Olen hiihdellyt ihan Narnian alkumaisemissa. Tumnuksen kämppäpaikkakin on latuni varrella. Toivon sään vielä pysyvän pakkasella, puiden huurussa ja lumen maassa. Silloin kun talvet vielä pitempään olivat tällaisia, korvasin joskus hiihtolenkillä viikkosiivouksen. Lumisessa metsässä on puhdasta ja kaikki järjestyksessä. Kotiin tullessa voi hämärä peittää pahimmat nurkat. Narnian kevätkin meille vielä koittaa, sillä nyt jo ikkunalaudalla kasvaa pojan lahjoittamassa halossa siitakesieniä.
Joulusta on selvitty. Ei pakkausvuorta eikä ruokajätettä.Vähiä lahjoja ei paketoitu ja iso määrä ruokaa on joukolla syöty ja nautittu. Hauskaa oli jo ennen joulua, kun hankin tummaa jouluolutta Tsekinmaan kokemuksella. Sitä näin kovin korkealla kaupan hyllyllä - vieläpä tarjouksessa. Apuun tuli toinen rouva samalla asialla ja niin rouvat yhteistoimin nitkuttivat tölkkilavaa reunaa lähemmäs niin että kumpikin sai neljän tölkin satsin Velkopopovickyä. Kaksimetrisiä ei näkynyt. Piileskelivät varmaan hyllyjen välissä naureskelmassa naisihmisten kaljan himoa. Mihinpä ei nainen venyisi perheen nautintojen takaamiseksi - joskus jopa ylähyllylle. Voiton jälkeen tuli pettymys, kun olut todettiin vaaleaksi - ja olin sitä viellä toiselle rouvalle suositellut.
Kaikille koirille ja ihmisille vähemmän paukahteluja vuoden vaihteeseen ja enemmän valoa tulevaan!
maanantai 29. joulukuuta 2008
tiistai 23. joulukuuta 2008
Jouluna kotona
En ole lähtenyt mukaan elämään viimeistä päivää ennen Joulua. Istun hiljaisessa kirjastossa ja odotan kävijöitä, jotka ovat joko jo rauhoittuneet riittävästi kyetäkseen ei-kaupalliseen toimintaan tai heitä, joiden joulu tulee ilman kiirettä, väsymistä, voivottelua ja ärhentelyä. Joidenkin joulu saattaa syntyä jopa ilman lanttulaatikkoa tai kinkkuakin.
Tänne keskelle Suomea olemme saaneet valkoisen joulun. Samalla se tarkoittaa sitä, että jännitys joulunviettoon tulevan jälkikasvun vuoksi säilyy iltamyöhään. Olen lakannut uskomasta, että varoitukset lumesta ja jäästä pelastaisivat. Voin huokaista vasta, kun auto on pihassa. Seuraavan kerran huokaan, kun auto lähtee pihasta, vaikka olisi kuinka mukavaa.
Odotukseni on palkittu ja kirjanälkäiset ovat saapuneet hakemaan joulukirjansa luottamatta liikaa joulupukkin tuomisiin. Tämä onkin varmempi keino, voin vakuuttaa. Itselläni on kirjapino kotona kaapin päällä ja kinkku kohta uunissa. Hyvää Joulua Sinulle mahdollinen satunnainen lukija!
Tänne keskelle Suomea olemme saaneet valkoisen joulun. Samalla se tarkoittaa sitä, että jännitys joulunviettoon tulevan jälkikasvun vuoksi säilyy iltamyöhään. Olen lakannut uskomasta, että varoitukset lumesta ja jäästä pelastaisivat. Voin huokaista vasta, kun auto on pihassa. Seuraavan kerran huokaan, kun auto lähtee pihasta, vaikka olisi kuinka mukavaa.
Odotukseni on palkittu ja kirjanälkäiset ovat saapuneet hakemaan joulukirjansa luottamatta liikaa joulupukkin tuomisiin. Tämä onkin varmempi keino, voin vakuuttaa. Itselläni on kirjapino kotona kaapin päällä ja kinkku kohta uunissa. Hyvää Joulua Sinulle mahdollinen satunnainen lukija!
lauantai 13. joulukuuta 2008
Kirjastotati haistaa kirjaston
Haikeita hyvasteja olen heittamassa Prahan/kaupungille. Huomenna mennaanTukholman kautta kotiin.
Paasinpa viela urani huipuille, kun etsiskelin joulukortteja kirjakaupoista. Rohkeasti raottelin eraankin kaupan oviverhoja, kunnes ymmarsin: Is this a library? Oli se, ihan kaupan nakoinen ja liikehuoneistossa. Harvakseltaan virkailija pudotteli englantia ja selitti minun olevan lasten osastolla (tyhjalla). Kavin hanen ohjeidensa mukaan ylakerrassa aikuisten osastollakin, jossa ei nettiyksityisyydesta ollut tietoakaan ja aakkosissakin h:n jalkeen tulee ch...
Muutenkin hauska kieli tama tsekki, kun nelja konsonanttia pannaan sujuvasti vierekkain ja viela lausutaan komeus. Pitkalle parjaa kiitoksella, hyvalla paivalla ja keitolla. Keittoa kannattaa tunkea syomaan paikkaan, jossa ruokalista on vain tsekiksi ja joka on taynna paikallisia ruokailijoita. Vatsan saa tayteen edullisesti.
Paljon on kavelty ja nahty. Onneksi eilinen rantasade hillitsi jatkuvaa nahtavyyksien ja tapahtumien suorituspainetta. Oli kiva valilla vahan sulatella elamyksia..
Paasinpa viela urani huipuille, kun etsiskelin joulukortteja kirjakaupoista. Rohkeasti raottelin eraankin kaupan oviverhoja, kunnes ymmarsin: Is this a library? Oli se, ihan kaupan nakoinen ja liikehuoneistossa. Harvakseltaan virkailija pudotteli englantia ja selitti minun olevan lasten osastolla (tyhjalla). Kavin hanen ohjeidensa mukaan ylakerrassa aikuisten osastollakin, jossa ei nettiyksityisyydesta ollut tietoakaan ja aakkosissakin h:n jalkeen tulee ch...
Muutenkin hauska kieli tama tsekki, kun nelja konsonanttia pannaan sujuvasti vierekkain ja viela lausutaan komeus. Pitkalle parjaa kiitoksella, hyvalla paivalla ja keitolla. Keittoa kannattaa tunkea syomaan paikkaan, jossa ruokalista on vain tsekiksi ja joka on taynna paikallisia ruokailijoita. Vatsan saa tayteen edullisesti.
Paljon on kavelty ja nahty. Onneksi eilinen rantasade hillitsi jatkuvaa nahtavyyksien ja tapahtumien suorituspainetta. Oli kiva valilla vahan sulatella elamyksia..
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Taidenautintoja
Maalaistytolle on elamys elaa tunnettujen taiteilijoiden teosten aarella. Eilen laukkasimme Prahan kansallista taidemuseota ja olen ehdottomasti sita mielta, etta moisiin museoihin pitaisi saada monen paivan lippu. Kolme laajaa kerrosta kavelimme, ihmettelimme, ihastelimmekin. Tunnettuja nimia oli vaikka kuinka Picassosta lahtien Egon Schieleen asti. Harrastelijalle uusi tuttavuus oli tsekki F.Kupka, jonka toita nayttaa olevan monessa muussakin paikallisessa galleriassa.
Mina en oikein innostunut Kafkan museosta, vaikka monet residenssin asukkaat sita kehuivatkin. Tuli liian kafkamainen olo. Ahisti. Ei loytynyt miehelle pelastajaa edes Milenasta, kun koulumatkoilla saatelleesta lommoposkisesta kokista lahtien kaikkea voi syyttaa elamisen vaikeudesta. Maailmalle onneksi Kafkan ahdistuksesta tuli kirjallisuutta.
Kun asumiseen ei kulu rahaa, voi tuhlailla konsertteihin. Kavimme jo toisen kerran. Espanjalainen syngoga oli pramea ymparisto.
Eilinen kahden ruokalain (valkosipulikeitto, paaruoka kanaa ja taytettya munakasta, hyvaa) maksoi kaljoineen kahdelta kymmenen euroa. Tarjoilu oli ystavallista ja nopeaa, mutta annokset liian suuria kerralla nautittavaksi. Eika matkakumppanikaan selviydy kolmesta isosta annoksesta.
Tanaan olemme suunnitelleet luppopaivaa, mutta jotakin aina eteen sattuu. Olemme olleet paivan ilman liikennevalinelippua, silla haluamme toisen viiden paivan lipun riittavan lentokentalle. Puolelta paivin taas ajellaan.
Kun normaalisti asuu harvaanasutulla seudulla, on taalla hauska katsella ihmisia. Varsinkin kun voi tehda sita kokopaivaisesti ja kohteet tekevat toita. Jouluhyorinaa nakyy toreilla ja muualla, muttei se kosketa taalla. Onneksi.
Mina en oikein innostunut Kafkan museosta, vaikka monet residenssin asukkaat sita kehuivatkin. Tuli liian kafkamainen olo. Ahisti. Ei loytynyt miehelle pelastajaa edes Milenasta, kun koulumatkoilla saatelleesta lommoposkisesta kokista lahtien kaikkea voi syyttaa elamisen vaikeudesta. Maailmalle onneksi Kafkan ahdistuksesta tuli kirjallisuutta.
Kun asumiseen ei kulu rahaa, voi tuhlailla konsertteihin. Kavimme jo toisen kerran. Espanjalainen syngoga oli pramea ymparisto.
Eilinen kahden ruokalain (valkosipulikeitto, paaruoka kanaa ja taytettya munakasta, hyvaa) maksoi kaljoineen kahdelta kymmenen euroa. Tarjoilu oli ystavallista ja nopeaa, mutta annokset liian suuria kerralla nautittavaksi. Eika matkakumppanikaan selviydy kolmesta isosta annoksesta.
Tanaan olemme suunnitelleet luppopaivaa, mutta jotakin aina eteen sattuu. Olemme olleet paivan ilman liikennevalinelippua, silla haluamme toisen viiden paivan lipun riittavan lentokentalle. Puolelta paivin taas ajellaan.
Kun normaalisti asuu harvaanasutulla seudulla, on taalla hauska katsella ihmisia. Varsinkin kun voi tehda sita kokopaivaisesti ja kohteet tekevat toita. Jouluhyorinaa nakyy toreilla ja muualla, muttei se kosketa taalla. Onneksi.
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Reissussa taas
Kafka veisteli jotenkin siihen tapaan, etta Praha pitaa kynsissaan. Minulla ei ole mitaan sita vastaan. Neljatta kertaa olen kaupungissa tanne mitenkaan erityisemmin tuloa suunnittelematta ja aina olen yhta hyvin viihtynyt. Nyt on elo luksusta, silla asuntona on kahden maakunnan taidetoimikunnan residenssi; korkeat ja avarat huoneet keskustan tuntumassa. Sijainti tarkoittaa sita, etta kulkeminen keskustaan on helppoa ratikalla, metrolla tai vaikka joskus jalankin. Sijainnin ansiosta syominen on taalla puolta halvempaa kuin keskustassa. Kun kay kaupungeissa, joissa on kaynyt aiemminkin, saattaa tuntea vanhentuneensa. Ensimmaista kertaa Kafkan kaupungissa kaydessani vuonna 1995 huomasin tarvitsevani silmalaseja kartan lukuun. Nyt , neljannella matkalla, olisi myos suurennuslasi tarpeen niin kartan luvussa kuin vieraisiin rahoihin totutellessa. Kotimaan rahayksikon vaihtuminen on tosin aiheuttanut sen, etta hinnat taalla vaikuttavat pienemmilta.
Olen tyytyvainen myos siihen, etta minulla on talla kertaa matkakumppani, silla avara huoneisto saattaisi yksin tuntua hieman autiolta. Puhumattakaan siita, etta kumppani on minua huomattavasti hoksaavampi kulkemisessa, kaasuliesi ja lammitysasioissa. Tulopaivan 14 astetta on noussut miellyttavaan 20 plusasteeseen. Ulkona ja kirkoissa on viileampaa, muttei se haittaa.
Prahan kulttuurianti on mittava, mutta olemme tietoisesti hidastaneet vauhtia edellisista kerroista viisastuneina ja jo jonkin verran kaupunkia nahtyamme. Yksi konsertti, Kafkan museo ja runsaasti tori ynna muuta kavelya on takanapain ja viela monta paivaa edessa.
