ilmaisuni on virkakielen kangistamaa, selittelevää ja mutkittelee turhien vahvistusten tai lieventävien sanojen kautta. Kadehtien olen lukenut nuorempien blogeja, varmaa ja raikasta kielenkäyttöä. Vanha on nyt nuortumassa, sillä oivalsin, kuinka kahden erilaisen asian yhteenliittäminen pakottaa kuvaamaan uudella, tuoreemmalla tavalla. Usein tuloksena oli proosarunon tunnelma. Runotyttöä en ainakaan itsestäni etsinyt tai toivonut löytäväni. Löytö tuotti kuitenkin ison ilon ja uuden näkökulman vähintään. Ehkä sitä voi soveltaa ilmaisuun laajemminkin.

Kurssimme henki oli hyvä, sanoisin jopa erinomainen. Jokainen oli mukana täysillä, omana itsenään ja teksteillään. Paljon siihen vaikutti ohjaajamme kannustavalla mutta varmalla otteella ja tasapuolisella kohtelulla. Hänen lisäkseen nyt on ikävä Anteroa, Raijaa, Pirjoa, Minnaa, Paulaa, Ruutia, Jormaa... - kaikkia kurssilla olleita. Yhden kurssipäivän vietimme Tampereella, kävimme Vapriikissa pyykinpesun historiasta kertovassa, upeasti ripustetussa näyttelyssä, isä ja poika Riipan yhteisnäyttelyssä ja Galleriassa katsomassa kokeilevampaa taidetta. Tämä matka oli aika tärkeä minulle, sillä kun väsäsin kertomusta, johon piti sijoittaa niin veistos kuin grafiikan tarina, sain oivallukseni, josta luulen ammentavani pitkään.

Matkasin opistolle runsaan sadan kilometrin matkan pyörällä mallia Aino, kolme vaihdetta ja paluumatkalla uuteen vaihdettu kumi. Kilometrin jouduin taluttamaan, sitten sain apua ja uusia kokemuksia, tapasin ystävällisiä ihmisiä. Ennen rengashaaveria yllätti ukkospuuska keskellä ei-mitään. Sieltä löytyi kuitenkin ryövärinkuoppa ja hyvin se suojasi matkanaisen. Puiden vihreän alla oli mukava pitää sadetta. Ei pelottanut ukkonen, vaikka olen taipuvainen paniikkiin, jos joku muu poukkaa ensin sängyn alle tai komeroon.

Yöpymispaikat olivat elämyksiä molemmat: menomatkalla taidepensionaatissa, joka joskus on ollut vanhainkoti. Paluumatkalla nukuin aitassa muhkeiden hirsien keskellä, piirtelin puunsyitä katosta ja kuuntelin sadetta, aamiaiseksi söin luomukaurapuuroa. Paljon hauskempaa oli kuin hotelliketjujen vuoteissa.

Viikko meni, loma meni. En palannut ihan samana kuin lähtiessäni olin. Olen iloinen.

Tarkistuspyyntö lähtenyt

2008-06-27T01:21:00.000-07:00

Haikealta tuntuu. Kurssi on ollut antoisa, viritellyt monta uutta perehtymisaluetta ja antanut eväitä tulevaan. Blogi jää ainakin toistaiseksi oppi- ja harjoituskirjaamoksi. Oppia nimittäin ikä kaikki; toiset koulutukset, keskustelut, matkat, uudet työt ... Viikon päästä matkaan Orivedelle.

Kuva on epäselvä ja selitys lienee tarpeen: kenkiä eteisessä juhannusaamuna= kaikki on tulleet kotiin.

Oppien rytkettä

2008-06-25T06:50:00.000-07:00

Googlesta jalo kurssimme löytyi kurssiblogien lisäksi KirjastoWikissä, Kirjastot.fi keskustelussa, jossa Sini oli maininnut Creative commons -lisenssistä, kurssin Wikimielipidesivu tärppäsi, suomalaiset Drupal-saitit (viimeistä tehtävää vilkaistuani ymmärrän, miksi kurssimme oli siellä liikuntakeskushukan ym. keskellä ). Blogilistalle oli muutama kurssilaista ilmoittautunut ja parissa blogissa, jotka olivat ei-kurssilaisten pitämiä ja jopa ei-kirjastotätisetiä oli yllytetty tutustumaan kurssin sisältöön. Oman blogini löytäminen oli vaikeampaa ja se löytyi vasta mutkan kautta. Pitää lisätä tägyjä.

Sheehanin artikkelin ja etenkin sen kommentteja tutkaillessani mietin, kuinka keino tehdä monesti määrää tekemistä eli työkalusta tulee työtä tärkeämpi. Minulle on käynyt tämän kurssin aikana useamman kerran niin, kun tekniikan haltuunotto on ollut pikkuisen (hmhph) hidasta. Sama homma on kirjastomaailmassa koettu silloin, kun ensimmäisiä kirjastojärjestelmiä osteltiin. Vaan kun välinettä oppii käyttämään, käy työnteko helpommin. Olen siis kuitenkin sitä mieltä, että on otettava verkon tarjoamat vuorovaikutusmahdollisuudet haltuun ja käyttöön, vaikkakin epäilin sopivuuttani IRC-galleriaan. Yksi Sheehanin artikkelin kommentoijista oli sitä mieltä, että aina kuitenkin joku kirjaston käyttäjäryhmä jää uusien välineiden tavoittamattomiin. Hän mainitsi lapset. Ikääntyvällä väestöllä on taatusti myös vaikeuksia osallistua koko verkon laajuudelta. Mutta eipähän kirjaston tapahtumiakaan voida suunnata kaikelle kansalle, vaan niitä on kohdennettava. Yksi keino on yhden käyttäjäryhmän tavoittelemiseen käypä, toinen toisen. Nuoret ovat kirjastoista pian katoava ilmiö, jos emme yhtään tiedä, millä peleillä heidän maailmassaan mennään. Kun omat lapset kasvavat ja lakkaavat välittämästä tietoa, on saatava tietoa muilta nuorilta. Eihän kukaan tule taloon katsomaan, mitä kuuluu, jollei kirjasto muualla ole, toimi ja näy.

