Tarkistuspyyntö lähtenyt

Haikealta tuntuu. Kurssi on ollut antoisa, viritellyt monta uutta perehtymisaluetta ja antanut eväitä tulevaan. Blogi jää ainakin toistaiseksi oppi- ja harjoituskirjaamoksi. Oppia nimittäin ikä kaikki; toiset koulutukset, keskustelut, matkat, uudet työt ... Viikon päästä matkaan Orivedelle.

Kuva on epäselvä ja selitys lienee tarpeen: kenkiä eteisessä juhannusaamuna= kaikki on tulleet kotiin.

Oppien rytkettä

Googlesta jalo kurssimme löytyi kurssiblogien lisäksi KirjastoWikissä, Kirjastot.fi keskustelussa, jossa Sini oli maininnut Creative commons -lisenssistä, kurssin Wikimielipidesivu tärppäsi, suomalaiset Drupal-saitit (viimeistä tehtävää vilkaistuani ymmärrän, miksi kurssimme oli siellä liikuntakeskushukan ym. keskellä ). Blogilistalle oli muutama kurssilaista ilmoittautunut ja parissa blogissa, jotka olivat ei-kurssilaisten pitämiä ja jopa ei-kirjastotätisetiä oli yllytetty tutustumaan kurssin sisältöön. Oman blogini löytäminen oli vaikeampaa ja se löytyi vasta mutkan kautta. Pitää lisätä tägyjä.



Sheehanin artikkelin ja etenkin sen kommentteja tutkaillessani mietin, kuinka keino tehdä monesti määrää tekemistä eli työkalusta tulee työtä tärkeämpi. Minulle on käynyt tämän kurssin aikana useamman kerran niin, kun tekniikan haltuunotto on ollut pikkuisen (hmhph) hidasta. Sama homma on kirjastomaailmassa koettu silloin, kun ensimmäisiä kirjastojärjestelmiä osteltiin. Vaan kun välinettä oppii käyttämään, käy työnteko helpommin. Olen siis kuitenkin sitä mieltä, että on otettava verkon tarjoamat vuorovaikutusmahdollisuudet haltuun ja käyttöön, vaikkakin epäilin sopivuuttani IRC-galleriaan. Yksi Sheehanin artikkelin kommentoijista oli sitä mieltä, että aina kuitenkin joku kirjaston käyttäjäryhmä jää uusien välineiden tavoittamattomiin. Hän mainitsi lapset. Ikääntyvällä väestöllä on taatusti myös vaikeuksia osallistua koko verkon laajuudelta. Mutta eipähän kirjaston tapahtumiakaan voida suunnata kaikelle kansalle, vaan niitä on kohdennettava. Yksi keino on yhden käyttäjäryhmän tavoittelemiseen käypä, toinen toisen. Nuoret ovat kirjastoista pian katoava ilmiö, jos emme yhtään tiedä, millä peleillä heidän maailmassaan mennään. Kun omat lapset kasvavat ja lakkaavat välittämästä tietoa, on saatava tietoa muilta nuorilta. Eihän kukaan tule taloon katsomaan, mitä kuuluu, jollei kirjasto muualla ole, toimi ja näy.

On kuitenkin otettava huomioon tehtävän pohjustuksessa mainittu suunnittelu ja sitouttaminen sekä ajankäyttökysymykset. Joitakin asioita haluaisin ottaa välittömästi enemmän hyödynnettäviksi. Mesettäminen oli käytännössä uusi juttu, mutta kuinka paljon helpommin sen avulla kävisi yhteydenpito kimppakirjastojen (obs, tuhma sana) välillä esim. yhteisiä tapahtumia suunniteltaessa, tiedotteita ja tarjouspyyntöjä väsätessä yms. projekteissa. RSS-syötteiden lukuun olen jotakuinkin tottunut, mutta ehkä joku sivu voisi olla syöttinä myös kirjaston asiakaskäytössä olevilla koneilla. Bloggaamalla on vakaa aikomus ryhtyä välittämään lukuelämyksiä / kirjavikkejä. Jotakin vielä puuttuu vai tulisiko useampia bloggaajia matkan varrella. Yksin ei siihen mielestäni kannata ryhtyä, kun ei kaikkien maku ole kuitenkaan sama ja (vapaa-)ajankäyttökysymys nostaa päätään.

Eli se siitä maailmoja syleilevästä vuorovaikutuksesta - olen vasta tarkistamassa omia käsityksiäni. Kurssi on ollut tarpeellista ravistelua. Nyt katsotaan, mihin maalaiskirjastotädin rahkeet jatkossa piisaavat.

