Sylvesteria kohti

Joulu on ohitettu turvallisesti ja ihmiset hiipineet ulos koloistaan. Nyt on aika rynnata uimahalleihin ja pitkille kavelyille, jotta saa tiputettua painoaan. Yhta tuskaista kuin on painonpudotus, oli kaikkien jouluruokien ostaminen ja valmistaminen.  Kahdelta tuskalta on mahdollista saastya, jos joulun viettaa kohtuullisemmin. Ympariston paineet eivat vain anna heikkotahtoiselle siihen tarpeeksi uskoa.

Olemme viettaneet kaupunkijoulua Wroclawissa, kiertaneet katsomassa toinen toistaan upeammin koristettuja kirkkoja. Seurakunta ei taalla tunnu kovasti olevan aanessa, mutta papeilla on sitakin parempi laulutaito. Musiikki on kaunista, kuulostaa joskus "maalliselta". Olimme molemmat melkein varmoja, etta toinen joulupaivan jumalanpalvelusta vetavista papeista vetaisi valilla partisaanivalssin.

Kylla, mekin kavimme uimassa mahtavassa Aqua Parkissa, jossa altaita oli niin sisalla kuin ulkona. Saa on kaantynyt sumusta pakkaseen ja aurinko paistoi lampiman altaan hoyryihin.

Olemme myos kayneet paikallisessa oopperatalossa katsomassa ainoan esityksen, joka siella oli oleskelumme aikana: baletin Romeo ja Julia. Esitys oli moderni versio, minusta kiinnostava, kumppanista ei. Mina en ollut erityisen innostunut Romeon tanssimisesta, sensijaan muut tanssijat mielestani olivat hyvia, erityisesti Julian vanhempia esittaneet. Toisen naytoksen kohtaukset olivat klassiseen balettiin verrattuna melko uskallettuja, silla rakastavaiset olivat alastomina (=ihonvarisissa asuissa) ja rakkauskohtaukset rohkeita ja kauniita. Alastomuus saattaa olla taalla suurempi tabu kuin Suomessa, silla uimahallissa ihmiset peseytyivat uimapuvussaan...!

Huomenna pitaa lahtea korottamaan takaisin pohjoiseen, Varsovan lapi Liettuaan ja istua koko paivan bussissa. Menee kai se, kun meni tullessakin.

 

Joulusatu

Ja niin vain on kaynyt, etta olen sukeltanut toiseen satuun keskelle Eurooppaa Wroclawin kaupunkiin Puolassa, keskelle sumua ja kafkamaista joulun valmistelua. Oletan tunnelman muuttuvan viela aavemmaisemmaksi, kun kaupunki hiljenee joulun viettoon - keskiyon messusta huolimatta. Kaupunki on kuulunut Saksaan nimella Breslau vuoteen 1941, mutta vain kaksi ihmista on aloittanut kanssamme keskustelua saksaksi. Monet nuoret tuntuvat hallitsevan ainakin perussanaston englantia, kauppahallissakin. Olemme ostaneet pienen perusvaraston ruokaa ja juomaa hotellihuoneeseemme silta varalta, etta turisti-infon neidin All is closed pitaa paikkansa. Mikali liikkeiden ja ravintoloiden oviteksteihin on uskomista, pystymme kylla kasvattamaan vyotaromittaamme joulunakin, vaikka jo nyt on hyvinsyonyt olo.

Tulimme tanne via Balticaa pitkin aluksi Helsingista laivalla ja sitten kaksi vuorokautta bussilla. Valilla yovyimme Liettuassa Kaunasissa. Kylla, talle matkalle sielu ehti hyvin mukaan. Se taisi olla perilla jo ennen kahta kangistunutta ruhoa, joita on yritetty elvytella kavelylla, kavelylla, kavelylla - kaduilla, kirkoissa (joita on vieri vieressa) ja parissa taidenayttelyssa seka hyvalla ruualla ja viinilla.