Olen tyytyvainen myos siihen, etta minulla on talla kertaa matkakumppani, silla avara huoneisto saattaisi yksin tuntua hieman autiolta. Puhumattakaan siita, etta kumppani on minua huomattavasti hoksaavampi kulkemisessa, kaasuliesi ja lammitysasioissa. Tulopaivan 14 astetta on noussut miellyttavaan 20 plusasteeseen. Ulkona ja kirkoissa on viileampaa, muttei se haittaa.
Prahan kulttuurianti on mittava, mutta olemme tietoisesti hidastaneet vauhtia edellisista kerroista viisastuneina ja jo jonkin verran kaupunkia nahtyamme. Yksi konsertti, Kafkan museo ja runsaasti tori ynna muuta kavelya on takanapain ja viela monta paivaa edessa.
perjantai 28. marraskuuta 2008
Liikutusta tunnetalossa
Lapset olivat tehneet edellisellä kokoontumiskerralla MariaK:n ohjaamina upeita vesivärimaalauksia, joissa oli eri väreillä kuvattu tunteita talon huoneisiin. Ujon väri saattoi olla ruskea tai vihreä, ilon violetti tai keltainen, mutta rakkaus oli aina punainen.
Yhdessä keksityn aloitustarinan päähenkilö, pikku possu, lähti vaeltamaan tunnetalossa. Ajattelin possun tunteisiin riittävän parin huoneen läpikäymisen, mutta lasten kertomuksissa eivät seinät eivätkä lattiat pitäneet ja ovia löytyi arvaamattoman paljon. Vaaleanpunaiseen rakkaushuoneeseen monet tarinat päättyivät , vaikka jotkut kertomuksessa arvioivat lukijoiden jo arvanneen onnellisen lopun.
Lapset pitävät näyttelemisestä ja jatkoimme possuilemalla Barbro Lindgrenin kirjan Röh röh Pekka uuteen uskoon. Rekvisiittana oli kassillinen hattuja ja huiveja ja yleisöksi kirjaston aulaan ehti onneksi ainakin yksi lastaan hakemaan tullut äiti.
Toivon kevään tuovan osallistujia lisää kokoontumisiin, vaikka hauskaa on ollut tällä porukalla. Sitä varten tunnehuoneet komeilevat kirjaston seinällä kertomusten kanssa. Monet asiat lähtevät vaikeasti liikkeelle, mutta kun vauhtiin on päästy, ei loppua näy.
Yhdessä keksityn aloitustarinan päähenkilö, pikku possu, lähti vaeltamaan tunnetalossa. Ajattelin possun tunteisiin riittävän parin huoneen läpikäymisen, mutta lasten kertomuksissa eivät seinät eivätkä lattiat pitäneet ja ovia löytyi arvaamattoman paljon. Vaaleanpunaiseen rakkaushuoneeseen monet tarinat päättyivät , vaikka jotkut kertomuksessa arvioivat lukijoiden jo arvanneen onnellisen lopun.
Lapset pitävät näyttelemisestä ja jatkoimme possuilemalla Barbro Lindgrenin kirjan Röh röh Pekka uuteen uskoon. Rekvisiittana oli kassillinen hattuja ja huiveja ja yleisöksi kirjaston aulaan ehti onneksi ainakin yksi lastaan hakemaan tullut äiti.
Toivon kevään tuovan osallistujia lisää kokoontumisiin, vaikka hauskaa on ollut tällä porukalla. Sitä varten tunnehuoneet komeilevat kirjaston seinällä kertomusten kanssa. Monet asiat lähtevät vaikeasti liikkeelle, mutta kun vauhtiin on päästy, ei loppua näy.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Runoja tunteella
Lauantain nuoret sanataiteilijat heräteltiin aivojumpalla - aivan väärässä järjestyksessä tosin, koska vasta tuokion lopussa haukoteltiin.
Laura kertoi parista kirjasta, jotka hän oli lukenut ja pohdimme jonkinaikaa vampyyrin olemusta.
Tarinan tekoon meillä oli valmis kuvamateriaali, jonka taiteilijat olivat työstäneet Marian ohjauksessa. Nyt jokainen sai eteensä sektorin, jota ei ollut itse tehnyt ja tarinoita syntyi toisten kohtaamista asioista. Kovin innostuneesti kaikki paneutuivat tehtävään ja lisäajan lisäajan jälkeen sain kuulla hienoja, jännittäviä, uskomattomia asoita väärän tarinan päivästä.
Lopputunnin nuoret taiteilijat esittivät kirjoista valitsemiaan runoja. Jokainen sai juuri ennen esitystä lapulla ohjeen, millä tavalla s.o. millä tunteella runo piti esittää. Muut arvasivat tunnetta. Sekä esitys että arvaus osoittautuivat vaikeiksi, sillä runon nopea lukeminen tuntui päätavoitteelta eivätkä kaikki puulautaselta tarjoamani tunne-ehdotukset olleet lapsille selviä. Esiintymään kaikki olivat pienessä porukassa kovin innokkaita ja aika loppui kesken.
Laura kertoi parista kirjasta, jotka hän oli lukenut ja pohdimme jonkinaikaa vampyyrin olemusta.
Tarinan tekoon meillä oli valmis kuvamateriaali, jonka taiteilijat olivat työstäneet Marian ohjauksessa. Nyt jokainen sai eteensä sektorin, jota ei ollut itse tehnyt ja tarinoita syntyi toisten kohtaamista asioista. Kovin innostuneesti kaikki paneutuivat tehtävään ja lisäajan lisäajan jälkeen sain kuulla hienoja, jännittäviä, uskomattomia asoita väärän tarinan päivästä.
Lopputunnin nuoret taiteilijat esittivät kirjoista valitsemiaan runoja. Jokainen sai juuri ennen esitystä lapulla ohjeen, millä tavalla s.o. millä tunteella runo piti esittää. Muut arvasivat tunnetta. Sekä esitys että arvaus osoittautuivat vaikeiksi, sillä runon nopea lukeminen tuntui päätavoitteelta eivätkä kaikki puulautaselta tarjoamani tunne-ehdotukset olleet lapsille selviä. Esiintymään kaikki olivat pienessä porukassa kovin innokkaita ja aika loppui kesken.
perjantai 31. lokakuuta 2008
Hammurabi ja räsymatto
Olen viikon kakistellut pölyjä kurkusta varastokirjoja läpikäydessäni. Tämä liittyy projektiin, jossa jaamme varstointivastuuta kahden yhteistyökirjaston (voi että sanoisin mielelläni kimppa-!) kanssa. Yksi säilyttää tietokirjoja, toinen lastenkirjoja ja minä käyn nyt läpi kaunokirjallisuutta. Projektiin on palkattu lääninhallituksen avustuksella reippaat kirjastoreissaajat Paula ja Tarja, rahojen loppu jo häämöttää vaan työtä vielä riittäisi. Kirjoja läpikäydessäni olen huomannut, kuinka monen aikanaan tunnetun ja suositun kirjailijan ylle on pöly laskeutunut niin, että kukaan ei halua enää varastosta teoksia pyydellä. Jos Unto Seppäsen Evakko vielä jotenkin muistetaankin, kuka muistaa Vilho Sorvarin, joka kirjoitti 1940-luvulla historiallisia romaaneja Hammurabista lähtien. Otavan kirjallisuustieto (1990) hänet vielä tunsi, minä en. Ja miksi Waltarin Sinuhe kuluu lukijoiden käsissä, mutta Sorvarin Hammurabi ei? Kaksi kolmesta kirjastosta oli Hammurabinsa säilönyt, joten kuka uskaltaa sanoa, miten ja minkä kirjan (luku)arvo kestää.
Pölyjen keskelle sain MariaK:lta viestiä sanataide-kuvituspajan värikkäämmän osion tekemisistä:
Maalasimme yhteiselle isolle paperille "sektoreittain" (jokaisella oma
alue) värimattoa lempiväreistä, sen hetken vaatteiden väreistä jne.
Siihen sitten liitimme piirrettyjä kuvia päivän tapahtumisista +
ihmisistä, joita lapset olivat kohdanneet, kulkuvälineitä, ruokia, mitä
tahansa, josta kuvan saa tehtyä. Eli ideana oli "minä ja tämä päivä".
Aika meni hirmuisen nopeasti, jatkamme tästä vielä jollakin tapaa...
Minäkin kaivaudun välillä pölyistä ja ryhdyn värkäämään omaan ohjausvuorooni satuhametta, sillä onhan ohjaajan pukeutuminen äärimmäisen tärkeää etenkin näissä piireissä.
Pölyjen keskelle sain MariaK:lta viestiä sanataide-kuvituspajan värikkäämmän osion tekemisistä:
Maalasimme yhteiselle isolle paperille "sektoreittain" (jokaisella oma
alue) värimattoa lempiväreistä, sen hetken vaatteiden väreistä jne.
Siihen sitten liitimme piirrettyjä kuvia päivän tapahtumisista +
ihmisistä, joita lapset olivat kohdanneet, kulkuvälineitä, ruokia, mitä
tahansa, josta kuvan saa tehtyä. Eli ideana oli "minä ja tämä päivä".
Aika meni hirmuisen nopeasti, jatkamme tästä vielä jollakin tapaa...
Minäkin kaivaudun välillä pölyistä ja ryhdyn värkäämään omaan ohjausvuorooni satuhametta, sillä onhan ohjaajan pukeutuminen äärimmäisen tärkeää etenkin näissä piireissä.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Kirjoitusta ja hauskanpitoa
Lauantaina kokoontui sanakuvataidepiiri, jolle pitää ehdottomasti keksiä parempi nimi. Olisi pitänyt jo aiemminkin, sillä vain kuusi alle 12-vuotiasta oli lähtenyt mukaan. Kaikki olivat samalta koululta, joten vahvasti näen opettajien kannustuksen merkityksen. Ja sen puuttumisen etenkin näen, vaikka saattoi syyslomaviikolla olla osuutta asiaan. Koska olemme yrittäneet saada sopivan kokoontumisajan soviteltua toisen vetäjän, kansalaisopiston kuvataideopettajan kanssa, on osallistujamäärä saattanut kärsiä.
Mutta oli kai meillä mukavaa: esittelimme itsemme etunimellä ja siihen liitetyllä määreellä, joka alkoi samalla kirjaimella: joukossamme oli Sosiaalinen Saara ja Virtaava Veera ja Hannele Huolehtija. Nämä tyypit tekivät sitten inhokki- ja suosikkilistoja Louis Lowryn Anastasia-kirjojen mallin mukaan. Ruokia tuli molemmille puolille, mutta myös sisarukset ja luokkatoverit, lemmikkieläimet sekä harrastukset pääsivät listoille.
Sadun päivän kunniaksi jokainen esitti lempisatunsa hattu-huivirekvisiittaa käyttäen ja muut arvailivat, mistä sadusta oli kyse. Aloitimme lopuksi kertomusta otsikolla ???? päivä, jossa kysymysmerkkien paikalla olivat alussa valitut nimet. Monet aloittivat sen sarjakuvana, vaikka oikeasti siitä piti tulla satu. Täytyy pitäytyä tarkemmin kirjallisessa puolessa jatkossa.
Miksi näitä selitän? Vaikka ideat eivät aina ole uusia eivätkä niin suurenmoisia, voi niistä ehkä jollekin olla iloa eli vapaasti jakeluun ja edelleen käytettäväksi. Toivottavasti.
Mutta oli kai meillä mukavaa: esittelimme itsemme etunimellä ja siihen liitetyllä määreellä, joka alkoi samalla kirjaimella: joukossamme oli Sosiaalinen Saara ja Virtaava Veera ja Hannele Huolehtija. Nämä tyypit tekivät sitten inhokki- ja suosikkilistoja Louis Lowryn Anastasia-kirjojen mallin mukaan. Ruokia tuli molemmille puolille, mutta myös sisarukset ja luokkatoverit, lemmikkieläimet sekä harrastukset pääsivät listoille.
Sadun päivän kunniaksi jokainen esitti lempisatunsa hattu-huivirekvisiittaa käyttäen ja muut arvailivat, mistä sadusta oli kyse. Aloitimme lopuksi kertomusta otsikolla ???? päivä, jossa kysymysmerkkien paikalla olivat alussa valitut nimet. Monet aloittivat sen sarjakuvana, vaikka oikeasti siitä piti tulla satu. Täytyy pitäytyä tarkemmin kirjallisessa puolessa jatkossa.