Tarvitsen Runescapea

Luettuani kaikki ne asiat, joita pelaamalla voi oppia, en voi otsikoida oppimistehtävää toisin.
Esittelyvideota tavailin moneen kertaan, enkä voi käsittää, kuinka kirjastossamme asioivat poikalapset haltsaavat pelin. Heillä pitää olla kielen lisäksi hallussa tietoja (jo wikisivu oli vaikuttava), taitoja ja ennenkaikkea kärsivällisyyttä. Mistä ne puheet kaikki-heti-mulle-sukupolvesta ovat syntyneet? Jos peliä oikeasti pelaa, joutuu kaiketi pettymään sekä omiin taitoihinsa että pelikavereihin. On vaan nieltävä pettymys ja sitten ehkä pääsee kunniakkaaseen loppuun (todisti artikkeli 21. vuosisadan pelioppimisesta). Hienoimpia pelaamisen harjoittamia taitoja taitaa olla yhteisöllisyys ja informaation vaihtaminen. Näitä taitoja tämä vanhempi sukupolvi opettelee vielä 23 asian kurssilla. Tosin yhteisöllisyys näyttäisi olevan Runescapessa valikoivaa, sillä varsinaisen kaverilistan lisäksi voi pitää listaa pelaajista, jotka haluaa kokonaan jättää huomiotta. (Saattaisin itse olla kurssilla tämmöisellä listalla, kun kirjoittelen omiani kenenkään kiistämättä. Deli-tagit kävin jo tarkistamassa, vaikka myöntää täytyy, että sitä eksyy itsekin kommentoimaan aina samoja blogeja.)
Runescape-hahmo joutuu sopetumaan aina uusiin tilanteisiin ja haasteisiin - tosin aina kokemusta viisaampana ja rikkaampana, joten pitkäjännitteisyys kehittyy. Tämä hahmo oli esittelyssä vielä niin yksinäinen, että johtamistaidot taitavat olla kaukana, vaikka Multiplayer-peleissä niitäkin kuulemma joillekin pääsee syntymään. Joka tapauksessa on pystyttävä ennekoimaan muiden käyttäytymistä ja yritettävä vaikuttaa siihen.

Myönteisenä piirteenä pelaamisessa USA:n koulukirjastoyhdistys artikkelissaan mainitsee turvallisen ympäristön. Onhan se turvallinen, kun pelaaja on tavallaan hahmonsa suojassa. Jos todellisuuden ja kenties väkivaltaisen pelin rajat hämärtyvät, on tilanne toinen. Miten tapahtuu niin voimakas eläytyminen peliin? Riippuuko se pelaamiseen käytetystä ajasta, pelaajasta, pelaajan elämäntilanteesta vai pelistä? Siinä on ehkä merkittävämpiä pohdittavia kuin yksioikoinen kieltäminen-salliminen -keskustelu. Runescapea en ymmärtänyt tällä tavalla vaaralliseksi. Nuori harjoittelija todisti veljiensä kokemuksen kautta, että koukkuun jää, mutta puolen vuoden päästä pääsee viimeistään irti. Siispä en voi muuta kuin irvistellen todeta Runescapen opettelun erittäin hyödylliseksi umpimieliselle kirjastotädille. Milloinka ottaisin Runea sarvista?

Työkalut riviin

Kun ajattelen omia puutarhatyökalujani (etenkin talikkoa, josta voimamies vasta varren katkaisi), tuntuu aika ruhtinaalliselta kasvatella tuntosarvia del.icio.us/popular/web2.0 -sivun ja ReadWriteWebin kautta. Edellisen otsikoiden avulla pääsi nyt mm.Awesome Highlighter palveluun ja sen myötä merkkaamaan webbitiedoista ne mielestään tärkeimmät kohdat tai sitten tutkailemaan, miten tärkeää osaa oikein valittu nimi merkitsee yritystä perustettaessa.(Two-part Rule for Naming Your Startup). ReadWriteWebin syötteistä sain tietää Facebookin parantavan viestintää lisäämäällä hakupalvelua ja Googlen weppisivutrendien houkuttavan pikkublogeja(tai bloginpitäjiä)...