On kuitenkin otettava huomioon tehtävän pohjustuksessa mainittu suunnittelu ja sitouttaminen sekä ajankäyttökysymykset. Joitakin asioita haluaisin ottaa välittömästi enemmän hyödynnettäviksi. Mesettäminen oli käytännössä uusi juttu, mutta kuinka paljon helpommin sen avulla kävisi yhteydenpito kimppakirjastojen (obs, tuhma sana) välillä esim. yhteisiä tapahtumia suunniteltaessa, tiedotteita ja tarjouspyyntöjä väsätessä yms. projekteissa. RSS-syötteiden lukuun olen jotakuinkin tottunut, mutta ehkä joku sivu voisi olla syöttinä myös kirjaston asiakaskäytössä olevilla koneilla. Bloggaamalla on vakaa aikomus ryhtyä välittämään lukuelämyksiä / kirjavikkejä. Jotakin vielä puuttuu vai tulisiko useampia bloggaajia matkan varrella. Yksin ei siihen mielestäni kannata ryhtyä, kun ei kaikkien maku ole kuitenkaan sama ja (vapaa-)ajankäyttökysymys nostaa päätään.

Eli se siitä maailmoja syleilevästä vuorovaikutuksesta - olen vasta tarkistamassa omia käsityksiäni. Kurssi on ollut tarpeellista ravistelua. Nyt katsotaan, mihin maalaiskirjastotädin rahkeet jatkossa piisaavat.

Tarvitsen Runescapea

2008-06-24T03:19:00.000-07:00

Luettuani kaikki ne asiat, joita pelaamalla voi oppia, en voi otsikoida oppimistehtävää toisin.
Esittelyvideota tavailin moneen kertaan, enkä voi käsittää, kuinka kirjastossamme asioivat poikalapset haltsaavat pelin. Heillä pitää olla kielen lisäksi hallussa tietoja (jo wikisivu oli vaikuttava), taitoja ja ennenkaikkea kärsivällisyyttä. Mistä ne puheet kaikki-heti-mulle-sukupolvesta ovat syntyneet? Jos peliä oikeasti pelaa, joutuu kaiketi pettymään sekä omiin taitoihinsa että pelikavereihin. On vaan nieltävä pettymys ja sitten ehkä pääsee kunniakkaaseen loppuun (todisti artikkeli 21. vuosisadan pelioppimisesta). Hienoimpia pelaamisen harjoittamia taitoja taitaa olla yhteisöllisyys ja informaation vaihtaminen. Näitä taitoja tämä vanhempi sukupolvi opettelee vielä 23 asian kurssilla. Tosin yhteisöllisyys näyttäisi olevan Runescapessa valikoivaa, sillä varsinaisen kaverilistan lisäksi voi pitää listaa pelaajista, jotka haluaa kokonaan jättää huomiotta. (Saattaisin itse olla kurssilla tämmöisellä listalla, kun kirjoittelen omiani kenenkään kiistämättä. Deli-tagit kävin jo tarkistamassa, vaikka myöntää täytyy, että sitä eksyy itsekin kommentoimaan aina samoja blogeja.)
Runescape-hahmo joutuu sopetumaan aina uusiin tilanteisiin ja haasteisiin - tosin aina kokemusta viisaampana ja rikkaampana, joten pitkäjännitteisyys kehittyy. Tämä hahmo oli esittelyssä vielä niin yksinäinen, että johtamistaidot taitavat olla kaukana, vaikka Multiplayer-peleissä niitäkin kuulemma joillekin pääsee syntymään. Joka tapauksessa on pystyttävä ennekoimaan muiden käyttäytymistä ja yritettävä vaikuttaa siihen.

Myönteisenä piirteenä pelaamisessa USA:n koulukirjastoyhdistys artikkelissaan mainitsee turvallisen ympäristön. Onhan se turvallinen, kun pelaaja on tavallaan hahmonsa suojassa. Jos todellisuuden ja kenties väkivaltaisen pelin rajat hämärtyvät, on tilanne toinen. Miten tapahtuu niin voimakas eläytyminen peliin? Riippuuko se pelaamiseen käytetystä ajasta, pelaajasta, pelaajan elämäntilanteesta vai pelistä? Siinä on ehkä merkittävämpiä pohdittavia kuin yksioikoinen kieltäminen-salliminen -keskustelu. Runescapea en ymmärtänyt tällä tavalla vaaralliseksi. Nuori harjoittelija todisti veljiensä kokemuksen kautta, että koukkuun jää, mutta puolen vuoden päästä pääsee viimeistään irti. Siispä en voi muuta kuin irvistellen todeta Runescapen opettelun erittäin hyödylliseksi umpimieliselle kirjastotädille. Milloinka ottaisin Runea sarvista?

Työkalut riviin

2008-06-23T06:12:00.000-07:00

Kun ajattelen omia puutarhatyökalujani (etenkin talikkoa, josta voimamies vasta varren katkaisi), tuntuu aika ruhtinaalliselta kasvatella tuntosarvia del.icio.us/popular/web2.0 -sivun ja ReadWriteWebin kautta. Edellisen otsikoiden avulla pääsi nyt mm.Awesome Highlighter palveluun ja sen myötä merkkaamaan webbitiedoista ne mielestään tärkeimmät kohdat tai sitten tutkailemaan, miten tärkeää osaa oikein valittu nimi merkitsee yritystä perustettaessa.(Two-part Rule for Naming Your Startup). ReadWriteWebin syötteistä sain tietää Facebookin parantavan viestintää lisäämäällä hakupalvelua ja Googlen weppisivutrendien houkuttavan pikkublogeja(tai bloginpitäjiä)...

Aivomyrsky on näin juhannuksen jälkeen epätodennäköistä ja saadakseni edes pientä vipinää aikaan, kävin tutkailemassa miellekarttoja ja niiden tekemistä web2.0 -työkaluilla. MindMeister -niminen, luultavasti saksalaista alkuperää oleva palvelu, oli ylistetyin. Comapping-ohjelmasta oli myös esittely, muttei arvioita. Bubbl.us -palvelua oli arvioitu, aika myönteisestikin, mutta siitä ei ollut yleistä selontekoa, enkä ollut niin uskalias tällaisena kesän hetkenä, että olisin näitä ryhtynyt kokeilemaan. MindMeisterilla saattaa siis luoda, johtaa ja jakaa miellekarttoja online. Se vaatii vain tavallisen selaimen, joten aivoriiheen voi osallistua missä vain, milloin vain; olitpa sitten toisella puolella maapalloa tai viereisessä huoneessa. Sovellus käyttää Skype-puheluita apuna ja tagit (Twitterin kautta) lisäävät käytettävyyttä. Että -huhhuh - hengästyttää...