Vaisto johdatti ihan oikeaan kaupunkiin jouluperinnetta murtamaan. Puola on kiinnostanut maana vasta sen jalkeen, kun olen lukenut Olga Tokarcukin kirjoja. Hanen mielikuvitusmaisemansa ankkuroituu Nowa Rudan kylaan, joka sijaitsee aika lahella tata kaupunkia. Rakennukset ovat upeita - muutama kerrostalorottelo vain korostaa vanhojen, kunnostettujen talojen kauneutta. Taalla todella voi kavella tassakin sumussa tuntikausia ja kokea koko ajan uutta. Kirkot ovat isoja ja vaikuttavia, usein punatiilesta tehtyja, joissakin on uusia taideteoksiakin. Kristus esitetaan seka uusissa etta vanhemmissa kuvissa karsivana ja hyvin verisena, eri tavalla kuin Italiassa. Italiassa kaunistellaan, taalla kuvat hatkahdyttavat. Ilmankos rippituoliin oli aatonaattona pitka jono vanhoja ja nuoria kaupunkilaisia.

Ensimmainen internet-kahvila loytyi vasta toisena paivana, joten paljon ei taalla kirjoitella. Ehkapa taalla koetaan ja luetaan. Ja viihdytaan hyvinkin.

Satu

Olipa kerran lahes kuusikymppinen tytonhupakko, joka paatti lahtea Etela-Afrikkaan. Kun han oli ensin kulkenut kuten oli Euroopassa turistina oppinut: kierrellyt museoita, ihmetellyt ruokaa ja taksoja, han paasi kaupungin ulkopuolelle. Hanelle oli varattu kaunis huone hienossa hotellissa, jossa han tunsi ensin itsensa kovin pieneksi ja rumaksi sammakoksi, jollainen oli hukkunut pihan uima-altaaseenkin, mutta varsin pian hanesta tuli prinsessa. Tyttohupakkoprinsessa kaveli linnoituksen puutarhassa bougainvillean varjossa ihastellen Afrikan kansalliskukkia ja muita kukkia, erimuotoisia ja erivarisia. Valilla han pulahti viileaan uima-altaaseen jaksaakseen taas haistella kukkia. Illalla linnoituksessa tarjottiin runsas buffetillallinen ja prinsessa meni nukkumaan vatsa pullollaan.
Aamulla tytonhupakko lahti Paarliin majataloon, jonka nimi oli sijainnin mukaan Mountain Shadow. Siella hupakko kaveli vuorilla ja ui vihreavetisessa lammikossa yhdessa ankkojen kanssa, pelotteli helmikanoja tahtomattaan ja taas prinsessa hanessa nosti paataan. Hupakko soi piknikkia lammen rannalla, kun aurinko laski vuorten taa ja valaisi toiset vuoret ymparilla.
Hupakko meni viela meren rantaan katselemaan valaitten leikkia ja samalla han naki liloja, oransseja keltaisia kanervakukkia.
Hupakko joutuu palaamaan pohjoiseen pakkaseen ja rantaan. Mutta ehkapa viela kerran hupakko palaa prinsessaksi satuun...

