Olen viikon kakistellut pölyjä kurkusta varastokirjoja läpikäydessäni. Tämä liittyy projektiin, jossa jaamme varstointivastuuta kahden yhteistyökirjaston (voi että sanoisin mielelläni kimppa-!) kanssa. Yksi säilyttää tietokirjoja, toinen lastenkirjoja ja minä käyn nyt läpi kaunokirjallisuutta. Projektiin on palkattu lääninhallituksen avustuksella reippaat kirjastoreissaajat Paula ja Tarja, rahojen loppu jo häämöttää vaan työtä vielä riittäisi. Kirjoja läpikäydessäni olen huomannut, kuinka monen aikanaan tunnetun ja suositun kirjailijan ylle on pöly laskeutunut niin, että kukaan ei halua enää varastosta teoksia pyydellä. Jos Unto Seppäsen Evakko vielä jotenkin muistetaankin, kuka muistaa Vilho Sorvarin, joka kirjoitti 1940-luvulla historiallisia romaaneja Hammurabista lähtien. Otavan kirjallisuustieto (1990) hänet vielä tunsi, minä en. Ja miksi Waltarin Sinuhe kuluu lukijoiden käsissä, mutta Sorvarin Hammurabi ei? Kaksi kolmesta kirjastosta oli Hammurabinsa säilönyt, joten kuka uskaltaa sanoa, miten ja minkä kirjan (luku)arvo kestää.
Pölyjen keskelle sain MariaK:lta viestiä sanataide-kuvituspajan värikkäämmän osion tekemisistä:
Maalasimme yhteiselle isolle paperille "sektoreittain" (jokaisella oma
alue) värimattoa lempiväreistä, sen hetken vaatteiden väreistä jne.
Siihen sitten liitimme piirrettyjä kuvia päivän tapahtumisista +
ihmisistä, joita lapset olivat kohdanneet, kulkuvälineitä, ruokia, mitä
tahansa, josta kuvan saa tehtyä. Eli ideana oli "minä ja tämä päivä".
Aika meni hirmuisen nopeasti, jatkamme tästä vielä jollakin tapaa...
Minäkin kaivaudun välillä pölyistä ja ryhdyn värkäämään omaan ohjausvuorooni satuhametta, sillä onhan ohjaajan pukeutuminen äärimmäisen tärkeää etenkin näissä piireissä.
perjantai 31. lokakuuta 2008
maanantai 20. lokakuuta 2008
Kirjoitusta ja hauskanpitoa
Lauantaina kokoontui sanakuvataidepiiri, jolle pitää ehdottomasti keksiä parempi nimi. Olisi pitänyt jo aiemminkin, sillä vain kuusi alle 12-vuotiasta oli lähtenyt mukaan. Kaikki olivat samalta koululta, joten vahvasti näen opettajien kannustuksen merkityksen. Ja sen puuttumisen etenkin näen, vaikka saattoi syyslomaviikolla olla osuutta asiaan. Koska olemme yrittäneet saada sopivan kokoontumisajan soviteltua toisen vetäjän, kansalaisopiston kuvataideopettajan kanssa, on osallistujamäärä saattanut kärsiä.
Mutta oli kai meillä mukavaa: esittelimme itsemme etunimellä ja siihen liitetyllä määreellä, joka alkoi samalla kirjaimella: joukossamme oli Sosiaalinen Saara ja Virtaava Veera ja Hannele Huolehtija. Nämä tyypit tekivät sitten inhokki- ja suosikkilistoja Louis Lowryn Anastasia-kirjojen mallin mukaan. Ruokia tuli molemmille puolille, mutta myös sisarukset ja luokkatoverit, lemmikkieläimet sekä harrastukset pääsivät listoille.
Sadun päivän kunniaksi jokainen esitti lempisatunsa hattu-huivirekvisiittaa käyttäen ja muut arvailivat, mistä sadusta oli kyse. Aloitimme lopuksi kertomusta otsikolla ???? päivä, jossa kysymysmerkkien paikalla olivat alussa valitut nimet. Monet aloittivat sen sarjakuvana, vaikka oikeasti siitä piti tulla satu. Täytyy pitäytyä tarkemmin kirjallisessa puolessa jatkossa.
Miksi näitä selitän? Vaikka ideat eivät aina ole uusia eivätkä niin suurenmoisia, voi niistä ehkä jollekin olla iloa eli vapaasti jakeluun ja edelleen käytettäväksi. Toivottavasti.