Pelimiehet on erimiehiä

2008-06-19T06:38:00.000-07:00

Minä en oo pelimiehiä, enkä pelinaisia ja vierailin jotenkin varmoissa paikoissa. Kävin pelaamassa jo aiemmasta elämästä tuttujua Älypääpelejä - sieltä erityisesti espanjan kielitaitoa mittaavaa peliä. Se oli erittäin helppo, mutten silti osannut viimeistä kysymystä. Peli katkeaa väärään vastaukseen. Kävin sitten myös kokeilemassa kirjallisuustietovisaa, jossa ensin olin dekkarifani, sitten lukutaidoton ja sitten vasta kunnostauduin. Onkohan niin, että tämä verkkokurssi on vaatinut niin paljon aivokapasiteettia, että vanhat tiedot ovat pudonneet pois. Vaikea ei peli ollut.
Aapelin peleissä roikuin, mutta täysin epäpelinaisena ne tuntuivat liian haastavilta pelata haastajien kanssa. Sen sijaan kävin Suvin ohjeiden mukaan pelaamassa simppeliä Atomixia. No jaa..Ei taida minusta tulla peluria. Tämä "synti" on ollut aina helppo väistää.

Keksin taas pyörän

2008-06-16T04:48:00.000-07:00

Kävin jo viikko sitten hiekkalaatikolla, vaikka nyt vasta sinne ohjattiin. Sain wikisivun tehtyä ja luin Steward Maderin ohjeita kokousten tehokkaaseen hallintaan. Hän suosittaa wikiä kokousten valmisteluun tietojen saatavuuspaikkana, vastuuttamiseen ja myös kokousten jälkikeskusteluihin ja tiedon edelleen välittämiseen. Tämä auttaisi pitämään kokoukset lyhyinä ja tehokkaina. Mader totesi, että kukaan ei pidä kokouksista, joten juuri siksi ne on pidettävä tehokkaina ja aloitettava ajallaan.

Maakuntamme lehdessä, Ilkassa, oli tänä aamuna Sarianne Kelton kirjoitus Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta wikin käytöstä suomalaisissa yrityksissä. Tutkimuksen tekijät Jani Henriksson ja Teemu Mikkonen olivat todenneet wikiä pitempään käyttäneiden yritysten pitävän sitä hyödyllisempänä kuin vähemmän aikaa käyttäneet. Kuinka ymmärrettävää: uuden työkalun sisäänajo kestää ehkä vähemmän kuin minulta pyörän keksiminen, mutta hetkessä ei käy sekään. Yllätys ei liene sekään, että IT-yrityksissä käyttö oli muiden alojen yrityksiä yleisempää. Suurimmaksi wikien ongelmaksi haastatellut yritykset nimesivät liian harvoin tapahtuvat tiedon päivitykset. Tutkimukseen oli haastateltu Suomen 50 suurinta yritystä, joista neljäsosa käyttää työntekijöiden itse kokoamaa wikiä.
Eilisessä Mese-keskustelussa kurssiwikiä suunniteltiin kurssimme osallistujien yhteydenpitoon, kun opinnot eivät pidä enää yhdessä. En todella olisi arvannut kyseisen tiedonlähteen mahdollisuuksia näin monipuolisiksi ennen aiheeseen tutustumista. Tarvitseeko viiden kirjastotyöntekijän työyhteisö wikiä? Voisi toki käyttää. Jos tieto kulkee hyvin asiakaspalvelusta ja jopa vuorosta toiseen, ei tieto kulje enää yhteistoimintaalueen muihin kirjastoihin joka iikalle. Tärkeinpänä mahdollisuutena pitäisin kuitenkin yhteydenpidon vielä etäämmälle muihin kirjastoihin ja tiedon välittymisen ilman sähköpostin kääntelyitä ja uusia jakeluja. Eihän jokaisen todellakaan tarvitse keksiä pyörää.

Wikisuossa

2008-06-10T05:33:00.000-07:00

Otsikko ei kuvaa tiedon epäjärjestystä, vaan mielenkiintoisen aiheen etsintää - tehtävänannon mukaan. Teki mieli loputtomiin katsella sivuja eri aiheista. Jo matkasivustot lentotarjouslinkkeineen pitivät hetken pihdeissä. Sitten piti käydä katsomassa reseptejä, jotka tuntuivat olevan pääosin saksalaista alkuperää, yllättävästi. Jonkin sivun kuvailussa pyydettiin englanninkielistä käännöstä. En katsonut itseäni sellaiseen kykeneväksi. Kuka voisi katsoa? Juomaosio taisi olla hollantia. Emmekä voi tästä mitään päätellä.
Varsinaisen kierroksen tein sitten Biciwikissä. Vähän arvelutti, kun en tiukkapeppupyöräilyä harrasta, vaan poljen mustalla, kolmivaihteisella Ainolla työmatkat ja joskus pitempäänkin. Vaan mukavahan niitä oli tutkia alkaen varusteista, polkupyöränkorjausliikkeisiin, klubeihin ja reitteihin. Viimeistään reittejä tutkiessani ymmärsin olevani amerikkalaisten ahkeraan täydentämällä sivulla, sillä reitit olivat Seattlen lähistöllä. Etsinpä sitten reitit Euroopan puolelta, mutta Barcelonan ympäristöä voi pyöräillä vaan katalaaniksi ja kun espanjanikin on vähän avutonta, niin taidan yrittää Ainon kanssa Orivedelle. Tästä pääsee pyöräilywikin Wikiindex-esittelysivuun, jos olen asian oikein ymmärtänyt.

Niitä kirjastowikejä ei olisi pitänyt ollenkaan mennä tutkimaan, kun tulin vaan kateelliseksi. Kateellisen kyläkirjastotädin pitäisi muistaa, että wikiä ei tehdä yksin. St.Josephin maakuntakirjaston taidesivuilla oli henkilökunnan lehtisuosituksia ja linkit tapahtumiin ja musiikkiklubit ja -kahvilat. Kirjaston wikissä myös mm. lakitietoa ja muuta avioerossa tarvittavaa tietoa sekä yhteydet kirjastonhoitajaan. Palautetta ei ainakaan kirjastojärjestelmämme tai kotisivujen kautta paljonkaan tule - tulisiko tällä tavalla? Tiedon ryhmittely oli mielestäni selkää - melkein kirjastoluokituksen mukaan, mutta asiat oli nostettu esille enemmän asiakkaiden tarpeita kuullen.