Aivomyrsky on näin juhannuksen jälkeen epätodennäköistä ja saadakseni edes pientä vipinää aikaan, kävin tutkailemassa miellekarttoja ja niiden tekemistä web2.0 -työkaluilla. MindMeister -niminen, luultavasti saksalaista alkuperää oleva palvelu, oli ylistetyin. Comapping-ohjelmasta oli myös esittely, muttei arvioita. Bubbl.us -palvelua oli arvioitu, aika myönteisestikin, mutta siitä ei ollut yleistä selontekoa, enkä ollut niin uskalias tällaisena kesän hetkenä, että olisin näitä ryhtynyt kokeilemaan. MindMeisterilla saattaa siis luoda, johtaa ja jakaa miellekarttoja online. Se vaatii vain tavallisen selaimen, joten aivoriiheen voi osallistua missä vain, milloin vain; olitpa sitten toisella puolella maapalloa tai viereisessä huoneessa. Sovellus käyttää Skype-puheluita apuna ja tagit (Twitterin kautta) lisäävät käytettävyyttä. Että -huhhuh - hengästyttää...

Pelimiehet on erimiehiä

Minä en oo pelimiehiä, enkä pelinaisia ja vierailin jotenkin varmoissa paikoissa. Kävin pelaamassa jo aiemmasta elämästä tuttujua Älypääpelejä - sieltä erityisesti espanjan kielitaitoa mittaavaa peliä. Se oli erittäin helppo, mutten silti osannut viimeistä kysymystä. Peli katkeaa väärään vastaukseen. Kävin sitten myös kokeilemassa kirjallisuustietovisaa, jossa ensin olin dekkarifani, sitten lukutaidoton ja sitten vasta kunnostauduin. Onkohan niin, että tämä verkkokurssi on vaatinut niin paljon aivokapasiteettia, että vanhat tiedot ovat pudonneet pois. Vaikea ei peli ollut.
Aapelin peleissä roikuin, mutta täysin epäpelinaisena ne tuntuivat liian haastavilta pelata haastajien kanssa. Sen sijaan kävin Suvin ohjeiden mukaan pelaamassa simppeliä Atomixia. No jaa..Ei taida minusta tulla peluria. Tämä "synti" on ollut aina helppo väistää.

Keksin taas pyörän

Kävin jo viikko sitten hiekkalaatikolla, vaikka nyt vasta sinne ohjattiin. Sain wikisivun tehtyä ja luin Steward Maderin ohjeita kokousten tehokkaaseen hallintaan. Hän suosittaa wikiä kokousten valmisteluun tietojen saatavuuspaikkana, vastuuttamiseen ja myös kokousten jälkikeskusteluihin ja tiedon edelleen välittämiseen. Tämä auttaisi pitämään kokoukset lyhyinä ja tehokkaina. Mader totesi, että kukaan ei pidä kokouksista, joten juuri siksi ne on pidettävä tehokkaina ja aloitettava ajallaan.

Maakuntamme lehdessä, Ilkassa, oli tänä aamuna Sarianne Kelton kirjoitus Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta wikin käytöstä suomalaisissa yrityksissä. Tutkimuksen tekijät Jani Henriksson ja Teemu Mikkonen olivat todenneet wikiä pitempään käyttäneiden yritysten pitävän sitä hyödyllisempänä kuin vähemmän aikaa käyttäneet. Kuinka ymmärrettävää: uuden työkalun sisäänajo kestää ehkä vähemmän kuin minulta pyörän keksiminen, mutta hetkessä ei käy sekään. Yllätys ei liene sekään, että IT-yrityksissä käyttö oli muiden alojen yrityksiä yleisempää. Suurimmaksi wikien ongelmaksi haastatellut yritykset nimesivät liian harvoin tapahtuvat tiedon päivitykset. Tutkimukseen oli haastateltu Suomen 50 suurinta yritystä, joista neljäsosa käyttää työntekijöiden itse kokoamaa wikiä.
Eilisessä Mese-keskustelussa kurssiwikiä suunniteltiin kurssimme osallistujien yhteydenpitoon, kun opinnot eivät pidä enää yhdessä. En todella olisi arvannut kyseisen tiedonlähteen mahdollisuuksia näin monipuolisiksi ennen aiheeseen tutustumista. Tarvitseeko viiden kirjastotyöntekijän työyhteisö wikiä? Voisi toki käyttää. Jos tieto kulkee hyvin asiakaspalvelusta ja jopa vuorosta toiseen, ei tieto kulje enää yhteistoimintaalueen muihin kirjastoihin joka iikalle. Tärkeinpänä mahdollisuutena pitäisin kuitenkin yhteydenpidon vielä etäämmälle muihin kirjastoihin ja tiedon välittymisen ilman sähköpostin kääntelyitä ja uusia jakeluja. Eihän jokaisen todellakaan tarvitse keksiä pyörää.