Miksi näitä selitän? Vaikka ideat eivät aina ole uusia eivätkä niin suurenmoisia, voi niistä ehkä jollekin olla iloa eli vapaasti jakeluun ja edelleen käytettäväksi. Toivottavasti.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Julkisuutta
Tämä blogi hädin tuskin pihisee hengissä, sillä tekijällä on monta vaivaa. On se aika vuodesta, jolloin rutis(te)taan talousarvioita ja vaikka kunnan köyhyys on ikuista, on se nyt talouden tasapainoon saattamista valtion valvonnan alla ja siten astetta vakavampaa/ikävämpää. Olkapääkin jäätyy - lieneekö syy vai seuraus.
Vaan on tässä ilojakin. Luonto panee parastaan sadepäivinäkin, kuten kuvasta toivottavasti näkyy.
Lukijat ja muut kävijät ovat tulleet kirjastoon sankoin joukoin ja inhottava aukioloaikojen supistus näyttää vuoden aikana (!) menneen vihdoin lähes koko asiakaskunnassa perille. Pienemmällä työporukalla olemme näin kuitenkin pärjänneet.
Kesäinen Marleen sanataidepyräys on poikimassa sanan ja kuvan taiderupeamia lapsille säännöllisesti. Kolmen yrityksen jälkeen osallistujia viimein riittää. Ikävä vain, että tällaisen toiminnan on lähdettävä ikäänkuin harrastuspohjalta. Kuvataidetta opettaa kansalaisopiston vakituinen kuvataideopettaja ja sanallista puolta virittelen minä lauantaipäivien iloksi. Luulen siitä kuitenkin oikeaa iloa repeävän ajan mittaan - ehkäpä joskus korvauskin.
Olipa minusta myös aika hienoa, että Mace toi 23 asian kurssimme Kirjastolehdessä esiin. Tuntuu kuin olisimme tulleet ulos netistä. Vaikka kirjastoihmiset käyttävät Internetin palveluita jatkuvasti, olen kohdannut monta ymmyrkäistä silmäparia kun olen verkko-opinnoistani vouhkannut ja osoitteita maininnut. Olen kyllä halunnut aistia kunnioittavaa ihailua muuallakin puhuessani Runesta tai Facebookista kuin olisivat jokapäiväisiä tuttujani.
Vaan on tässä ilojakin. Luonto panee parastaan sadepäivinäkin, kuten kuvasta toivottavasti näkyy.
Lukijat ja muut kävijät ovat tulleet kirjastoon sankoin joukoin ja inhottava aukioloaikojen supistus näyttää vuoden aikana (!) menneen vihdoin lähes koko asiakaskunnassa perille. Pienemmällä työporukalla olemme näin kuitenkin pärjänneet.
Kesäinen Marleen sanataidepyräys on poikimassa sanan ja kuvan taiderupeamia lapsille säännöllisesti. Kolmen yrityksen jälkeen osallistujia viimein riittää. Ikävä vain, että tällaisen toiminnan on lähdettävä ikäänkuin harrastuspohjalta. Kuvataidetta opettaa kansalaisopiston vakituinen kuvataideopettaja ja sanallista puolta virittelen minä lauantaipäivien iloksi. Luulen siitä kuitenkin oikeaa iloa repeävän ajan mittaan - ehkäpä joskus korvauskin.
Olipa minusta myös aika hienoa, että Mace toi 23 asian kurssimme Kirjastolehdessä esiin. Tuntuu kuin olisimme tulleet ulos netistä. Vaikka kirjastoihmiset käyttävät Internetin palveluita jatkuvasti, olen kohdannut monta ymmyrkäistä silmäparia kun olen verkko-opinnoistani vouhkannut ja osoitteita maininnut. Olen kyllä halunnut aistia kunnioittavaa ihailua muuallakin puhuessani Runesta tai Facebookista kuin olisivat jokapäiväisiä tuttujani.
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Jalkapallokausi lopuillaan
Olen pessyt pojan joukkueen pelipaidat ilmeisesti viimeisen kerran tänä kesänä. Olen sählännyt mesetunnukseni unohtaneena niin, etten ole päässyt mukaan opintoporukan sunnuntaichattiin ja pitää varmaan hävittää koko oppiarvosertifikaatti edellisestä voitollisesta ja hurskahtelevasta kirjauksesta, jos maltan. Olen lähettänyt yhden pojan vähän surullisissa tunnelmissa etelään, toinen lähti iloisempana pohjoiseen.
Minä soudin puolukoita poimimaan koiran kanssa ja syysmaisema oli enemmän kuin kukaan ikinä voi haaveilla: tyyni, musta vesi ja kivet sammalpeitteisinä rannalla, puut monivärisinä veteen kuvastumassa. Ja puolukat punaisina mättäillään ihan vaan minua varten. Muutaman karvarouskunkin löysin. Miksi valittaisin mitään.
Minä soudin puolukoita poimimaan koiran kanssa ja syysmaisema oli enemmän kuin kukaan ikinä voi haaveilla: tyyni, musta vesi ja kivet sammalpeitteisinä rannalla, puut monivärisinä veteen kuvastumassa. Ja puolukat punaisina mättäillään ihan vaan minua varten. Muutaman karvarouskunkin löysin. Miksi valittaisin mitään.
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
On niin mukavaa
Onpas hienoa saada liittää tämmöinen sertifikaatti blogiin, vaikka kunnon kurssilaisena olen ennenkaikkea opeista onnellinen. Kunpa eivät pääsisi haalistumaan. Tämä tarina ainakin jatkuu...
torstai 7. elokuuta 2008
Sanataivaita maalaamassa
Kaksi ihanaa päivää on takana. Olin töissä. Olin sanatöissä. Oli hauskaa.
Marlee tuli tiistaiaamuna kaheksan laukun kanssa ja sitten tuli kaksitoista opetuslasta ja harrastimme sanailoittelua. Olen yrittänyt saada paikkakunnan lapsille sanataidekoulutusta aikaan, mutta en ole saanut tarpeeksi osallistujia aiemmin. Nyt meni vähän ylikin, mutta homma pysyi silti kasassa.
Marleen laukuissa oli hattuja ja huiveja, joista tuli ulkoista rekvisiittaa oudoille ammateille, joita Sanaseikkailun paikallistelevisio esitteli. Marleen toisissa laukuissa oli runokirjoja ja muita kirjoja, Ilmarin ihmelääkettä ja Kärpäslätkää, joista tuli siemeniä muodonmuutoksille ja rytmileikeille. Lapset olivat innolla mukana, syntyi piirroksia ja upeita runoja, talotarinoita, kirjaintarinoita, kirjatarinoita ja muita kirjoituksia.
Marlee olisi hyvin tullut toimeen ilman minua lasten kanssa, mutta minä olin opissa. Haluan tulla sanatädiksi minäkin. Ei minusta välttämättä tule sellaista aurinkoista huutomerkkiä, kuin Marlee on. Aion kuitenkin panna saamani ideat kiertämään. Paikkakunnan lapsille tarjotaan syksyllä lisää sanan ja kuvan harjoituksia aidon kuvataiteilijan kanssa.
Ihmettelen, että Marlee ei ole yhtään saita ideoistaan. Päinvastoin: hän antoi lisää niitä käyttööni, kun ei kaikkea ehditty parissa päivässä kokea. Hattuvaihtareissakin taisin olla saavana osapuolena. Tietenkin läänintaitelijalta odotetaan paljon, mutta päivien anti tuntui aivan ylenpalttiselta.
Olen jo oppinut vaeltamaan kirjakassien kanssa kyläkouluilla ja eläkeläis-reservi-leijonien kokoontumisissa, mutta nyt alkoi kirjapaimentolaisen elämä hattupussi kainalossa. Se on taatusti ihanaa elämää ja sanailoja on syytä levittää ja jakaa.
Marlee tuli tiistaiaamuna kaheksan laukun kanssa ja sitten tuli kaksitoista opetuslasta ja harrastimme sanailoittelua. Olen yrittänyt saada paikkakunnan lapsille sanataidekoulutusta aikaan, mutta en ole saanut tarpeeksi osallistujia aiemmin. Nyt meni vähän ylikin, mutta homma pysyi silti kasassa.
Marleen laukuissa oli hattuja ja huiveja, joista tuli ulkoista rekvisiittaa oudoille ammateille, joita Sanaseikkailun paikallistelevisio esitteli. Marleen toisissa laukuissa oli runokirjoja ja muita kirjoja, Ilmarin ihmelääkettä ja Kärpäslätkää, joista tuli siemeniä muodonmuutoksille ja rytmileikeille. Lapset olivat innolla mukana, syntyi piirroksia ja upeita runoja, talotarinoita, kirjaintarinoita, kirjatarinoita ja muita kirjoituksia.
Marlee olisi hyvin tullut toimeen ilman minua lasten kanssa, mutta minä olin opissa. Haluan tulla sanatädiksi minäkin. Ei minusta välttämättä tule sellaista aurinkoista huutomerkkiä, kuin Marlee on. Aion kuitenkin panna saamani ideat kiertämään. Paikkakunnan lapsille tarjotaan syksyllä lisää sanan ja kuvan harjoituksia aidon kuvataiteilijan kanssa.
Ihmettelen, että Marlee ei ole yhtään saita ideoistaan. Päinvastoin: hän antoi lisää niitä käyttööni, kun ei kaikkea ehditty parissa päivässä kokea. Hattuvaihtareissakin taisin olla saavana osapuolena. Tietenkin läänintaitelijalta odotetaan paljon, mutta päivien anti tuntui aivan ylenpalttiselta.
Olen jo oppinut vaeltamaan kirjakassien kanssa kyläkouluilla ja eläkeläis-reservi-leijonien kokoontumisissa, mutta nyt alkoi kirjapaimentolaisen elämä hattupussi kainalossa. Se on taatusti ihanaa elämää ja sanailoja on syytä levittää ja jakaa.
lauantai 2. elokuuta 2008
Sormet mustikassa
Otsikko on harhaanjohtava. En paljasta mustikkapaikoja. En edes pidä mustikoiden poimisesta. On vaan oltava sormet mustikassa maaseudulla kirjastossa. Miten saisikaan paremmin aikaan keskustelun asiakkaan kanssa kuin valittelemalla sinertäviä sormiaan. Eivät ne sotke kirjoja enää.
Oikeasti olen saanut traumat lapsuudesta , hyttysenpuremat ja marjapaikan varjeluun liityvän hiljaisuuden. Kaikki tämä liittyy mustikkametsään. Myöhemmin olen ymmärtänyt olevani kömpelö tumpelo, joka poimii puoli litraa siinä kuin toinen sangollisen. Minulle sopivat paremmin lakkasuot kuin pienet marjat. Ei tarvitse kyykkiä tuntikausia, ei siten putsata toisia kausia. Tänä vuonna ei ole löytynyt mustikoita ja kolmen tunnin vaeltelun jälkeen saimme 2 desilitraa lakkoja - Poika, Eläkeläinen ja minä. Ei tarvise todistaa marjasankaruutta. Sormensa voi kuitenkin liata sieniä putsatessa, sillä joitakin tatteja löytyy. Joku karvarouskukin on eksynyt ennen aikojaan pinnalle. Herkkutateista sain perheen sunnuntaiaterian: Aura-juustoa, kermaa, valkkaria tagliatellin niskaan ja elokuu näyttää parhaan puolensa satoi tai paistoi.
Oriveden kurssilla opin herättelemään aivojani eri aihepiirien asioilla. Eläkeläinen osti kalliita ja hyviä mansikoita säilöttäväksi asti. Riittäiskö aivojen stimuloimiseen marjapurkin päälle kirjoitettu vuosiluku 2008, jos pystyy työssä tekemään 2009 talousarviota? Ei riitä. Surkea yritys aikoina, jolloin kehityssuunnitelmissa kilpaillaan säästöillä ja marjavuosi on tämän kaltainen. Jospa tulisi edes vattuja...