Tässä tulee sellainen olo, että mahdollisuuksia on käyttämättä paljon. Osaamistahan tässä havitellaan. Kunhan en vaan kompastuisi heti seuraavaan, varovasti kurkkimaani tehtävään. Vai pyöräilisinkö Essolle kahville välillä...

Hiekkalaatikolla

2008-06-05T23:49:00.000-07:00

Kaikki, mikä ei toimi, houkuttaa. Ennen varsinaiseen tehtävään paneutumista piti siis käydä Sandbox-nimistä antisuunnittelumallia tirkistelemässä: helpolla käytöllä houkutteleva vaihtoehto tarjoaa loppujen lopuksi bittiavaruuteen paljon roskaa, kun käyttäjät kokeilevat tekniikkaa ja ylittävät osallistumiskynnystä ilman tarkoitusta lisätä mitään asiallista tietoa. Uusia wikikirjoittajia voi sen sijaan houkutella Welcoming-mallin keinoin. Jos joku on ilmestynyt wikiin, ilmaiset huomanneesi asian ja lisäät infon sellaiselle sivulle, josta tämä ehkä sen näkee. Esim. Kiitos täydennyksestä- taidanpa julkaista sen heti. Kyllähän tuollaisen jälkeen innostuu panemaan itseään likoon. Hiekkalaatikkoa muistutti Poker, jossa lisäiltiin triviaalitietoa niinikään käytön kynnyksen madaltamiseksi. Sillä mallilla voi toimia tasan niin kauan kuin joku lukija vielä jaksaa kiinnostua henkilökunnan syntymäpäivistä tms. Eli se alkaa varmaan jo lipsua anti-puolelle, vaikka olikin ihan oikeissa malleissa. Mistähän syystä nämä matalakynnyksiset mallit hyppivät silmille?

Katselin sekä Albanyn että Memphisin yleisten kirjastojen wikiä ja löysin kirjaston sisäiseen tiedottamiseen ja ohjeistuksiin liittyviä asioita eri alueilta. Albanyn henkilökunnalle ne oli järjestetty selkeästi , osaksi osastoittain. Ainakin minun oli helppo lähestyä sitä ympäristöä. Siellä oli ohjeita tilastojen keräämiseen/täydentämiseen ja mitä tietoja pitää kerätä lapsilta, kun he ilmoittautuvat johonkin tapahtumaan. Memphisin kirjastossa törmäsin hiekkalaatikkoon, jossa oli varmaan kissa käynyt tarpeillaan. Luin myös nyt jo vanhaa keskustelua siitä, missä ilmoitus uusien työntekijöiden valinnasta olisi julkaistava ja kuinka monella kielellä. Siellä tuli välillä henkilökohtaista loanheittoakin, joten kirjoittamiskynnys on ollut matala. Helppo lähestyminen tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta osallistujia on joka tapauksessa oltava.

Merelle

2008-06-03T05:50:00.000-07:00

Finnjetin ensimatkoja kaivelin, kun jo romuttamolle ollaan laivaa pistämässä:

Merenkulkijoiden alkavan lakon vuoksi Finnjet laskettiin vesille etuajassa 28. maaliskuuta 1976. Koska hinaajatkin olivat menossa lakkoon, ei laivaa olisi saatu lakon aikana siirrettyä. Vesillelasku oli koruton ja juhlaton tapahtuma. Wärtsilään Helsingin uuden telakan rakennusallas täytettiin vedellä ja alus hinattiin varustelulaituriin. Ruotsalainen alihankkija ehti viime tingassa korjata väärin asennetut säätölapaiset potkurit.
Ensimmäinen neljään päivän koematka alkoi 9. joulukuuta 1976. Finnjetin päällikköönä oli Carl Sviberg ja koeajopäällikkönä jäänmurtaja Urhon päällikkö Tom Artela. Helsingistä alus lähti 1. maaliskuuta 1977 Kielin telakalle pohjan maalaukseen ja sieltä 14. pääivää laiturikokeisiin Travemündeen. Finnjet oli melkoinen kuuluisuus, sillä aluksen saapumista seurasi 5 000 katsojaa.

Wikipedia-projektin osanottajat, "GTS Finnjet," Wikipedia, , http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=GTS_Finnjet&oldid=4886270

Lähteinä oli mainittu Helsingin Sanomat ,Navigator ja Suomen Merenkulku 1977. Tämä löytyi tekstihaulla, kuten suurin osa muistakin hakemistani asioista, vaikka joissakin asioissa sisäisten linkkien kautta eteneminen on tarpeen (Hildegard Bingeniläisen luostari). Vieraskieliset linkit eivät paljonkaan paljastaneet juuri tässä kerrotuista asioista, vaan keskittyivät tekniseen tietoon aluksesta.

Olen myönteisesti yllättynyt näistä Wikipedian luotettavuustyökaluista. Tähän asti olen vain etsinyt lähteitä sivun alareunasta.

Who wrote Dante's Inferno?

2008-06-02T05:02:00.000-07:00

Naureskelin maanantain kevennykseksi muillekin Funny Request from patron- palstan kysymyksille ja voisin niitä täydentääkin. Joka tapauksessa aion luoda Library Thingiin oman hyllyn jossain vaiheessa enkä enää ihmettele viime (vai oliko se jo edellisen) viikon ihastuneita otsikoita kurssitoverien blogeissa. Voisihan tätä käyttää kirjasuositusten välittämiseen asiakkaillekin, kuten Kruiser eilen ehdotti.

Olen muutenkin mahdottoman ihastunut tähän LT:iin. Kokeilin Munron Valkoista tunkiota ja Proulxin Laivauutisia sekä Suggester että Unsuggester- toiminnolla. Sain ihan mieleistä luettavaa Suggester -listoille. Kuinka usein olenkaan etsinyt asiakkaalle 'jotain mukavaa' palautettujen kirjojen perusteella. Tässäpä oiva apu. Unsuggester-toiminto ei esittänyt Munron lukijalle kauhua ja fantasiaa. Ihmetyttämään jäi Proulxin lukijalle tarjottu Unsuggester-lista, joka alkoi Systematic theology -kirjalla ja sisälsi uskonnollisia kirjoja ja kiistaa Darwinin opeista pitkin ja poikin. Se toiminto oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta asiakaspalvelutilanteessa edellinen on ehkä käyttökelpoisempi.

Harmittaa edelleen, etten ole saanut muita kiinni tässä opiskeluissa. Huomasin eilen mesessä, että pitäisi ja olisi hyvä, kun tietäisi edes yhden yrityksen verran siitä, mistä puhutaan. Tosin erinomaiset ohjaajamme onnistuvat roikottamaan lumiukkoakin mukana. Ja tietoa ja linkkeja keskusteluissa saa vaikka kuinka!