Wikisuossa

Otsikko ei kuvaa tiedon epäjärjestystä, vaan mielenkiintoisen aiheen etsintää - tehtävänannon mukaan. Teki mieli loputtomiin katsella sivuja eri aiheista. Jo matkasivustot lentotarjouslinkkeineen pitivät hetken pihdeissä. Sitten piti käydä katsomassa reseptejä, jotka tuntuivat olevan pääosin saksalaista alkuperää, yllättävästi. Jonkin sivun kuvailussa pyydettiin englanninkielistä käännöstä. En katsonut itseäni sellaiseen kykeneväksi. Kuka voisi katsoa? Juomaosio taisi olla hollantia. Emmekä voi tästä mitään päätellä.
Varsinaisen kierroksen tein sitten Biciwikissä. Vähän arvelutti, kun en tiukkapeppupyöräilyä harrasta, vaan poljen mustalla, kolmivaihteisella Ainolla työmatkat ja joskus pitempäänkin. Vaan mukavahan niitä oli tutkia alkaen varusteista, polkupyöränkorjausliikkeisiin, klubeihin ja reitteihin. Viimeistään reittejä tutkiessani ymmärsin olevani amerikkalaisten ahkeraan täydentämällä sivulla, sillä reitit olivat Seattlen lähistöllä. Etsinpä sitten reitit Euroopan puolelta, mutta Barcelonan ympäristöä voi pyöräillä vaan katalaaniksi ja kun espanjanikin on vähän avutonta, niin taidan yrittää Ainon kanssa Orivedelle. Tästä pääsee pyöräilywikin Wikiindex-esittelysivuun, jos olen asian oikein ymmärtänyt.

Niitä kirjastowikejä ei olisi pitänyt ollenkaan mennä tutkimaan, kun tulin vaan kateelliseksi. Kateellisen kyläkirjastotädin pitäisi muistaa, että wikiä ei tehdä yksin. St.Josephin maakuntakirjaston taidesivuilla oli henkilökunnan lehtisuosituksia ja linkit tapahtumiin ja musiikkiklubit ja -kahvilat. Kirjaston wikissä myös mm. lakitietoa ja muuta avioerossa tarvittavaa tietoa sekä yhteydet kirjastonhoitajaan. Palautetta ei ainakaan kirjastojärjestelmämme tai kotisivujen kautta paljonkaan tule - tulisiko tällä tavalla? Tiedon ryhmittely oli mielestäni selkää - melkein kirjastoluokituksen mukaan, mutta asiat oli nostettu esille enemmän asiakkaiden tarpeita kuullen.

Tässä tulee sellainen olo, että mahdollisuuksia on käyttämättä paljon. Osaamistahan tässä havitellaan. Kunhan en vaan kompastuisi heti seuraavaan, varovasti kurkkimaani tehtävään. Vai pyöräilisinkö Essolle kahville välillä...

Hiekkalaatikolla

Kaikki, mikä ei toimi, houkuttaa. Ennen varsinaiseen tehtävään paneutumista piti siis käydä Sandbox-nimistä antisuunnittelumallia tirkistelemässä: helpolla käytöllä houkutteleva vaihtoehto tarjoaa loppujen lopuksi bittiavaruuteen paljon roskaa, kun käyttäjät kokeilevat tekniikkaa ja ylittävät osallistumiskynnystä ilman tarkoitusta lisätä mitään asiallista tietoa. Uusia wikikirjoittajia voi sen sijaan houkutella Welcoming-mallin keinoin. Jos joku on ilmestynyt wikiin, ilmaiset huomanneesi asian ja lisäät infon sellaiselle sivulle, josta tämä ehkä sen näkee. Esim. Kiitos täydennyksestä- taidanpa julkaista sen heti. Kyllähän tuollaisen jälkeen innostuu panemaan itseään likoon. Hiekkalaatikkoa muistutti Poker, jossa lisäiltiin triviaalitietoa niinikään käytön kynnyksen madaltamiseksi. Sillä mallilla voi toimia tasan niin kauan kuin joku lukija vielä jaksaa kiinnostua henkilökunnan syntymäpäivistä tms. Eli se alkaa varmaan jo lipsua anti-puolelle, vaikka olikin ihan oikeissa malleissa. Mistähän syystä nämä matalakynnyksiset mallit hyppivät silmille?