Oikeasti olen saanut traumat lapsuudesta , hyttysenpuremat ja marjapaikan varjeluun liityvän hiljaisuuden. Kaikki tämä liittyy mustikkametsään. Myöhemmin olen ymmärtänyt olevani kömpelö tumpelo, joka poimii puoli litraa siinä kuin toinen sangollisen. Minulle sopivat paremmin lakkasuot kuin pienet marjat. Ei tarvitse kyykkiä tuntikausia, ei siten putsata toisia kausia. Tänä vuonna ei ole löytynyt mustikoita ja kolmen tunnin vaeltelun jälkeen saimme 2 desilitraa lakkoja - Poika, Eläkeläinen ja minä. Ei tarvise todistaa marjasankaruutta. Sormensa voi kuitenkin liata sieniä putsatessa, sillä joitakin tatteja löytyy. Joku karvarouskukin on eksynyt ennen aikojaan pinnalle. Herkkutateista sain perheen sunnuntaiaterian: Aura-juustoa, kermaa, valkkaria tagliatellin niskaan ja elokuu näyttää parhaan puolensa satoi tai paistoi.
Oriveden kurssilla opin herättelemään aivojani eri aihepiirien asioilla. Eläkeläinen osti kalliita ja hyviä mansikoita säilöttäväksi asti. Riittäiskö aivojen stimuloimiseen marjapurkin päälle kirjoitettu vuosiluku 2008, jos pystyy työssä tekemään 2009 talousarviota? Ei riitä. Surkea yritys aikoina, jolloin kehityssuunnitelmissa kilpaillaan säästöillä ja marjavuosi on tämän kaltainen. Jospa tulisi edes vattuja...
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Paluu
Olen ollut kaukana, vaikka olinkin lähellä. Työkuviot unohtuivat viikossa niin täysin, että salasanojen kanssa on ollut tekemistä. Niin perusteellisesti en yleensä erkane.
Vietin lomaviikkoni Oriveden opistossa. Sanovat sitä opiskeluksi ja koneiden ääressä tai kurssin vetäjän antamien ohjeiden toteuttamisessa vierähtivät päivät ja monet illatkin. Ei haitannut, sillä oli yhtä mukavaa kuin menneellä verkkokurssilla, jolla nämä kirjaukset aloitin.
Kurssimme ohjaaja oli Kristiina Wallin, runoilija, jonka kirjoittamaan kuunnelmaan ihastuin vuosia sitten. Olin hakemassa virikkeitä muiden ohjaamiseen Pöydän äärestä pois -nimisellä kurssilla. Sain niitä, mutta paljon myös sain itselleni. Kirjallinen ilmaisuni on virkakielen kangistamaa, selittelevää ja mutkittelee turhien vahvistusten tai lieventävien sanojen kautta. Kadehtien olen lukenut nuorempien blogeja, varmaa ja raikasta kielenkäyttöä. Vanha on nyt nuortumassa, sillä oivalsin, kuinka kahden erilaisen asian yhteenliittäminen pakottaa kuvaamaan uudella, tuoreemmalla tavalla. Usein tuloksena oli proosarunon tunnelma. Runotyttöä en ainakaan itsestäni etsinyt tai toivonut löytäväni. Löytö tuotti kuitenkin ison ilon ja uuden näkökulman vähintään. Ehkä sitä voi soveltaa ilmaisuun laajemminkin.
Kurssimme henki oli hyvä, sanoisin jopa erinomainen. Jokainen oli mukana täysillä, omana itsenään ja teksteillään. Paljon siihen vaikutti ohjaajamme kannustavalla mutta varmalla otteella ja tasapuolisella kohtelulla. Hänen lisäkseen nyt on ikävä Anteroa, Raijaa, Pirjoa, Minnaa, Paulaa, Ruutia, Jormaa... - kaikkia kurssilla olleita. Yhden kurssipäivän vietimme Tampereella, kävimme Vapriikissa pyykinpesun historiasta kertovassa, upeasti ripustetussa näyttelyssä, isä ja poika Riipan yhteisnäyttelyssä ja Galleriassa katsomassa kokeilevampaa taidetta. Tämä matka oli aika tärkeä minulle, sillä kun väsäsin kertomusta, johon piti sijoittaa niin veistos kuin grafiikan tarina, sain oivallukseni, josta luulen ammentavani pitkään.
Matkasin opistolle runsaan sadan kilometrin matkan pyörällä mallia Aino, kolme vaihdetta ja paluumatkalla uuteen vaihdettu kumi. Kilometrin jouduin taluttamaan, sitten sain apua ja uusia kokemuksia, tapasin ystävällisiä ihmisiä. Ennen rengashaaveria yllätti ukkospuuska keskellä ei-mitään. Sieltä löytyi kuitenkin ryövärinkuoppa ja hyvin se suojasi matkanaisen. Puiden vihreän alla oli mukava pitää sadetta. Ei pelottanut ukkonen, vaikka olen taipuvainen paniikkiin, jos joku muu poukkaa ensin sängyn alle tai komeroon.
Yöpymispaikat olivat elämyksiä molemmat: menomatkalla taidepensionaatissa, joka joskus on ollut vanhainkoti. Paluumatkalla nukuin aitassa muhkeiden hirsien keskellä, piirtelin puunsyitä katosta ja kuuntelin sadetta, aamiaiseksi söin luomukaurapuuroa. Paljon hauskempaa oli kuin hotelliketjujen vuoteissa.
Viikko meni, loma meni. En palannut ihan samana kuin lähtiessäni olin. Olen iloinen.
Vietin lomaviikkoni Oriveden opistossa. Sanovat sitä opiskeluksi ja koneiden ääressä tai kurssin vetäjän antamien ohjeiden toteuttamisessa vierähtivät päivät ja monet illatkin. Ei haitannut, sillä oli yhtä mukavaa kuin menneellä verkkokurssilla, jolla nämä kirjaukset aloitin.
Kurssimme ohjaaja oli Kristiina Wallin, runoilija, jonka kirjoittamaan kuunnelmaan ihastuin vuosia sitten. Olin hakemassa virikkeitä muiden ohjaamiseen Pöydän äärestä pois -nimisellä kurssilla. Sain niitä, mutta paljon myös sain itselleni. Kirjallinen ilmaisuni on virkakielen kangistamaa, selittelevää ja mutkittelee turhien vahvistusten tai lieventävien sanojen kautta. Kadehtien olen lukenut nuorempien blogeja, varmaa ja raikasta kielenkäyttöä. Vanha on nyt nuortumassa, sillä oivalsin, kuinka kahden erilaisen asian yhteenliittäminen pakottaa kuvaamaan uudella, tuoreemmalla tavalla. Usein tuloksena oli proosarunon tunnelma. Runotyttöä en ainakaan itsestäni etsinyt tai toivonut löytäväni. Löytö tuotti kuitenkin ison ilon ja uuden näkökulman vähintään. Ehkä sitä voi soveltaa ilmaisuun laajemminkin.
Kurssimme henki oli hyvä, sanoisin jopa erinomainen. Jokainen oli mukana täysillä, omana itsenään ja teksteillään. Paljon siihen vaikutti ohjaajamme kannustavalla mutta varmalla otteella ja tasapuolisella kohtelulla. Hänen lisäkseen nyt on ikävä Anteroa, Raijaa, Pirjoa, Minnaa, Paulaa, Ruutia, Jormaa... - kaikkia kurssilla olleita. Yhden kurssipäivän vietimme Tampereella, kävimme Vapriikissa pyykinpesun historiasta kertovassa, upeasti ripustetussa näyttelyssä, isä ja poika Riipan yhteisnäyttelyssä ja Galleriassa katsomassa kokeilevampaa taidetta. Tämä matka oli aika tärkeä minulle, sillä kun väsäsin kertomusta, johon piti sijoittaa niin veistos kuin grafiikan tarina, sain oivallukseni, josta luulen ammentavani pitkään.
Matkasin opistolle runsaan sadan kilometrin matkan pyörällä mallia Aino, kolme vaihdetta ja paluumatkalla uuteen vaihdettu kumi. Kilometrin jouduin taluttamaan, sitten sain apua ja uusia kokemuksia, tapasin ystävällisiä ihmisiä. Ennen rengashaaveria yllätti ukkospuuska keskellä ei-mitään. Sieltä löytyi kuitenkin ryövärinkuoppa ja hyvin se suojasi matkanaisen. Puiden vihreän alla oli mukava pitää sadetta. Ei pelottanut ukkonen, vaikka olen taipuvainen paniikkiin, jos joku muu poukkaa ensin sängyn alle tai komeroon.
Yöpymispaikat olivat elämyksiä molemmat: menomatkalla taidepensionaatissa, joka joskus on ollut vanhainkoti. Paluumatkalla nukuin aitassa muhkeiden hirsien keskellä, piirtelin puunsyitä katosta ja kuuntelin sadetta, aamiaiseksi söin luomukaurapuuroa. Paljon hauskempaa oli kuin hotelliketjujen vuoteissa.
Viikko meni, loma meni. En palannut ihan samana kuin lähtiessäni olin. Olen iloinen.
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Tarkistuspyyntö lähtenyt
Haikealta tuntuu. Kurssi on ollut antoisa, viritellyt monta uutta perehtymisaluetta ja antanut eväitä tulevaan. Blogi jää ainakin toistaiseksi oppi- ja harjoituskirjaamoksi. Oppia nimittäin ikä kaikki; toiset koulutukset, keskustelut, matkat, uudet työt ... Viikon päästä matkaan Orivedelle.
Kuva on epäselvä ja selitys lienee tarpeen: kenkiä eteisessä juhannusaamuna= kaikki on tulleet kotiin.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Oppien rytkettä
Googlesta jalo kurssimme löytyi kurssiblogien lisäksi KirjastoWikissä, Kirjastot.fi keskustelussa, jossa Sini oli maininnut Creative commons -lisenssistä, kurssin Wikimielipidesivu tärppäsi, suomalaiset Drupal-saitit (viimeistä tehtävää vilkaistuani ymmärrän, miksi kurssimme oli siellä liikuntakeskushukan ym. keskellä ). Blogilistalle oli muutama kurssilaista ilmoittautunut ja parissa blogissa, jotka olivat ei-kurssilaisten pitämiä ja jopa ei-kirjastotätisetiä oli yllytetty tutustumaan kurssin sisältöön. Oman blogini löytäminen oli vaikeampaa ja se löytyi vasta mutkan kautta. Pitää lisätä tägyjä.
Sheehanin artikkelin ja etenkin sen kommentteja tutkaillessani mietin, kuinka keino tehdä monesti määrää tekemistä eli työkalusta tulee työtä tärkeämpi. Minulle on käynyt tämän kurssin aikana useamman kerran niin, kun tekniikan haltuunotto on ollut pikkuisen (hmhph) hidasta. Sama homma on kirjastomaailmassa koettu silloin, kun ensimmäisiä kirjastojärjestelmiä osteltiin. Vaan kun välinettä oppii käyttämään, käy työnteko helpommin. Olen siis kuitenkin sitä mieltä, että on otettava verkon tarjoamat vuorovaikutusmahdollisuudet haltuun ja käyttöön, vaikkakin epäilin sopivuuttani IRC-galleriaan. Yksi Sheehanin artikkelin kommentoijista oli sitä mieltä, että aina kuitenkin joku kirjaston käyttäjäryhmä jää uusien välineiden tavoittamattomiin. Hän mainitsi lapset. Ikääntyvällä väestöllä on taatusti myös vaikeuksia osallistua koko verkon laajuudelta. Mutta eipähän kirjaston tapahtumiakaan voida suunnata kaikelle kansalle, vaan niitä on kohdennettava. Yksi keino on yhden käyttäjäryhmän tavoittelemiseen käypä, toinen toisen. Nuoret ovat kirjastoista pian katoava ilmiö, jos emme yhtään tiedä, millä peleillä heidän maailmassaan mennään. Kun omat lapset kasvavat ja lakkaavat välittämästä tietoa, on saatava tietoa muilta nuorilta. Eihän kukaan tule taloon katsomaan, mitä kuuluu, jollei kirjasto muualla ole, toimi ja näy.