Slideshare

2008-05-30T05:11:00.001-07:00

Tämä siirtohan kävi paljon helpommin kuin olin kuvitellutkaan.
Nyt on sitten pääsy takamailtakin gurujen esitysten äärelle! Tiedon jakamiseen tämä käynee vielä paremmin, mutta taidan pysytellä käyttäjä-etsijä-puolella.

From: kholmber

View Upload your own

Turun Kaupunginkirjasto 11.12.2007.

SlideShare Link

Herne nenässä

2008-05-29T00:11:00.001-07:00

Jottei kukaan vetäisi hernettä nenään,sanon heti kärkeen, että kuva on Flickr-kuvapalvelusta ja sinne ChezDeniseetLaudalinon tallentama, ja oikeuksiakin on annettu tämän kopioinnin verran , täällä tarkemmin määriteltynä http://creativecommons.org/licenses/by/2.0/deed.en. Itselläni oli pitkään herne nenässä, koska yritin itsepintaisesti käyttää bloggerin tarjoamaa mahdollisuutta URL-osoitteeseen, mutta sain latailtua vain kehykset kuvasta. Sitten luin minuscolan blogin, oivalsin ja olen mahdottoman kiitollinen: pääsinpä tästä eteenpäin. Mitenkä käynee seuraavassa tehtävässä?

Kuville löytyy taatusti käyttöä kirjaston julkaisuissa, näyttelyissä yms. Kirjaston webbisivuilla saa kunnassamme julkaista vain kunnan omia kuvia. Näin on ajateltu ehkä vältettävän tekijänoikeusrikkeitä. Ne tuntuvat olevan aikamoinen suo tässäkin asiassa. Kun hain kuvia Stock.XCHNG:n kuvapankista, oli uudelleenkäytön vaatimuksena usein luvan pyytäminen kuvan tallentajalta. Siihen taas vaadittiin rekisteröitymistä. Kuvat jäivät käyttämättä. Flickriä taas oli hyödynnetty monipuolisemminkin mm. Second Life -oppimiskeskusteluissa.

Galtsua, nolostelua ja reflektointia

2008-05-26T03:20:00.000-07:00

Olihan noita käyttäjiä täältäkin päin 476 IRC-galleriassa, keski-ikä 18,97. Jos muokkaisin käyttäjäpersoonan siellä kirjaston palvelukseen, olisi sen tehtävänä markkinoida kirjoja eli vinkata. Osaisiko persoona sen tehdä nuorten omalla kielellä heitä kiinnostavasta aineistosta? Pelkään, ettei osaisi. Kun vinkkaan livenä, olen itseni ikäinen (kuin Markku Into) ja puhun omalla äänelläni. Jos 'ommaisin ihkuboksin' vanhan kuvani vieressä, en puhuisi kuitenkaan sitä samaa kieltä, jolla tottunut Galtsun käyttäjä tavoitetaan.

Ikääni en nolostele, vaan kielen ruostetta. Olin jo innoissani, kun löysin linkin toisten deleistä verkkoslangiin ja sitten se paljastettiinkin seuraavassa tehtävässä. Sinänsä näitä kaikkia sanoja on hauska maistella. Ihailen myös sitä rentoutta, jolla nettikeskusteluun osallistutaan. Tämänkin kurssin jotkut blogit ovat mielestäni sopivasti rentoja ja olen lukevinani niistä myös tekijän omaa ääntä, vaikka ollaankin asiassa kiinni. Vai onko se vaan niin, että niistä välittyy tekemisen helppoutta, kun itse takertelen ja nyhertelen. Blogien kommentointi tietystä asiasta on mennyt täällä jälkijunassa hoippuessa sekaisin. Mutta kommentoinpa kyllä kun siihen pystyn ja löydän aihetta.

'Digitaalinen läsnäoloni' tuntuu parhaimmalta blogikirjoituksissa - kielineekö se erakoitumisesta vai reaktiohitaudesta. Tahdon vähän miettiä ennenkuin sanon. Olen myös oppinut seuraamaan netvibes-sivuani, mutta aion tehdä sen kyllä jatkossa julkiseksi, sillä salasanan käyttäminen joka vaiheessa on työlästä. Delin vaikeuksista kerroin jo aiemmin eli tarvitsee käyttää ja harjoitella ja usein.

Keskustelua palstoilla

2008-05-21T06:48:00.000-07:00

Oikeastaan koin parjatun Suomi24 muutamat aiheet ihan mielenkiintoiseksikin:proffa valitti huuhaasta kirjaston hyllyissä ja oman kuntani turistit katsoivat oikein mukavaksi, mutta asukkaat pitkällä ja lyhyellä kokemuksella kalliiksi, mätämunaksi.... Itse osallistuin kierrätyskeskusteluun. Sopivia palstoja etsiessäni huomasin, että keskustelu aiheesta oli jollakin palstalla hyytynyt jo vuosi sitten. Miksiköhän?

Takaisin herkkuihin

2008-05-20T05:21:00.000-07:00

Kaikkea opittua pitäisi käyttää jatkuvasti, sillä nyt piti uudelleen opetella herkut postauksista asti. Olen kyllä vielä aika huterolla pohjalla näiden kanssa, enkä osaa niputella niitä, kuten joku kurssikaveri blogissaan sanoi tekevänsä. Oma linkkimäärä kasvaa hetkessä huikeasti, kun lisäilee kaverinkin linkit. En sitten ollut kohtelias linkkivinkkiä lähettäessäni, kun oikeasti vain arvailen, ketä muut kurssilaiset ovat. Toivottavasti Kruiser ei pahastunut yrityksestäni.
Learning2.0libraries-tagilla oli merkitty ohjeistuksia näihin verkko-opintoihin, muilla tageillä löysin sen lisäksi blogeja ja muuta mielenkiintoista asiaan liityvää kuten nettislangia. Tiedän siis, että olin ensivierailuillani mesessä joko yössä, peelo tai nyrdi enkä haluaisi örminkäistä tämän kurssin aikana enkä myöhemmin. Onkohan nuo sanat oikeasti käytössä? Ensimmäisen tunnistan kyllä. Viime sunnuntaiseen keskusteluun pääsin jo mukavasti mukaan ja sain mielenkiintoista tutkittavaa jälkeenkin päin sekä teknistä opastusta.
On vähän tylsää raahustaa muista jäljessä, kun ei osaa vielä olla innostunut siitä uusimmasta asiasta, mutta vähitellen viisaammaksi ja hetkessä hulluksi - on tämä kivaa.