Liikkuminen ja muu yhteydenpito

On helppoa liikkua autolla, jos kuljettaja on tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen eika hermostu miljoonakaupungin ruuhkissa. Minusta ei olisi taalla ajamaan, mutta onneksi matkakumppani on taitavampi. Junia emme ole kokeilleet, mutta ne pysahtyvat pienillakin asemilla kuten Stellenboschin Spierin kylassa. Taksi on Kap Kaupungissa hyvin saatavilla, ja kilometritaksa on 10 randia eli aika halpaa liikkumista. Tyopaivan aluksi ja paatteeksi ihmiset hyppaavat minibusseihin, jotka ajavat melko holtittomasti kadun viereista kaistaa, pysahtyvat missa sattuu ja toitottavat herattaakseen huomiota. Jos istut toisessa autossa vieressa, voit pudota penkilta, jollet ole lujahermo tai tottunut. Naiden bussien pysahtyminen ja liikkeellelahto on yhta holtitonta: lujaa vaan liikenteen sekaan tai kyytia tarvitsevia poimimaan missa heita on.
Jalankulkija juoksee minka ehtii ja kaikki kylla juoksevatkin punaisia pain (kuten autotkin ajavat) ja kadun yli liikenteesta juuri piittaamatta.
Puhelinkioskeja taalla on yllattavan paljon, ja puhelinkortteja todella kaytetaan. Onhan toki matkapuhelimiakin.
Afrikaansia on kutsuttu keittiohollanniksi. Minulla on vaikeuksia ymmartaa paikallisten englantia, mutta onneksi saan itseni ymmarretyksi hyvin. Ja onneksi kumppani tavoittaamuiden sanat paremmin.
Paikannimet tuntuvat loppuneen kesken, silla taalla on East London, Hamburg, Brooklyn ja Croydon jne. Kaiken lisaksi samoja paikannimia esiintyy eri puolilla, mika tekee kartanluvun vaikeaksi. Vaikeaa se on myos silloin, kun huomaa pudonneensa kartalta, kuten meille kavi lansirannikolla Cape Townista pohjoiseen. Olimme ostaneet vain etelaisen osan kartan.

Ruokaa, juomaa ja rahaa

Tulee olemaan vaikeaa tottua taas arkisiin evaisiin naiden herkkujen jalkeen, mita taalla on saanut maistella. Voi olla vaikeaa myos mahtua entisiin vaatteisiin, mutta siita kannettakoon huolta tuonnempana.
Aluksi vaikutti silta, etta tulemme toimeen hotellin tuhdilla aamiaisella, jossa oli munia, papumuhennosta, makkaroita ja pekonia leipien, pullien ja ihanien hedelmasekoitusten seka jugurttien lisaksi. Mutta olemme syoneet myos kolmen ruokalajin herkkuillallisia, maistelleet kalaravintolassa hyvaa valkoista kalaa ja muualla lohen sukulaista, aamulla maidossa keitettya savukalaa. Pihviateriasta emme ihan seuraavaan aamiaiseen mennessa toenneet, silla lihaa oli todella paljon ja se oli hyvaa. Ateria loppui vasta kymmenen tienoilla.
Parilla viininmaistelukierroksella olemme kayneet ja vaellus tammitynnyreiden tayttamissa halleissa vuosikymmenia kypsyvien viinien keskella oli - no - ennenkokematonta. Oppaanamme oli harmaatukkainen, arvokas herra kiiltonahkakengissaan. Han oli asunut aikoinaan Leningradissa ja tiesi suomalaisten maineen siella. Viinin maistelu on kuitenkin eri juttu kuin vodkan nauttiminen ja huolimatta brandytilkasta minakin selvisin kierroksesta.
Toki syominen maksaa, varsinkin kolmen ruokalajin illallinen. Kolmellasadalla randilla eli noin 30 eurolla saa kuitenkin vatsansa tayteen hyvaa kalaa ja viela pullollisen hyvaa viinia palan painikkeeksi.
Bloggaaminen on ollut vaikeaa, kun maaseudulla ei ollut siihen aikaa eika juuri mahdollisuuksia. Olemme taas Cape Townissa ja taalla loytyy kahviloita ja yhteyksia kohtuuhinnalla.
Upeasta retkesta viinitiloille ehka myohemmin.