On kuitenkin otettava huomioon tehtävän pohjustuksessa mainittu suunnittelu ja sitouttaminen sekä ajankäyttökysymykset. Joitakin asioita haluaisin ottaa välittömästi enemmän hyödynnettäviksi. Mesettäminen oli käytännössä uusi juttu, mutta kuinka paljon helpommin sen avulla kävisi yhteydenpito kimppakirjastojen (obs, tuhma sana) välillä esim. yhteisiä tapahtumia suunniteltaessa, tiedotteita ja tarjouspyyntöjä väsätessä yms. projekteissa. RSS-syötteiden lukuun olen jotakuinkin tottunut, mutta ehkä joku sivu voisi olla syöttinä myös kirjaston asiakaskäytössä olevilla koneilla. Bloggaamalla on vakaa aikomus ryhtyä välittämään lukuelämyksiä / kirjavikkejä. Jotakin vielä puuttuu vai tulisiko useampia bloggaajia matkan varrella. Yksin ei siihen mielestäni kannata ryhtyä, kun ei kaikkien maku ole kuitenkaan sama ja (vapaa-)ajankäyttökysymys nostaa päätään.
Eli se siitä maailmoja syleilevästä vuorovaikutuksesta - olen vasta tarkistamassa omia käsityksiäni. Kurssi on ollut tarpeellista ravistelua. Nyt katsotaan, mihin maalaiskirjastotädin rahkeet jatkossa piisaavat.
Sheehanin artikkelin ja etenkin sen kommentteja tutkaillessani mietin, kuinka keino tehdä monesti määrää tekemistä eli työkalusta tulee työtä tärkeämpi. Minulle on käynyt tämän kurssin aikana useamman kerran niin, kun tekniikan haltuunotto on ollut pikkuisen (hmhph) hidasta. Sama homma on kirjastomaailmassa koettu silloin, kun ensimmäisiä kirjastojärjestelmiä osteltiin. Vaan kun välinettä oppii käyttämään, käy työnteko helpommin. Olen siis kuitenkin sitä mieltä, että on otettava verkon tarjoamat vuorovaikutusmahdollisuudet haltuun ja käyttöön, vaikkakin epäilin sopivuuttani IRC-galleriaan. Yksi Sheehanin artikkelin kommentoijista oli sitä mieltä, että aina kuitenkin joku kirjaston käyttäjäryhmä jää uusien välineiden tavoittamattomiin. Hän mainitsi lapset. Ikääntyvällä väestöllä on taatusti myös vaikeuksia osallistua koko verkon laajuudelta. Mutta eipähän kirjaston tapahtumiakaan voida suunnata kaikelle kansalle, vaan niitä on kohdennettava. Yksi keino on yhden käyttäjäryhmän tavoittelemiseen käypä, toinen toisen. Nuoret ovat kirjastoista pian katoava ilmiö, jos emme yhtään tiedä, millä peleillä heidän maailmassaan mennään. Kun omat lapset kasvavat ja lakkaavat välittämästä tietoa, on saatava tietoa muilta nuorilta. Eihän kukaan tule taloon katsomaan, mitä kuuluu, jollei kirjasto muualla ole, toimi ja näy.
On kuitenkin otettava huomioon tehtävän pohjustuksessa mainittu suunnittelu ja sitouttaminen sekä ajankäyttökysymykset. Joitakin asioita haluaisin ottaa välittömästi enemmän hyödynnettäviksi. Mesettäminen oli käytännössä uusi juttu, mutta kuinka paljon helpommin sen avulla kävisi yhteydenpito kimppakirjastojen (obs, tuhma sana) välillä esim. yhteisiä tapahtumia suunniteltaessa, tiedotteita ja tarjouspyyntöjä väsätessä yms. projekteissa. RSS-syötteiden lukuun olen jotakuinkin tottunut, mutta ehkä joku sivu voisi olla syöttinä myös kirjaston asiakaskäytössä olevilla koneilla. Bloggaamalla on vakaa aikomus ryhtyä välittämään lukuelämyksiä / kirjavikkejä. Jotakin vielä puuttuu vai tulisiko useampia bloggaajia matkan varrella. Yksin ei siihen mielestäni kannata ryhtyä, kun ei kaikkien maku ole kuitenkaan sama ja (vapaa-)ajankäyttökysymys nostaa päätään.
Eli se siitä maailmoja syleilevästä vuorovaikutuksesta - olen vasta tarkistamassa omia käsityksiäni. Kurssi on ollut tarpeellista ravistelua. Nyt katsotaan, mihin maalaiskirjastotädin rahkeet jatkossa piisaavat.
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Tarvitsen Runescapea
Luettuani kaikki ne asiat, joita pelaamalla voi oppia, en voi otsikoida oppimistehtävää toisin.
Esittelyvideota tavailin moneen kertaan, enkä voi käsittää, kuinka kirjastossamme asioivat poikalapset haltsaavat pelin. Heillä pitää olla kielen lisäksi hallussa tietoja (jo wikisivu oli vaikuttava), taitoja ja ennenkaikkea kärsivällisyyttä. Mistä ne puheet kaikki-heti-mulle-sukupolvesta ovat syntyneet? Jos peliä oikeasti pelaa, joutuu kaiketi pettymään sekä omiin taitoihinsa että pelikavereihin. On vaan nieltävä pettymys ja sitten ehkä pääsee kunniakkaaseen loppuun (todisti artikkeli 21. vuosisadan pelioppimisesta). Hienoimpia pelaamisen harjoittamia taitoja taitaa olla yhteisöllisyys ja informaation vaihtaminen. Näitä taitoja tämä vanhempi sukupolvi opettelee vielä 23 asian kurssilla. Tosin yhteisöllisyys näyttäisi olevan Runescapessa valikoivaa, sillä varsinaisen kaverilistan lisäksi voi pitää listaa pelaajista, jotka haluaa kokonaan jättää huomiotta. (Saattaisin itse olla kurssilla tämmöisellä listalla, kun kirjoittelen omiani kenenkään kiistämättä. Deli-tagit kävin jo tarkistamassa, vaikka myöntää täytyy, että sitä eksyy itsekin kommentoimaan aina samoja blogeja.)
Runescape-hahmo joutuu sopetumaan aina uusiin tilanteisiin ja haasteisiin - tosin aina kokemusta viisaampana ja rikkaampana, joten pitkäjännitteisyys kehittyy. Tämä hahmo oli esittelyssä vielä niin yksinäinen, että johtamistaidot taitavat olla kaukana, vaikka Multiplayer-peleissä niitäkin kuulemma joillekin pääsee syntymään. Joka tapauksessa on pystyttävä ennekoimaan muiden käyttäytymistä ja yritettävä vaikuttaa siihen.
Myönteisenä piirteenä pelaamisessa USA:n koulukirjastoyhdistys artikkelissaan mainitsee turvallisen ympäristön. Onhan se turvallinen, kun pelaaja on tavallaan hahmonsa suojassa. Jos todellisuuden ja kenties väkivaltaisen pelin rajat hämärtyvät, on tilanne toinen. Miten tapahtuu niin voimakas eläytyminen peliin? Riippuuko se pelaamiseen käytetystä ajasta, pelaajasta, pelaajan elämäntilanteesta vai pelistä? Siinä on ehkä merkittävämpiä pohdittavia kuin yksioikoinen kieltäminen-salliminen -keskustelu. Runescapea en ymmärtänyt tällä tavalla vaaralliseksi. Nuori harjoittelija todisti veljiensä kokemuksen kautta, että koukkuun jää, mutta puolen vuoden päästä pääsee viimeistään irti. Siispä en voi muuta kuin irvistellen todeta Runescapen opettelun erittäin hyödylliseksi umpimieliselle kirjastotädille. Milloinka ottaisin Runea sarvista?
Esittelyvideota tavailin moneen kertaan, enkä voi käsittää, kuinka kirjastossamme asioivat poikalapset haltsaavat pelin. Heillä pitää olla kielen lisäksi hallussa tietoja (jo wikisivu oli vaikuttava), taitoja ja ennenkaikkea kärsivällisyyttä. Mistä ne puheet kaikki-heti-mulle-sukupolvesta ovat syntyneet? Jos peliä oikeasti pelaa, joutuu kaiketi pettymään sekä omiin taitoihinsa että pelikavereihin. On vaan nieltävä pettymys ja sitten ehkä pääsee kunniakkaaseen loppuun (todisti artikkeli 21. vuosisadan pelioppimisesta). Hienoimpia pelaamisen harjoittamia taitoja taitaa olla yhteisöllisyys ja informaation vaihtaminen. Näitä taitoja tämä vanhempi sukupolvi opettelee vielä 23 asian kurssilla. Tosin yhteisöllisyys näyttäisi olevan Runescapessa valikoivaa, sillä varsinaisen kaverilistan lisäksi voi pitää listaa pelaajista, jotka haluaa kokonaan jättää huomiotta. (Saattaisin itse olla kurssilla tämmöisellä listalla, kun kirjoittelen omiani kenenkään kiistämättä. Deli-tagit kävin jo tarkistamassa, vaikka myöntää täytyy, että sitä eksyy itsekin kommentoimaan aina samoja blogeja.)
Runescape-hahmo joutuu sopetumaan aina uusiin tilanteisiin ja haasteisiin - tosin aina kokemusta viisaampana ja rikkaampana, joten pitkäjännitteisyys kehittyy. Tämä hahmo oli esittelyssä vielä niin yksinäinen, että johtamistaidot taitavat olla kaukana, vaikka Multiplayer-peleissä niitäkin kuulemma joillekin pääsee syntymään. Joka tapauksessa on pystyttävä ennekoimaan muiden käyttäytymistä ja yritettävä vaikuttaa siihen.
Myönteisenä piirteenä pelaamisessa USA:n koulukirjastoyhdistys artikkelissaan mainitsee turvallisen ympäristön. Onhan se turvallinen, kun pelaaja on tavallaan hahmonsa suojassa. Jos todellisuuden ja kenties väkivaltaisen pelin rajat hämärtyvät, on tilanne toinen. Miten tapahtuu niin voimakas eläytyminen peliin? Riippuuko se pelaamiseen käytetystä ajasta, pelaajasta, pelaajan elämäntilanteesta vai pelistä? Siinä on ehkä merkittävämpiä pohdittavia kuin yksioikoinen kieltäminen-salliminen -keskustelu. Runescapea en ymmärtänyt tällä tavalla vaaralliseksi. Nuori harjoittelija todisti veljiensä kokemuksen kautta, että koukkuun jää, mutta puolen vuoden päästä pääsee viimeistään irti. Siispä en voi muuta kuin irvistellen todeta Runescapen opettelun erittäin hyödylliseksi umpimieliselle kirjastotädille. Milloinka ottaisin Runea sarvista?
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Työkalut riviin
Kun ajattelen omia puutarhatyökalujani (etenkin talikkoa, josta voimamies vasta varren katkaisi), tuntuu aika ruhtinaalliselta kasvatella tuntosarvia del.icio.us/popular/web2.0 -sivun ja ReadWriteWebin kautta. Edellisen otsikoiden avulla pääsi nyt mm.Awesome Highlighter palveluun ja sen myötä merkkaamaan webbitiedoista ne mielestään tärkeimmät kohdat tai sitten tutkailemaan, miten tärkeää osaa oikein valittu nimi merkitsee yritystä perustettaessa.(Two-part Rule for Naming Your Startup). ReadWriteWebin syötteistä sain tietää Facebookin parantavan viestintää lisäämäällä hakupalvelua ja Googlen weppisivutrendien houkuttavan pikkublogeja(tai bloginpitäjiä)...
Aivomyrsky on näin juhannuksen jälkeen epätodennäköistä ja saadakseni edes pientä vipinää aikaan, kävin tutkailemassa miellekarttoja ja niiden tekemistä web2.0 -työkaluilla. MindMeister -niminen, luultavasti saksalaista alkuperää oleva palvelu, oli ylistetyin. Comapping-ohjelmasta oli myös esittely, muttei arvioita. Bubbl.us -palvelua oli arvioitu, aika myönteisestikin, mutta siitä ei ollut yleistä selontekoa, enkä ollut niin uskalias tällaisena kesän hetkenä, että olisin näitä ryhtynyt kokeilemaan. MindMeisterilla saattaa siis luoda, johtaa ja jakaa miellekarttoja online. Se vaatii vain tavallisen selaimen, joten aivoriiheen voi osallistua missä vain, milloin vain; olitpa sitten toisella puolella maapalloa tai viereisessä huoneessa. Sovellus käyttää Skype-puheluita apuna ja tagit (Twitterin kautta) lisäävät käytettävyyttä. Että -huhhuh - hengästyttää...