Ajan ja kielen käyttöä

2008-05-13T09:43:00.000-07:00

Tänään olen perehtynyt sitten RSS-syötteisiin vähän perusteellisemmin - siis vasta nyt. Oli kivaa seikkailla tutkailemassa niin blogeja monenmoisia kuin uutissivujakin - oli aikaa enemmän kuin tunti ja sitä pitääkin olla. Tilailin kurssi- ja yhden muun tutun blogit, Suomi.fi , Eduskunnan blogin ja sieltä löysin Positiivisia kirjastoskandaaleja. Alkaa olla aika täyttä RSS-sivullani, vaikka en ihan takuuvarmasti tunnista syötteitä (niitä merkkejä) enkä vielä onnistunut siirtämään Ylen podcastia mitenkään mihinkään. Ehkä täytyy vaan tyynesti edetä tehtävänantoa noudattaen, kun sitä kautta tulee kuitenkin uusia ja mielenkiintoisia juttuja minulle.

En ole oikeastaan pahemmin blogien kieltä vähäisen tutustumisen perusteella ihmetellyt, jokaisella sen pitääkin olla oman näköinen - kuten nyt vaikka tällainen tylsä raportti. Kovin muodollista mieluusti välttäisin. Mesetyksen kielimuuria en taas ole vieläkään onnistunut ylittämään tai sitten olen väliinputoaja, kun en ole edes Skypeen ehtinyt. Nuoret mesettävät, eläkkeellä spypetetään ja tässä välillä opiskellaan molempia hitaasti, mutta sitkeästi.

Pohjakosketus

2008-05-08T09:05:00.000-07:00

Tilapäinen tauko tehtäviin paneutumisessa johtuu osin töiden täysin viemästä ajasta, osin mesen karikoista. Lähdin mukaan nythetiminämyös-kun-kerran-kaikki-muutkin-osaa-asenteella, kokeilin kaikea, mitä luulin ymmärtäväni ja pallot pompsahtelivat toisten silmille, vaikka vasta mietin, olisiko kuvista viestin liitteeksi. Muut mukanaolijat olivat ihmeen kärsivällisiä. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin tietoliikennehajunestoni pettäneen ja höpöttelin yksinäni. Tämän koiran ydinmerkitys jäi vielä avautumatta - ehkä ryntään seuraavan kerran mukaan vähän harkitummin. Sitä paitsi löysin illalla sängystä kasan hiekansekaista sahanjauhoa - tosin jalkopäästä, mutta eihän sitä tiedä, millä vauhdilla edellisenä yönä on pyöritty.

Oppimisen tapa on kiehtovaa, kun ohjauksen lisäksi kurssilaiset kertovat myös vaikeuksistaan. Olin nimittäin tehnyt Netvibesiin yksityistä sivua, enkä olisi sitä ilman toisen saman virheen tehneen vihjettä tajunnut.

Nyt paneudun mangaan mm. Suvin Asema 5:llä antamien vihjeiden avulla. Tähänkin sain paljon apua ja oikoteitä.

Tippaleipäaivot RSS-syöttiläänä

2008-05-06T05:42:00.000-07:00

On mennyt yötöiksi sen jälkeen, kun päästin itseni tajuamaan, missä kurssi on menossa. Siitä huolimatta ehdin vain hutaisemaan tehtäviä, jotka vaatisivat ja houkuttelisivat lähempään tuttavuuteen. RSS-netvibes on nyt otettu käyttöön ja olen sinne muutaman osoitteen vienyt. En vain löytänyt enää isosta joukosta sitä kurssilaisen blogia, jossa oli kerrottu magna-näyttelystä. Olisin tarvinnut asiantuntija-apua aiheesta.

Perehtyminen vaatii kyllä minulta aikaa ja sitten vielä tekeminen - eihän kaikki heti näytä menevän putkeen. Jätän nyt järjestely- ja muut visuaaliset hienoudet vähemmälle ja yritän pysyä edes vähän mukana. Onhan sitten kurssin jälkeen aikaa muokata ja taas yrittää ja erehtyä - nyt on kiivas takaa-ajovaihe menossa.

Sitten on vielä kaaosmainen eka työviikko loman jälkeen: lukutapahtuman palkitsemisjärjestelyjä, koululaisia tulossa, puhelin olemassa ja vielä olen ahtanut projektikoulutuksenkin huomiselle. Yritän ehtiä kuitenkin viideksi koneen ääreen chattailemään, vaikka etukäteen kauhistelen hitauttani uudessa hommassa. Oli hyvä lukea, ettei se kaikilta muiltakaan ole heti onnistunut.

Matkatovereita

2008-05-03T12:30:00.000-07:00

Haikeaksi vetää mielen, kun matka on ohi.

Muutamia ihmisiä jäi erityisesti mieleen: pari saksalaista tyttöä, jotka osasivat muutakin kuin omaa kieltään ja olivat aina iloisia sekä neljä (myöhemmin kolme) englantilaista tyttöä, jotka huolehtivat vanhoista rouvista "how is your body today?"

Ja olihan sitten Mr. Lentokone - saksalaiseksi paljastunut kielitaitoinen ( espanja, englanti) mies, neljä viikkoa eläkettä nauttinut. Cowboy-baarissa hän huomasi Finnairin lipukkeet repuissamme ja luetteli oitis koko suomen kielen sanavarastonsa: mökki, makkara, laiva, lentokone. Hän oli halukas opettelemaan sanojen monikot suomeksi, nautti matkanteosta oluen, carajillon ja elämänhalunsa voimin, peitti käsivartensa auringolta ruudulliseen paitaan ja tervehti aina yhtä iloisesti : ahaa, lentokone...

Sitten pitää vielä mainita Aini ja Hanna, sitkeät suomalaiset vaeltajat, jotka etenivät hitaasti, mutta varmasti. Ensin kuvittelin, että kulkeminen olisi ollut heille vaikeaa, mutta pian ymmärsin, että heillä oli päämäärä. Hanna sanoi haluavansa päästä Santiagoon ennenkuin painuu liian kumaraan pystyäkseen kävelemään. He olivat nukkuneet mm. Lontoon Standstedtin lentoasemalla ja taittoivat reittiä pätkän kerrallaan luottaen asioiden ja yösijan järjestyvän. Upeita ja rohkeita naisia!