Mutta oli kai meillä mukavaa: esittelimme itsemme etunimellä ja siihen liitetyllä määreellä, joka alkoi samalla kirjaimella: joukossamme oli Sosiaalinen Saara ja Virtaava Veera ja Hannele Huolehtija. Nämä tyypit tekivät sitten inhokki- ja suosikkilistoja Louis Lowryn Anastasia-kirjojen mallin mukaan. Ruokia tuli molemmille puolille, mutta myös sisarukset ja luokkatoverit, lemmikkieläimet sekä harrastukset pääsivät listoille.
Sadun päivän kunniaksi jokainen esitti lempisatunsa hattu-huivirekvisiittaa käyttäen ja muut arvailivat, mistä sadusta oli kyse. Aloitimme lopuksi kertomusta otsikolla ???? päivä, jossa kysymysmerkkien paikalla olivat alussa valitut nimet. Monet aloittivat sen sarjakuvana, vaikka oikeasti siitä piti tulla satu. Täytyy pitäytyä tarkemmin kirjallisessa puolessa jatkossa.
Miksi näitä selitän? Vaikka ideat eivät aina ole uusia eivätkä niin suurenmoisia, voi niistä ehkä jollekin olla iloa eli vapaasti jakeluun ja edelleen käytettäväksi. Toivottavasti.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Julkisuutta
Tämä blogi hädin tuskin pihisee hengissä, sillä tekijällä on monta vaivaa. On se aika vuodesta, jolloin rutis(te)taan talousarvioita ja vaikka kunnan köyhyys on ikuista, on se nyt talouden tasapainoon saattamista valtion valvonnan alla ja siten astetta vakavampaa/ikävämpää. Olkapääkin jäätyy - lieneekö syy vai seuraus.
Vaan on tässä ilojakin. Luonto panee parastaan sadepäivinäkin, kuten kuvasta toivottavasti näkyy.
Lukijat ja muut kävijät ovat tulleet kirjastoon sankoin joukoin ja inhottava aukioloaikojen supistus näyttää vuoden aikana (!) menneen vihdoin lähes koko asiakaskunnassa perille. Pienemmällä työporukalla olemme näin kuitenkin pärjänneet.
Kesäinen Marleen sanataidepyräys on poikimassa sanan ja kuvan taiderupeamia lapsille säännöllisesti. Kolmen yrityksen jälkeen osallistujia viimein riittää. Ikävä vain, että tällaisen toiminnan on lähdettävä ikäänkuin harrastuspohjalta. Kuvataidetta opettaa kansalaisopiston vakituinen kuvataideopettaja ja sanallista puolta virittelen minä lauantaipäivien iloksi. Luulen siitä kuitenkin oikeaa iloa repeävän ajan mittaan - ehkäpä joskus korvauskin.
Olipa minusta myös aika hienoa, että Mace toi 23 asian kurssimme Kirjastolehdessä esiin. Tuntuu kuin olisimme tulleet ulos netistä. Vaikka kirjastoihmiset käyttävät Internetin palveluita jatkuvasti, olen kohdannut monta ymmyrkäistä silmäparia kun olen verkko-opinnoistani vouhkannut ja osoitteita maininnut. Olen kyllä halunnut aistia kunnioittavaa ihailua muuallakin puhuessani Runesta tai Facebookista kuin olisivat jokapäiväisiä tuttujani.
Vaan on tässä ilojakin. Luonto panee parastaan sadepäivinäkin, kuten kuvasta toivottavasti näkyy.
Lukijat ja muut kävijät ovat tulleet kirjastoon sankoin joukoin ja inhottava aukioloaikojen supistus näyttää vuoden aikana (!) menneen vihdoin lähes koko asiakaskunnassa perille. Pienemmällä työporukalla olemme näin kuitenkin pärjänneet.
Kesäinen Marleen sanataidepyräys on poikimassa sanan ja kuvan taiderupeamia lapsille säännöllisesti. Kolmen yrityksen jälkeen osallistujia viimein riittää. Ikävä vain, että tällaisen toiminnan on lähdettävä ikäänkuin harrastuspohjalta. Kuvataidetta opettaa kansalaisopiston vakituinen kuvataideopettaja ja sanallista puolta virittelen minä lauantaipäivien iloksi. Luulen siitä kuitenkin oikeaa iloa repeävän ajan mittaan - ehkäpä joskus korvauskin.
Olipa minusta myös aika hienoa, että Mace toi 23 asian kurssimme Kirjastolehdessä esiin. Tuntuu kuin olisimme tulleet ulos netistä. Vaikka kirjastoihmiset käyttävät Internetin palveluita jatkuvasti, olen kohdannut monta ymmyrkäistä silmäparia kun olen verkko-opinnoistani vouhkannut ja osoitteita maininnut. Olen kyllä halunnut aistia kunnioittavaa ihailua muuallakin puhuessani Runesta tai Facebookista kuin olisivat jokapäiväisiä tuttujani.