Aivomyrsky on näin juhannuksen jälkeen epätodennäköistä ja saadakseni edes pientä vipinää aikaan, kävin tutkailemassa miellekarttoja ja niiden tekemistä web2.0 -työkaluilla. MindMeister -niminen, luultavasti saksalaista alkuperää oleva palvelu, oli ylistetyin. Comapping-ohjelmasta oli myös esittely, muttei arvioita. Bubbl.us -palvelua oli arvioitu, aika myönteisestikin, mutta siitä ei ollut yleistä selontekoa, enkä ollut niin uskalias tällaisena kesän hetkenä, että olisin näitä ryhtynyt kokeilemaan. MindMeisterilla saattaa siis luoda, johtaa ja jakaa miellekarttoja online. Se vaatii vain tavallisen selaimen, joten aivoriiheen voi osallistua missä vain, milloin vain; olitpa sitten toisella puolella maapalloa tai viereisessä huoneessa. Sovellus käyttää Skype-puheluita apuna ja tagit (Twitterin kautta) lisäävät käytettävyyttä. Että -huhhuh - hengästyttää...
torstai 19. kesäkuuta 2008
Pelimiehet on erimiehiä
Minä en oo pelimiehiä, enkä pelinaisia ja vierailin jotenkin varmoissa paikoissa. Kävin pelaamassa jo aiemmasta elämästä tuttujua Älypääpelejä - sieltä erityisesti espanjan kielitaitoa mittaavaa peliä. Se oli erittäin helppo, mutten silti osannut viimeistä kysymystä. Peli katkeaa väärään vastaukseen. Kävin sitten myös kokeilemassa kirjallisuustietovisaa, jossa ensin olin dekkarifani, sitten lukutaidoton ja sitten vasta kunnostauduin. Onkohan niin, että tämä verkkokurssi on vaatinut niin paljon aivokapasiteettia, että vanhat tiedot ovat pudonneet pois. Vaikea ei peli ollut.
Aapelin peleissä roikuin, mutta täysin epäpelinaisena ne tuntuivat liian haastavilta pelata haastajien kanssa. Sen sijaan kävin Suvin ohjeiden mukaan pelaamassa simppeliä Atomixia. No jaa..Ei taida minusta tulla peluria. Tämä "synti" on ollut aina helppo väistää.
Aapelin peleissä roikuin, mutta täysin epäpelinaisena ne tuntuivat liian haastavilta pelata haastajien kanssa. Sen sijaan kävin Suvin ohjeiden mukaan pelaamassa simppeliä Atomixia. No jaa..Ei taida minusta tulla peluria. Tämä "synti" on ollut aina helppo väistää.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Keksin taas pyörän
Kävin jo viikko sitten hiekkalaatikolla, vaikka nyt vasta sinne ohjattiin. Sain wikisivun tehtyä ja luin Steward Maderin ohjeita kokousten tehokkaaseen hallintaan. Hän suosittaa wikiä kokousten valmisteluun tietojen saatavuuspaikkana, vastuuttamiseen ja myös kokousten jälkikeskusteluihin ja tiedon edelleen välittämiseen. Tämä auttaisi pitämään kokoukset lyhyinä ja tehokkaina. Mader totesi, että kukaan ei pidä kokouksista, joten juuri siksi ne on pidettävä tehokkaina ja aloitettava ajallaan.
Maakuntamme lehdessä, Ilkassa, oli tänä aamuna Sarianne Kelton kirjoitus Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta wikin käytöstä suomalaisissa yrityksissä. Tutkimuksen tekijät Jani Henriksson ja Teemu Mikkonen olivat todenneet wikiä pitempään käyttäneiden yritysten pitävän sitä hyödyllisempänä kuin vähemmän aikaa käyttäneet. Kuinka ymmärrettävää: uuden työkalun sisäänajo kestää ehkä vähemmän kuin minulta pyörän keksiminen, mutta hetkessä ei käy sekään. Yllätys ei liene sekään, että IT-yrityksissä käyttö oli muiden alojen yrityksiä yleisempää. Suurimmaksi wikien ongelmaksi haastatellut yritykset nimesivät liian harvoin tapahtuvat tiedon päivitykset. Tutkimukseen oli haastateltu Suomen 50 suurinta yritystä, joista neljäsosa käyttää työntekijöiden itse kokoamaa wikiä.
Eilisessä Mese-keskustelussa kurssiwikiä suunniteltiin kurssimme osallistujien yhteydenpitoon, kun opinnot eivät pidä enää yhdessä. En todella olisi arvannut kyseisen tiedonlähteen mahdollisuuksia näin monipuolisiksi ennen aiheeseen tutustumista. Tarvitseeko viiden kirjastotyöntekijän työyhteisö wikiä? Voisi toki käyttää. Jos tieto kulkee hyvin asiakaspalvelusta ja jopa vuorosta toiseen, ei tieto kulje enää yhteistoimintaalueen muihin kirjastoihin joka iikalle. Tärkeinpänä mahdollisuutena pitäisin kuitenkin yhteydenpidon vielä etäämmälle muihin kirjastoihin ja tiedon välittymisen ilman sähköpostin kääntelyitä ja uusia jakeluja. Eihän jokaisen todellakaan tarvitse keksiä pyörää.
Maakuntamme lehdessä, Ilkassa, oli tänä aamuna Sarianne Kelton kirjoitus Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta wikin käytöstä suomalaisissa yrityksissä. Tutkimuksen tekijät Jani Henriksson ja Teemu Mikkonen olivat todenneet wikiä pitempään käyttäneiden yritysten pitävän sitä hyödyllisempänä kuin vähemmän aikaa käyttäneet. Kuinka ymmärrettävää: uuden työkalun sisäänajo kestää ehkä vähemmän kuin minulta pyörän keksiminen, mutta hetkessä ei käy sekään. Yllätys ei liene sekään, että IT-yrityksissä käyttö oli muiden alojen yrityksiä yleisempää. Suurimmaksi wikien ongelmaksi haastatellut yritykset nimesivät liian harvoin tapahtuvat tiedon päivitykset. Tutkimukseen oli haastateltu Suomen 50 suurinta yritystä, joista neljäsosa käyttää työntekijöiden itse kokoamaa wikiä.
Eilisessä Mese-keskustelussa kurssiwikiä suunniteltiin kurssimme osallistujien yhteydenpitoon, kun opinnot eivät pidä enää yhdessä. En todella olisi arvannut kyseisen tiedonlähteen mahdollisuuksia näin monipuolisiksi ennen aiheeseen tutustumista. Tarvitseeko viiden kirjastotyöntekijän työyhteisö wikiä? Voisi toki käyttää. Jos tieto kulkee hyvin asiakaspalvelusta ja jopa vuorosta toiseen, ei tieto kulje enää yhteistoimintaalueen muihin kirjastoihin joka iikalle. Tärkeinpänä mahdollisuutena pitäisin kuitenkin yhteydenpidon vielä etäämmälle muihin kirjastoihin ja tiedon välittymisen ilman sähköpostin kääntelyitä ja uusia jakeluja. Eihän jokaisen todellakaan tarvitse keksiä pyörää.
tiistai 10. kesäkuuta 2008
Wikisuossa
Otsikko ei kuvaa tiedon epäjärjestystä, vaan mielenkiintoisen aiheen etsintää - tehtävänannon mukaan. Teki mieli loputtomiin katsella sivuja eri aiheista. Jo matkasivustot lentotarjouslinkkeineen pitivät hetken pihdeissä. Sitten piti käydä katsomassa reseptejä, jotka tuntuivat olevan pääosin saksalaista alkuperää, yllättävästi. Jonkin sivun kuvailussa pyydettiin englanninkielistä käännöstä. En katsonut itseäni sellaiseen kykeneväksi. Kuka voisi katsoa? Juomaosio taisi olla hollantia. Emmekä voi tästä mitään päätellä.
Varsinaisen kierroksen tein sitten Biciwikissä. Vähän arvelutti, kun en tiukkapeppupyöräilyä harrasta, vaan poljen mustalla, kolmivaihteisella Ainolla työmatkat ja joskus pitempäänkin. Vaan mukavahan niitä oli tutkia alkaen varusteista, polkupyöränkorjausliikkeisiin, klubeihin ja reitteihin. Viimeistään reittejä tutkiessani ymmärsin olevani amerikkalaisten ahkeraan täydentämällä sivulla, sillä reitit olivat Seattlen lähistöllä. Etsinpä sitten reitit Euroopan puolelta, mutta Barcelonan ympäristöä voi pyöräillä vaan katalaaniksi ja kun espanjanikin on vähän avutonta, niin taidan yrittää Ainon kanssa Orivedelle. Tästä pääsee pyöräilywikin Wikiindex-esittelysivuun, jos olen asian oikein ymmärtänyt.
Niitä kirjastowikejä ei olisi pitänyt ollenkaan mennä tutkimaan, kun tulin vaan kateelliseksi. Kateellisen kyläkirjastotädin pitäisi muistaa, että wikiä ei tehdä yksin. St.Josephin maakuntakirjaston taidesivuilla oli henkilökunnan lehtisuosituksia ja linkit tapahtumiin ja musiikkiklubit ja -kahvilat. Kirjaston wikissä myös mm. lakitietoa ja muuta avioerossa tarvittavaa tietoa sekä yhteydet kirjastonhoitajaan. Palautetta ei ainakaan kirjastojärjestelmämme tai kotisivujen kautta paljonkaan tule - tulisiko tällä tavalla? Tiedon ryhmittely oli mielestäni selkää - melkein kirjastoluokituksen mukaan, mutta asiat oli nostettu esille enemmän asiakkaiden tarpeita kuullen.
Tässä tulee sellainen olo, että mahdollisuuksia on käyttämättä paljon. Osaamistahan tässä havitellaan. Kunhan en vaan kompastuisi heti seuraavaan, varovasti kurkkimaani tehtävään. Vai pyöräilisinkö Essolle kahville välillä...
Varsinaisen kierroksen tein sitten Biciwikissä. Vähän arvelutti, kun en tiukkapeppupyöräilyä harrasta, vaan poljen mustalla, kolmivaihteisella Ainolla työmatkat ja joskus pitempäänkin. Vaan mukavahan niitä oli tutkia alkaen varusteista, polkupyöränkorjausliikkeisiin, klubeihin ja reitteihin. Viimeistään reittejä tutkiessani ymmärsin olevani amerikkalaisten ahkeraan täydentämällä sivulla, sillä reitit olivat Seattlen lähistöllä. Etsinpä sitten reitit Euroopan puolelta, mutta Barcelonan ympäristöä voi pyöräillä vaan katalaaniksi ja kun espanjanikin on vähän avutonta, niin taidan yrittää Ainon kanssa Orivedelle. Tästä pääsee pyöräilywikin Wikiindex-esittelysivuun, jos olen asian oikein ymmärtänyt.
Niitä kirjastowikejä ei olisi pitänyt ollenkaan mennä tutkimaan, kun tulin vaan kateelliseksi. Kateellisen kyläkirjastotädin pitäisi muistaa, että wikiä ei tehdä yksin. St.Josephin maakuntakirjaston taidesivuilla oli henkilökunnan lehtisuosituksia ja linkit tapahtumiin ja musiikkiklubit ja -kahvilat. Kirjaston wikissä myös mm. lakitietoa ja muuta avioerossa tarvittavaa tietoa sekä yhteydet kirjastonhoitajaan. Palautetta ei ainakaan kirjastojärjestelmämme tai kotisivujen kautta paljonkaan tule - tulisiko tällä tavalla? Tiedon ryhmittely oli mielestäni selkää - melkein kirjastoluokituksen mukaan, mutta asiat oli nostettu esille enemmän asiakkaiden tarpeita kuullen.