Sama asenne oli matkatoverillani Tuulalla, joka sanoi jo alkumatkasta, että asioilla on taipumusta järjestyä. Koimme yhdessä hienon matkan ja erosimme Vantaalla tahoillemme edelleen puheväleissä ja ystävinä. Tuula oli hyvä matkakumppani, ei voivotellut eikä valittanut, vaikka kaikki ei sujunut aina ihan hyvin.

Makuupussista lakanoiden väliin

2008-05-01T00:13:00.000-07:00

Paluu sivistyksen piiriin turistiksi ei ollut helppo. Camino-vaelluksella tähän aikaan vuodesta saattoi olla melko varma siitä, että yösija löytyy. Ylellisiä ne eivät olleet ja yläsänkyyn kiipeäminen alasängyn haltijan jo kuorsatessa oli vaativa suoritus - etenkin, jos tikkaita ei ollut . Refugioissa oli hiljaisuus ja pimeys klo 22-23 ja varhaisimmat lähtijät nousivat 5-6 aikoihin kahistelmaan tavaroitaan otsalampun valossa.

Turistina yösijan saanti ei ollut itsestäänselvää. Onnistuimme kuitenkin melko hyvin seka Santiagossa että Madridissa. Santiagoon saavuimme bussilla päivän viimeisenä valoisana tuntina, kävelimme kohti katedraalia ja kysäisimme yösijaa baarinpitäjältä. Häneltä löytyikin ihan kelpo huone parilla kympillä. Paljon vaikeampaa oli löytää takaisin asumukseen, kun olimme käyneet nähtävyyksiä katsastamassa ja palailimme pimeällä.

Madridiin tulimme vielä myöhemmin. Ilta oli jo pitkällä ja hotellihuoneiden välittäjä Chamartinin rautatieasemalla ehti juuri sulkea luukkunsa, kun junamme oli myöhässä. Katselimme ensin hotelleja aseman lähellä, mutta niillä oli turhan monta tähteä otsalla. Muistin edellisestä Madridin käynnistäni, että olin nähnyt Tribunalin metroaseman ympärillä paljon hostaleja. Ajoimme sinne, nousimme pimeyteen ja näimme sivukujalla hostalin kyltin, ovea ei vain löytynyt. Matkatoverini äkkäsi ovipuhelimen ja yllätykseksemme sieltä vastasi miehen ääni. Änkytin tankeroespanjalla yöpymistarpeemme ja ovi aukeni ( vielä toisenkin kerran, kun ensimmäisellä emme ymmärtäneet aukeamissuuntaa). Aika hyvä yösija löytyi - suihkukin samassa tilassa. Laskimme riviin rahojamme viidenkymmenen euron verran, kun luottokortti ei käynyt. Vastaanoton mies muuttui yrmeästä vanhasta miehestä koko ajan ystävällisemmäksi: aamulla hän jo kätteli hyvästiksi.

Vaeltajana merkityllä Santiagon tiellä on helpompaa kuin turistina suurissa kaupungeissa. M.o.t.

Eteenpain

2008-04-28T00:06:00.000-07:00

Yhden ylimaaraisen paivan halusin kulkea, koska matkanteko maistui. Sen seurauksena joudumme odottelemaan koko paivan bussia Villafrancassa Santiago de Compostellaan. Mutta paivat ovat olleet sen arvoisia: aurinkoa, lempeaa tuulta, valkoisia, keltaisia, liloja kanervia ja ylvaita vuoria aina Ponferradaan asti. Ylimaaraisella matkalla sielta tanne viiniviljelyksia, kukkia, puutarhoja vahan matalampien vuorien keskella. Ylosmeno vuorille oli hikista, alastulo kavi jaloille. Yhden yon vietimme 1500 metrin korkeudessa, yhden tauon keskella viiniviljelyksia akkia kokoonkyhatyssa baarissa: yksi poyta, kukkamaljakko, vanha nojatuoli ja isanta kantaa kinkun palaa sormenpaassa. Emme sairastuneet. Majapaikkojen isannat ovat luku si8nansa; yksi puhui neljaa kielta yhtaikaa. Loistava matka tahan asti.

Kartalla taas Astorgassa

2008-04-23T09:38:00.000-07:00

Olemme olevinamme jo tottuneita vaeltajia ja nautimme melkein joka kilometrista. Aurinko on ilmestynyt taivaalle ja vaatteita on vahennetty koko ajan. Viimeiset kilometrit ennen Astorgaa olivat hikisia, mutta ne edelliset 15 menivat kevyesti:)

Vaeltajia on aina vaan enemman: puolalainen, pari norjalaista, jenkki (matkalla 23.3. lahtien !), kaksi suomalaismiesta - Ranskan rajalta asti kavelleita. Eilinen yopaikka oli taynna ranskalaisia, joten keskustelut jaivat kielitaitoni puutteen takia vahaisiksi. Puheet liittyvat yleensa matkantekoon, lahtopaikkaan ja kuntoon. Jalkavaivaisia nakyy vahan valia, mutta kovin sitkeasti hekin vaan jatkavat polkuaan. Epailen, ettei minusta siihen olsi.

Vahan kylla mietityttaa kaukana nakyvat lumipeitteiset vuoret, jotka pitaisi huomenna ylittaa. Kun ne ovat niin kovin kaukana ja vasta niiden toisella puolella on seuraava yosija. Turha surra huomisia.

Astorgassa on upea katedraali ja jaannoksia roomalaisten valtakaudelta. Sivistysta tarjolla.

Buen camino

2008-04-22T10:28:00.000-07:00

Nyt tuntuu todella hienolta olla matkalla. Kavelymatka oli mitoitettu kuntomme mukaan ja syotavaa on loytynyt, kun vatsa vaatii - aina vaan paremmalla hinta-maarasuhteella. Paivan sadekuuron onnistuimme vaistamaan kahvitauolla kuppilassa,jossa olisi saattanut olla hieman kohentamisen varaa. Ehka olisin aloittamassa ehjista tuoleista ja sitten voisin ehdottaa pienta huikopalaa ja siihen liittyvaa mainontaa. Mutta katto oli pitava ja se riitti meille.