Every day is Mandela's day

Etela-Afrikkalaisten viinien boikotoinnin moni lopetti 1990-luvulla,kun Mandela tuli valituksi presidentiksi. Ei erottelu kuitenkaan siihen loppunut. Mustat tekevat palvelustoita,tarjoilevat, siivoavat, vetavat miesvoiminkaapelita. Osa asuu vielakin ghetoissa,pienissa, aaltopellista kyhatyissa majoissa. Maja-alueita jatkuu moottoriteiden valissa kilometrikaupalla. Siella taytyy olla oma kartasto,silla hiekkatiet halkovat aluetta. Matkakumppani esitti kysymyksen, voiko siella oikeasti asua. Slummin vieressa pojat pelasivat tyytyvaisina jalkapalloa kuin tiilitalossa elamansa asuneet pojatkin.
Tienvarressa,liikennevalossa jonottaville autoilijoille yrittelijaimmat yarjoavat koruja, tauluja, helmikoriseisia elaimia. Teiden varsilla myydaan puita, virvokkeita ja puisia ja metallisia elainhahamoja. Hotelleissamme muutaman englannin sanan osaavat tarjoilijat ovat kovin ystavallisia. Torilla ostajia odottavat kauppiaat ovat liian innokkaita,mutta valmiita tinkimaan.
Ehkakaikkea eitule edes nahneeksi.

Toivo

Eilen olimme Cape Pointissa. On hyva aloittaa Hyvan Toivon Niemelta automatkailu. Sinne sai kaikenlisaksi ajaa aivan uskomattomien meri-vuorinakymien lapi. Kevat on kauneimmillaan, joskaan ei lammin. Uimaan en ole mennyt edes Intian valtameren vesissa. Atlanti on kuulemma kylmavetista kesallakin.
Mutta kukat, kukat. Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha oli taynna niita. Afrikan lajeja en osaa suomeksi nimeta, mutta kliivioitakin oli sinisia, keltaisia ja ruukuissa Suomessa kasvavissa oransseissa kukissa oli taalla monta eri savya.
Elaimet tulevat nakyviin, jos tulevat. Strutsi nostaa akkia kaulansa ja huomaamme, ettei se ole pensas. Lintuja on paljon erilaisia, pingviinit hellyttavimpia. Mutta paviaanit ovat kuulemma vaarallisia ja kiinnostuneita ruuasta. Loikkaavat myos nopeasti auton eteen, mutta onneksi ratin takana on ollut valpas kuljettaja.

Uusi alku

vanhalle blogille. Yli vuosi on viimeisimmasta merkinnasta, mutta eipa ole ollut matkojakaan. Nyt sitten on matkustettu tauonkin edesta ja olen paassyt Euroopasta Etela-Afrikkaan 17 tuntia lentokoneessa istumalla. Matkatavaratkin tulivat vielapa samalla lennolla, vaikka sita en olisi uskonut, kun Heathrown kautta tulimme.
Olo on tuntunut nopeasti melkein kotoisalta, kun kieli on ymmarrettavaa ja ihmiset ystavallisia. Torilla ovat vahan liikaakin, kun kaikkia komeita puutoita ja varikkaita kankaita en kuitenkaan voi ostaa.
Opaskirjat varoittelevat ryostoista ja hengenlahdosta, mutta viela se ei ole ollut lahella. Koska ruoka on hyvaa, voi elaa taalla pitkaankin.
Turistille pakolliset museokaynnit ovat olleet antoisia. National Galleryn kokoelma oli enemman kiinnostava kuin uuvuttava ja Irma Sterniin aion tutustua tarkemminkin. Olin jo paattanyt, etten mene juutalaismuseoon, mutta eilinen elokuva tonaisi meidat sinne ja nayttely oli antoisa, Holokaust Centre vavahduttava.
Hotellissa olivat hammennyksissa suomalaisesta naisesta, joka pitaa Afrikan kukista. Ostimme sellaisen kukkia tulvivalta torilta, josta olisi halunnut kaikki mukaansa. Vai ihmettelivatko ne naista, joka ui kylmassa uima-altaassa...
Vaan taalla on alkukesa, vaikkakin tuulinen.