Tässä tulee sellainen olo, että mahdollisuuksia on käyttämättä paljon. Osaamistahan tässä havitellaan. Kunhan en vaan kompastuisi heti seuraavaan, varovasti kurkkimaani tehtävään. Vai pyöräilisinkö Essolle kahville välillä...
torstai 5. kesäkuuta 2008
Hiekkalaatikolla
Kaikki, mikä ei toimi, houkuttaa. Ennen varsinaiseen tehtävään paneutumista piti siis käydä Sandbox-nimistä antisuunnittelumallia tirkistelemässä: helpolla käytöllä houkutteleva vaihtoehto tarjoaa loppujen lopuksi bittiavaruuteen paljon roskaa, kun käyttäjät kokeilevat tekniikkaa ja ylittävät osallistumiskynnystä ilman tarkoitusta lisätä mitään asiallista tietoa. Uusia wikikirjoittajia voi sen sijaan houkutella Welcoming-mallin keinoin. Jos joku on ilmestynyt wikiin, ilmaiset huomanneesi asian ja lisäät infon sellaiselle sivulle, josta tämä ehkä sen näkee. Esim. Kiitos täydennyksestä- taidanpa julkaista sen heti. Kyllähän tuollaisen jälkeen innostuu panemaan itseään likoon. Hiekkalaatikkoa muistutti Poker, jossa lisäiltiin triviaalitietoa niinikään käytön kynnyksen madaltamiseksi. Sillä mallilla voi toimia tasan niin kauan kuin joku lukija vielä jaksaa kiinnostua henkilökunnan syntymäpäivistä tms. Eli se alkaa varmaan jo lipsua anti-puolelle, vaikka olikin ihan oikeissa malleissa. Mistähän syystä nämä matalakynnyksiset mallit hyppivät silmille?
Katselin sekä Albanyn että Memphisin yleisten kirjastojen wikiä ja löysin kirjaston sisäiseen tiedottamiseen ja ohjeistuksiin liittyviä asioita eri alueilta. Albanyn henkilökunnalle ne oli järjestetty selkeästi , osaksi osastoittain. Ainakin minun oli helppo lähestyä sitä ympäristöä. Siellä oli ohjeita tilastojen keräämiseen/täydentämiseen ja mitä tietoja pitää kerätä lapsilta, kun he ilmoittautuvat johonkin tapahtumaan. Memphisin kirjastossa törmäsin hiekkalaatikkoon, jossa oli varmaan kissa käynyt tarpeillaan. Luin myös nyt jo vanhaa keskustelua siitä, missä ilmoitus uusien työntekijöiden valinnasta olisi julkaistava ja kuinka monella kielellä. Siellä tuli välillä henkilökohtaista loanheittoakin, joten kirjoittamiskynnys on ollut matala. Helppo lähestyminen tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta osallistujia on joka tapauksessa oltava.
Katselin sekä Albanyn että Memphisin yleisten kirjastojen wikiä ja löysin kirjaston sisäiseen tiedottamiseen ja ohjeistuksiin liittyviä asioita eri alueilta. Albanyn henkilökunnalle ne oli järjestetty selkeästi , osaksi osastoittain. Ainakin minun oli helppo lähestyä sitä ympäristöä. Siellä oli ohjeita tilastojen keräämiseen/täydentämiseen ja mitä tietoja pitää kerätä lapsilta, kun he ilmoittautuvat johonkin tapahtumaan. Memphisin kirjastossa törmäsin hiekkalaatikkoon, jossa oli varmaan kissa käynyt tarpeillaan. Luin myös nyt jo vanhaa keskustelua siitä, missä ilmoitus uusien työntekijöiden valinnasta olisi julkaistava ja kuinka monella kielellä. Siellä tuli välillä henkilökohtaista loanheittoakin, joten kirjoittamiskynnys on ollut matala. Helppo lähestyminen tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta osallistujia on joka tapauksessa oltava.
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Merelle
Finnjetin ensimatkoja kaivelin, kun jo romuttamolle ollaan laivaa pistämässä:
Merenkulkijoiden alkavan lakon vuoksi Finnjet laskettiin vesille etuajassa 28. maaliskuuta 1976. Koska hinaajatkin olivat menossa lakkoon, ei laivaa olisi saatu lakon aikana siirrettyä. Vesillelasku oli koruton ja juhlaton tapahtuma. Wärtsilään Helsingin uuden telakan rakennusallas täytettiin vedellä ja alus hinattiin varustelulaituriin. Ruotsalainen alihankkija ehti viime tingassa korjata väärin asennetut säätölapaiset potkurit.
Ensimmäinen neljään päivän koematka alkoi 9. joulukuuta 1976. Finnjetin päällikköönä oli Carl Sviberg ja koeajopäällikkönä jäänmurtaja Urhon päällikkö Tom Artela. Helsingistä alus lähti 1. maaliskuuta 1977 Kielin telakalle pohjan maalaukseen ja sieltä 14. pääivää laiturikokeisiin Travemündeen. Finnjet oli melkoinen kuuluisuus, sillä aluksen saapumista seurasi 5 000 katsojaa.
Wikipedia-projektin osanottajat, "GTS Finnjet," Wikipedia, , http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=GTS_Finnjet&oldid=4886270
Lähteinä oli mainittu Helsingin Sanomat ,Navigator ja Suomen Merenkulku 1977. Tämä löytyi tekstihaulla, kuten suurin osa muistakin hakemistani asioista, vaikka joissakin asioissa sisäisten linkkien kautta eteneminen on tarpeen (Hildegard Bingeniläisen luostari). Vieraskieliset linkit eivät paljonkaan paljastaneet juuri tässä kerrotuista asioista, vaan keskittyivät tekniseen tietoon aluksesta.
Olen myönteisesti yllättynyt näistä Wikipedian luotettavuustyökaluista. Tähän asti olen vain etsinyt lähteitä sivun alareunasta.
Merenkulkijoiden alkavan lakon vuoksi Finnjet laskettiin vesille etuajassa 28. maaliskuuta 1976. Koska hinaajatkin olivat menossa lakkoon, ei laivaa olisi saatu lakon aikana siirrettyä. Vesillelasku oli koruton ja juhlaton tapahtuma. Wärtsilään Helsingin uuden telakan rakennusallas täytettiin vedellä ja alus hinattiin varustelulaituriin. Ruotsalainen alihankkija ehti viime tingassa korjata väärin asennetut säätölapaiset potkurit.
Ensimmäinen neljään päivän koematka alkoi 9. joulukuuta 1976. Finnjetin päällikköönä oli Carl Sviberg ja koeajopäällikkönä jäänmurtaja Urhon päällikkö Tom Artela. Helsingistä alus lähti 1. maaliskuuta 1977 Kielin telakalle pohjan maalaukseen ja sieltä 14. pääivää laiturikokeisiin Travemündeen. Finnjet oli melkoinen kuuluisuus, sillä aluksen saapumista seurasi 5 000 katsojaa.
Wikipedia-projektin osanottajat, "GTS Finnjet," Wikipedia, , http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=GTS_Finnjet&oldid=4886270
Lähteinä oli mainittu Helsingin Sanomat ,Navigator ja Suomen Merenkulku 1977. Tämä löytyi tekstihaulla, kuten suurin osa muistakin hakemistani asioista, vaikka joissakin asioissa sisäisten linkkien kautta eteneminen on tarpeen (Hildegard Bingeniläisen luostari). Vieraskieliset linkit eivät paljonkaan paljastaneet juuri tässä kerrotuista asioista, vaan keskittyivät tekniseen tietoon aluksesta.
Olen myönteisesti yllättynyt näistä Wikipedian luotettavuustyökaluista. Tähän asti olen vain etsinyt lähteitä sivun alareunasta.
maanantai 2. kesäkuuta 2008
Who wrote Dante's Inferno?
Naureskelin maanantain kevennykseksi muillekin Funny Request from patron- palstan kysymyksille ja voisin niitä täydentääkin. Joka tapauksessa aion luoda Library Thingiin oman hyllyn jossain vaiheessa enkä enää ihmettele viime (vai oliko se jo edellisen) viikon ihastuneita otsikoita kurssitoverien blogeissa. Voisihan tätä käyttää kirjasuositusten välittämiseen asiakkaillekin, kuten Kruiser eilen ehdotti.
Olen muutenkin mahdottoman ihastunut tähän LT:iin. Kokeilin Munron Valkoista tunkiota ja Proulxin Laivauutisia sekä Suggester että Unsuggester- toiminnolla. Sain ihan mieleistä luettavaa Suggester -listoille. Kuinka usein olenkaan etsinyt asiakkaalle 'jotain mukavaa' palautettujen kirjojen perusteella. Tässäpä oiva apu. Unsuggester-toiminto ei esittänyt Munron lukijalle kauhua ja fantasiaa. Ihmetyttämään jäi Proulxin lukijalle tarjottu Unsuggester-lista, joka alkoi Systematic theology -kirjalla ja sisälsi uskonnollisia kirjoja ja kiistaa Darwinin opeista pitkin ja poikin. Se toiminto oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta asiakaspalvelutilanteessa edellinen on ehkä käyttökelpoisempi.
Harmittaa edelleen, etten ole saanut muita kiinni tässä opiskeluissa. Huomasin eilen mesessä, että pitäisi ja olisi hyvä, kun tietäisi edes yhden yrityksen verran siitä, mistä puhutaan. Tosin erinomaiset ohjaajamme onnistuvat roikottamaan lumiukkoakin mukana. Ja tietoa ja linkkeja keskusteluissa saa vaikka kuinka!
Olen muutenkin mahdottoman ihastunut tähän LT:iin. Kokeilin Munron Valkoista tunkiota ja Proulxin Laivauutisia sekä Suggester että Unsuggester- toiminnolla. Sain ihan mieleistä luettavaa Suggester -listoille. Kuinka usein olenkaan etsinyt asiakkaalle 'jotain mukavaa' palautettujen kirjojen perusteella. Tässäpä oiva apu. Unsuggester-toiminto ei esittänyt Munron lukijalle kauhua ja fantasiaa. Ihmetyttämään jäi Proulxin lukijalle tarjottu Unsuggester-lista, joka alkoi Systematic theology -kirjalla ja sisälsi uskonnollisia kirjoja ja kiistaa Darwinin opeista pitkin ja poikin. Se toiminto oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta asiakaspalvelutilanteessa edellinen on ehkä käyttökelpoisempi.
Harmittaa edelleen, etten ole saanut muita kiinni tässä opiskeluissa. Huomasin eilen mesessä, että pitäisi ja olisi hyvä, kun tietäisi edes yhden yrityksen verran siitä, mistä puhutaan. Tosin erinomaiset ohjaajamme onnistuvat roikottamaan lumiukkoakin mukana. Ja tietoa ja linkkeja keskusteluissa saa vaikka kuinka!
perjantai 30. toukokuuta 2008
Slideshare
Tämä siirtohan kävi paljon helpommin kuin olin kuvitellutkaan.
Nyt on sitten pääsy takamailtakin gurujen esitysten äärelle! Tiedon jakamiseen tämä käynee vielä paremmin, mutta taidan pysytellä käyttäjä-etsijä-puolella.
From: kholmber
Turun Kaupunginkirjasto 11.12.2007.
SlideShare Link
Nyt on sitten pääsy takamailtakin gurujen esitysten äärelle! Tiedon jakamiseen tämä käynee vielä paremmin, mutta taidan pysytellä käyttäjä-etsijä-puolella.
From: kholmber
Turun Kaupunginkirjasto 11.12.2007.
SlideShare Link
torstai 29. toukokuuta 2008
Herne nenässä
Jottei kukaan vetäisi hernettä nenään,sanon heti kärkeen, että kuva on Flickr-kuvapalvelusta ja sinne ChezDeniseetLaudalinon tallentama, ja oikeuksiakin on annettu tämän kopioinnin verran , täällä tarkemmin määriteltynä http://creativecommons.org/licenses/by/2.0/deed.en. Itselläni oli pitkään herne nenässä, koska yritin itsepintaisesti käyttää bloggerin tarjoamaa mahdollisuutta URL-osoitteeseen, mutta sain latailtua vain kehykset kuvasta. Sitten luin minuscolan blogin, oivalsin ja olen mahdottoman kiitollinen: pääsinpä tästä eteenpäin. Mitenkä käynee seuraavassa tehtävässä? Kuville löytyy taatusti käyttöä kirjaston julkaisuissa, näyttelyissä yms. Kirjaston webbisivuilla saa kunnassamme julkaista vain kunnan omia kuvia. Näin on ajateltu ehkä vältettävän tekijänoikeusrikkeitä. Ne tuntuvat olevan aikamoinen suo tässäkin asiassa. Kun hain kuvia Stock.XCHNG:n kuvapankista, oli uudelleenkäytön vaatimuksena usein luvan pyytäminen kuvan tallentajalta. Siihen taas vaadittiin rekisteröitymistä. Kuvat jäivät käyttämättä. Flickriä taas oli hyödynnetty monipuolisemminkin mm. Second Life -oppimiskeskusteluissa.
maanantai 26. toukokuuta 2008
Galtsua, nolostelua ja reflektointia
Olihan noita käyttäjiä täältäkin päin 476 IRC-galleriassa, keski-ikä 18,97. Jos muokkaisin käyttäjäpersoonan siellä kirjaston palvelukseen, olisi sen tehtävänä markkinoida kirjoja eli vinkata. Osaisiko persoona sen tehdä nuorten omalla kielellä heitä kiinnostavasta aineistosta? Pelkään, ettei osaisi. Kun vinkkaan livenä, olen itseni ikäinen (kuin Markku Into) ja puhun omalla äänelläni. Jos 'ommaisin ihkuboksin' vanhan kuvani vieressä, en puhuisi kuitenkaan sitä samaa kieltä, jolla tottunut Galtsun käyttäjä tavoitetaan.