Puerto de Orbigo on kaunis pieni kyla ja iltaa myoten tayttynyt vaeltajista: japanilaistytto nukkuu samassa huoneessa kuin mekin. Albergue/refugio-emannat ja -isannat tayttavat kerrossangyt saapumisjarjestyksessa, miehet ja naiset sekaisin. Ensi yona kiipeamme ylapetille. Hyva etta asumus on taynna, silla ihmiset lammittavat. Ilma ja talot ovat melko viileita, mutta toistaiseksi se ei ole haitannut. Kulkemisen ilo on tuntuvaa.

Iltakavelya

2008-04-21T13:05:00.001-07:00

Illalla 22-23
Viimein loydettiin kirjaamisen arvoinen ruokapaikka - sattumalta eteen osuneiden camino-nuolien avulla. Ensin kysyttiin paikallisesta ravintolasta ruokaa, sielta neuvottiin seta-Pepen luo, vaikka paikka oli suljettu - sitten kauan kaveltiin ja kyseltiin - kunnes viimein monen mutkan ja kyselyn jalkeen tuli Meson Rosa. Siella istuivat aiemmalta reitilta tutut saksalaisrouvat mukavasti punehtueina tyhja Pelegrino-punaviinipullo poydassaan. Melkein yhta tuhdin annoksen nautimme mekin: minestronekeittoa, papu-lihamuhennosta ja viinit paalle 10 euroa syojalta koko ateria ja viela halaukset ja Buen caminon toivotukset pihalle asti. Ruokalistaa ei talossa nakynyt, mutta emme ainakaan pettyneet. Ateriasta jai hyva ja lammin jalkimaku. Tarkenemme.

Paivakavelya

2008-04-21T09:11:00.000-07:00

Leonista olisin halunnut kirjoitella, mutta enpa niin vain paikkaa loytanyt. Sinne tulimme ex-kollega Tuulan kanssa eilen junalla Madridista ja yovyimme benediktiiniluostarin kyljessa olevassa refugiossa. Paikassa oli kova kuri: nukkumaan puoli kymmenelta ja heratys (henkilokohtaisesti, jos ei valoja kavahtanut) 6.30. Iloinen yllatys oli ilmainen aamukahvi. Illalla paasimme osallisumaan nunnien hartaushetkeen. Meita paimentava nunna selitti ensin, mita pitaa tehda, mutta harva ymmarsi ja olimme aika sekalaisesti aanteleva lauma. Matkajoukko on kansainvalinen: saksalaisia runsaasti, muutama ransakainen ja suomalainen aviopari. Tama pari on ollut reitilla jo aiemminkin ja liikkui tottuneesti bussilla kaupungin laidalle ohi tylsien esikaupunkialueiden.

Paivan retki oli uuvuttava - osin myos siksi, etta halusimme loytaa paremman reitin kuin moottoritien vieressa kulkeva ja marssimme edestakaisin etsien simpukan kuvia ja keltaisia nuolia, joilla tie Santiago de Compostellaan on merkitty. Loytamamme reitti ei ollut kovin hyva sekaan: peltoa silmankantamattomiin ja kapakoita ei lainkaan. Banaanin ja suklaalevyn lisaksi kaipasimme vahan tuhdimpaa ruokaa. Kaipaamme yha. Vaeltajan vatsa ei jaksaisi odottaa iltakahdeksaan, jolloin ravintola tarjoaa, toivottavasti, ruokaa.
Yosija on nyt kuitenkin loydetty, mutta se on jaatavan kylma kivitalo - kesalla varmaan mukava. Nyt ilmakin on kylma ja tuulinen. Onneksi tanaan ei ole satanut. Olemme taipuvaisia suunnittelemaan tasta eteenpain reittimme jopa hieman 20 km: lyhyemmiksi, jos sopivia majapaikkoja loytyy. Vaan tassakin paikassa on puolensa: hetkittain toimiva internet, oma huone (kun on vahan kulkijoita) ja todella ystavalliset kylalaiset ja majatalon isanta Jesus. Kylassa pitaisi olla toinenkin refugio, mutta Pepe-seta oli kyllastynyt ja pannut putiikin kiinni. Yritamme hanen luokseen kuitenkin aterialle, jotta kannatuksemme kylaan olisi tasapuolista. Etta paljonko maksamme yopymisesta? Naissa paikoissa annetaan lahjoituksena maara, jonka katsoo sopivaksi.

Kiintoisaa ja haastavaa

2008-04-17T23:51:00.001-07:00

Todella upeaa opiskelua tämä. Opastus on erinomaista; tarpeeksi yksityiskohtaista aloittelijallekin. Tehtävät avaavat uusia alueita - ainakin minulle. Pitäisi vaan malttaa lukea kunnolla. Harjaannusta tarvitsen, vaikka perusidean del.icio.usista ymmärrän.
23asian kurssi on juuri nyt niin houkuttavassa vaiheessa, että on melkein sääli lähteä lomalle pariksi viikoksi. (Minäkö muka noin kirjoitin?) Siirryn viikonlopun kuluessa vähitellen jaloittelemaan Pohjois-Espanjaan, enkä tiedä kuinka usein tapaan tietokoneen näköisiä laitteita. Uudet tehtävät jätän vapun jälkeiseen aikaan, sillä maksulliset laitteet ja omat taitoni ovat mahdoton yhtälö. Sitä suuremmalla innolla sitten palaan ja räpellän perässä.

Blogia yritän kuitenkin täydentää, mahdollisuuksien mukaan.

Yritys ja erehdykset

2008-04-16T03:51:00.000-07:00

Olen loikannut ison loikan mukavuusalueeltani, kun ilmoittauduin 23 asian kurssille. Kuitenkin kihelmöi mukavasti, vaikka epäilen olevani tumpelo joukossa. Blogin tekeminen oli mukaan lähdön syy. Kaikki muu toki kiinnostaa, vaikka osa on otsikkoinakin vieraita. Että sitten ajanvietepelaamistakin oppimaan! Se ei tarkoittane asuinkumppanin harrastamaa sudokuklikkailua? Omaa aikaani vievät kirjat ja kävelylenkit koiran (!) kanssa säännöllisesti; uiminen, matkat ja aikuiset pojat tilanteiden mukaan. Monta muutakin mukavaa mahtuu elämääni: lukupiiri, harrastajakirjoittajien kokoontumiset, erilaiset tuunausyritykset, mutta oikeitten harrastusten nimeäminen olisi silti vaikeaa.

Ison lohkareen päivistä vie työ kirjastossa melkein keskellä Suomea, maalla ja veden lähellä. Saa viedä, sillä työn kautta pääsee myös mukavien asioiden äärelle: kirjoja hipelöimään tai vaikka tälle kurssille.