Katselin sekä Albanyn että Memphisin yleisten kirjastojen wikiä ja löysin kirjaston sisäiseen tiedottamiseen ja ohjeistuksiin liittyviä asioita eri alueilta. Albanyn henkilökunnalle ne oli järjestetty selkeästi , osaksi osastoittain. Ainakin minun oli helppo lähestyä sitä ympäristöä. Siellä oli ohjeita tilastojen keräämiseen/täydentämiseen ja mitä tietoja pitää kerätä lapsilta, kun he ilmoittautuvat johonkin tapahtumaan. Memphisin kirjastossa törmäsin hiekkalaatikkoon, jossa oli varmaan kissa käynyt tarpeillaan. Luin myös nyt jo vanhaa keskustelua siitä, missä ilmoitus uusien työntekijöiden valinnasta olisi julkaistava ja kuinka monella kielellä. Siellä tuli välillä henkilökohtaista loanheittoakin, joten kirjoittamiskynnys on ollut matala. Helppo lähestyminen tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta osallistujia on joka tapauksessa oltava.

Merelle

Finnjetin ensimatkoja kaivelin, kun jo romuttamolle ollaan laivaa pistämässä:


Merenkulkijoiden alkavan lakon vuoksi Finnjet laskettiin vesille etuajassa 28. maaliskuuta 1976. Koska hinaajatkin olivat menossa lakkoon, ei laivaa olisi saatu lakon aikana siirrettyä. Vesillelasku oli koruton ja juhlaton tapahtuma. Wärtsilään Helsingin uuden telakan rakennusallas täytettiin vedellä ja alus hinattiin varustelulaituriin. Ruotsalainen alihankkija ehti viime tingassa korjata väärin asennetut säätölapaiset potkurit.
Ensimmäinen neljään päivän koematka alkoi 9. joulukuuta 1976. Finnjetin päällikköönä oli Carl Sviberg ja koeajopäällikkönä jäänmurtaja Urhon päällikkö Tom Artela. Helsingistä alus lähti 1. maaliskuuta 1977 Kielin telakalle pohjan maalaukseen ja sieltä 14. pääivää laiturikokeisiin Travemündeen. Finnjet oli melkoinen kuuluisuus, sillä aluksen saapumista seurasi 5 000 katsojaa.



Wikipedia-projektin osanottajat, "GTS Finnjet," Wikipedia, , http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=GTS_Finnjet&oldid=4886270


Lähteinä oli mainittu Helsingin Sanomat ,Navigator ja Suomen Merenkulku 1977. Tämä löytyi tekstihaulla, kuten suurin osa muistakin hakemistani asioista, vaikka joissakin asioissa sisäisten linkkien kautta eteneminen on tarpeen (Hildegard Bingeniläisen luostari). Vieraskieliset linkit eivät paljonkaan paljastaneet juuri tässä kerrotuista asioista, vaan keskittyivät tekniseen tietoon aluksesta.

Olen myönteisesti yllättynyt näistä Wikipedian luotettavuustyökaluista. Tähän asti olen vain etsinyt lähteitä sivun alareunasta.

Who wrote Dante's Inferno?

Naureskelin maanantain kevennykseksi muillekin Funny Request from patron- palstan kysymyksille ja voisin niitä täydentääkin. Joka tapauksessa aion luoda Library Thingiin oman hyllyn jossain vaiheessa enkä enää ihmettele viime (vai oliko se jo edellisen) viikon ihastuneita otsikoita kurssitoverien blogeissa. Voisihan tätä käyttää kirjasuositusten välittämiseen asiakkaillekin, kuten Kruiser eilen ehdotti.

Olen muutenkin mahdottoman ihastunut tähän LT:iin. Kokeilin Munron Valkoista tunkiota ja Proulxin Laivauutisia sekä Suggester että Unsuggester- toiminnolla. Sain ihan mieleistä luettavaa Suggester -listoille. Kuinka usein olenkaan etsinyt asiakkaalle 'jotain mukavaa' palautettujen kirjojen perusteella. Tässäpä oiva apu. Unsuggester-toiminto ei esittänyt Munron lukijalle kauhua ja fantasiaa. Ihmetyttämään jäi Proulxin lukijalle tarjottu Unsuggester-lista, joka alkoi Systematic theology -kirjalla ja sisälsi uskonnollisia kirjoja ja kiistaa Darwinin opeista pitkin ja poikin. Se toiminto oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta asiakaspalvelutilanteessa edellinen on ehkä käyttökelpoisempi.

Harmittaa edelleen, etten ole saanut muita kiinni tässä opiskeluissa. Huomasin eilen mesessä, että pitäisi ja olisi hyvä, kun tietäisi edes yhden yrityksen verran siitä, mistä puhutaan. Tosin erinomaiset ohjaajamme onnistuvat roikottamaan lumiukkoakin mukana. Ja tietoa ja linkkeja keskusteluissa saa vaikka kuinka!