Ikääni en nolostele, vaan kielen ruostetta. Olin jo innoissani, kun löysin linkin toisten deleistä verkkoslangiin ja sitten se paljastettiinkin seuraavassa tehtävässä. Sinänsä näitä kaikkia sanoja on hauska maistella. Ihailen myös sitä rentoutta, jolla nettikeskusteluun osallistutaan. Tämänkin kurssin jotkut blogit ovat mielestäni sopivasti rentoja ja olen lukevinani niistä myös tekijän omaa ääntä, vaikka ollaankin asiassa kiinni. Vai onko se vaan niin, että niistä välittyy tekemisen helppoutta, kun itse takertelen ja nyhertelen. Blogien kommentointi tietystä asiasta on mennyt täällä jälkijunassa hoippuessa sekaisin. Mutta kommentoinpa kyllä kun siihen pystyn ja löydän aihetta.
'Digitaalinen läsnäoloni' tuntuu parhaimmalta blogikirjoituksissa - kielineekö se erakoitumisesta vai reaktiohitaudesta. Tahdon vähän miettiä ennenkuin sanon. Olen myös oppinut seuraamaan netvibes-sivuani, mutta aion tehdä sen kyllä jatkossa julkiseksi, sillä salasanan käyttäminen joka vaiheessa on työlästä. Delin vaikeuksista kerroin jo aiemmin eli tarvitsee käyttää ja harjoitella ja usein.
Ikääni en nolostele, vaan kielen ruostetta. Olin jo innoissani, kun löysin linkin toisten deleistä verkkoslangiin ja sitten se paljastettiinkin seuraavassa tehtävässä. Sinänsä näitä kaikkia sanoja on hauska maistella. Ihailen myös sitä rentoutta, jolla nettikeskusteluun osallistutaan. Tämänkin kurssin jotkut blogit ovat mielestäni sopivasti rentoja ja olen lukevinani niistä myös tekijän omaa ääntä, vaikka ollaankin asiassa kiinni. Vai onko se vaan niin, että niistä välittyy tekemisen helppoutta, kun itse takertelen ja nyhertelen. Blogien kommentointi tietystä asiasta on mennyt täällä jälkijunassa hoippuessa sekaisin. Mutta kommentoinpa kyllä kun siihen pystyn ja löydän aihetta.
'Digitaalinen läsnäoloni' tuntuu parhaimmalta blogikirjoituksissa - kielineekö se erakoitumisesta vai reaktiohitaudesta. Tahdon vähän miettiä ennenkuin sanon. Olen myös oppinut seuraamaan netvibes-sivuani, mutta aion tehdä sen kyllä jatkossa julkiseksi, sillä salasanan käyttäminen joka vaiheessa on työlästä. Delin vaikeuksista kerroin jo aiemmin eli tarvitsee käyttää ja harjoitella ja usein.
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Keskustelua palstoilla
Oikeastaan koin parjatun Suomi24 muutamat aiheet ihan mielenkiintoiseksikin:proffa valitti huuhaasta kirjaston hyllyissä ja oman kuntani turistit katsoivat oikein mukavaksi, mutta asukkaat pitkällä ja lyhyellä kokemuksella kalliiksi, mätämunaksi.... Itse osallistuin kierrätyskeskusteluun. Sopivia palstoja etsiessäni huomasin, että keskustelu aiheesta oli jollakin palstalla hyytynyt jo vuosi sitten. Miksiköhän?
tiistai 20. toukokuuta 2008
Takaisin herkkuihin
Kaikkea opittua pitäisi käyttää jatkuvasti, sillä nyt piti uudelleen opetella herkut postauksista asti. Olen kyllä vielä aika huterolla pohjalla näiden kanssa, enkä osaa niputella niitä, kuten joku kurssikaveri blogissaan sanoi tekevänsä. Oma linkkimäärä kasvaa hetkessä huikeasti, kun lisäilee kaverinkin linkit. En sitten ollut kohtelias linkkivinkkiä lähettäessäni, kun oikeasti vain arvailen, ketä muut kurssilaiset ovat. Toivottavasti Kruiser ei pahastunut yrityksestäni.
Learning2.0libraries-tagilla oli merkitty ohjeistuksia näihin verkko-opintoihin, muilla tageillä löysin sen lisäksi blogeja ja muuta mielenkiintoista asiaan liityvää kuten nettislangia. Tiedän siis, että olin ensivierailuillani mesessä joko yössä, peelo tai nyrdi enkä haluaisi örminkäistä tämän kurssin aikana enkä myöhemmin. Onkohan nuo sanat oikeasti käytössä? Ensimmäisen tunnistan kyllä. Viime sunnuntaiseen keskusteluun pääsin jo mukavasti mukaan ja sain mielenkiintoista tutkittavaa jälkeenkin päin sekä teknistä opastusta.
On vähän tylsää raahustaa muista jäljessä, kun ei osaa vielä olla innostunut siitä uusimmasta asiasta, mutta vähitellen viisaammaksi ja hetkessä hulluksi - on tämä kivaa.
Learning2.0libraries-tagilla oli merkitty ohjeistuksia näihin verkko-opintoihin, muilla tageillä löysin sen lisäksi blogeja ja muuta mielenkiintoista asiaan liityvää kuten nettislangia. Tiedän siis, että olin ensivierailuillani mesessä joko yössä, peelo tai nyrdi enkä haluaisi örminkäistä tämän kurssin aikana enkä myöhemmin. Onkohan nuo sanat oikeasti käytössä? Ensimmäisen tunnistan kyllä. Viime sunnuntaiseen keskusteluun pääsin jo mukavasti mukaan ja sain mielenkiintoista tutkittavaa jälkeenkin päin sekä teknistä opastusta.
On vähän tylsää raahustaa muista jäljessä, kun ei osaa vielä olla innostunut siitä uusimmasta asiasta, mutta vähitellen viisaammaksi ja hetkessä hulluksi - on tämä kivaa.
tiistai 13. toukokuuta 2008
Ajan ja kielen käyttöä
Tänään olen perehtynyt sitten RSS-syötteisiin vähän perusteellisemmin - siis vasta nyt. Oli kivaa seikkailla tutkailemassa niin blogeja monenmoisia kuin uutissivujakin - oli aikaa enemmän kuin tunti ja sitä pitääkin olla. Tilailin kurssi- ja yhden muun tutun blogit, Suomi.fi , Eduskunnan blogin ja sieltä löysin Positiivisia kirjastoskandaaleja. Alkaa olla aika täyttä RSS-sivullani, vaikka en ihan takuuvarmasti tunnista syötteitä (niitä merkkejä) enkä vielä onnistunut siirtämään Ylen podcastia mitenkään mihinkään. Ehkä täytyy vaan tyynesti edetä tehtävänantoa noudattaen, kun sitä kautta tulee kuitenkin uusia ja mielenkiintoisia juttuja minulle.
En ole oikeastaan pahemmin blogien kieltä vähäisen tutustumisen perusteella ihmetellyt, jokaisella sen pitääkin olla oman näköinen - kuten nyt vaikka tällainen tylsä raportti. Kovin muodollista mieluusti välttäisin. Mesetyksen kielimuuria en taas ole vieläkään onnistunut ylittämään tai sitten olen väliinputoaja, kun en ole edes Skypeen ehtinyt. Nuoret mesettävät, eläkkeellä spypetetään ja tässä välillä opiskellaan molempia hitaasti, mutta sitkeästi.
En ole oikeastaan pahemmin blogien kieltä vähäisen tutustumisen perusteella ihmetellyt, jokaisella sen pitääkin olla oman näköinen - kuten nyt vaikka tällainen tylsä raportti. Kovin muodollista mieluusti välttäisin. Mesetyksen kielimuuria en taas ole vieläkään onnistunut ylittämään tai sitten olen väliinputoaja, kun en ole edes Skypeen ehtinyt. Nuoret mesettävät, eläkkeellä spypetetään ja tässä välillä opiskellaan molempia hitaasti, mutta sitkeästi.
torstai 8. toukokuuta 2008
Pohjakosketus
Tilapäinen tauko tehtäviin paneutumisessa johtuu osin töiden täysin viemästä ajasta, osin mesen karikoista. Lähdin mukaan nythetiminämyös-kun-kerran-kaikki-muutkin-osaa-asenteella, kokeilin kaikea, mitä luulin ymmärtäväni ja pallot pompsahtelivat toisten silmille, vaikka vasta mietin, olisiko kuvista viestin liitteeksi. Muut mukanaolijat olivat ihmeen kärsivällisiä. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin tietoliikennehajunestoni pettäneen ja höpöttelin yksinäni. Tämän koiran ydinmerkitys jäi vielä avautumatta - ehkä ryntään seuraavan kerran mukaan vähän harkitummin. Sitä paitsi löysin illalla sängystä kasan hiekansekaista sahanjauhoa - tosin jalkopäästä, mutta eihän sitä tiedä, millä vauhdilla edellisenä yönä on pyöritty.
Oppimisen tapa on kiehtovaa, kun ohjauksen lisäksi kurssilaiset kertovat myös vaikeuksistaan. Olin nimittäin tehnyt Netvibesiin yksityistä sivua, enkä olisi sitä ilman toisen saman virheen tehneen vihjettä tajunnut.
Nyt paneudun mangaan mm. Suvin Asema 5:llä antamien vihjeiden avulla. Tähänkin sain paljon apua ja oikoteitä.
Oppimisen tapa on kiehtovaa, kun ohjauksen lisäksi kurssilaiset kertovat myös vaikeuksistaan. Olin nimittäin tehnyt Netvibesiin yksityistä sivua, enkä olisi sitä ilman toisen saman virheen tehneen vihjettä tajunnut.
Nyt paneudun mangaan mm. Suvin Asema 5:llä antamien vihjeiden avulla. Tähänkin sain paljon apua ja oikoteitä.
tiistai 6. toukokuuta 2008
Tippaleipäaivot RSS-syöttiläänä
On mennyt yötöiksi sen jälkeen, kun päästin itseni tajuamaan, missä kurssi on menossa. Siitä huolimatta ehdin vain hutaisemaan tehtäviä, jotka vaatisivat ja houkuttelisivat lähempään tuttavuuteen. RSS-netvibes on nyt otettu käyttöön ja olen sinne muutaman osoitteen vienyt. En vain löytänyt enää isosta joukosta sitä kurssilaisen blogia, jossa oli kerrottu magna-näyttelystä. Olisin tarvinnut asiantuntija-apua aiheesta.
Perehtyminen vaatii kyllä minulta aikaa ja sitten vielä tekeminen - eihän kaikki heti näytä menevän putkeen. Jätän nyt järjestely- ja muut visuaaliset hienoudet vähemmälle ja yritän pysyä edes vähän mukana. Onhan sitten kurssin jälkeen aikaa muokata ja taas yrittää ja erehtyä - nyt on kiivas takaa-ajovaihe menossa.
Sitten on vielä kaaosmainen eka työviikko loman jälkeen: lukutapahtuman palkitsemisjärjestelyjä, koululaisia tulossa, puhelin olemassa ja vielä olen ahtanut projektikoulutuksenkin huomiselle. Yritän ehtiä kuitenkin viideksi koneen ääreen chattailemään, vaikka etukäteen kauhistelen hitauttani uudessa hommassa. Oli hyvä lukea, ettei se kaikilta muiltakaan ole heti onnistunut.
Perehtyminen vaatii kyllä minulta aikaa ja sitten vielä tekeminen - eihän kaikki heti näytä menevän putkeen. Jätän nyt järjestely- ja muut visuaaliset hienoudet vähemmälle ja yritän pysyä edes vähän mukana. Onhan sitten kurssin jälkeen aikaa muokata ja taas yrittää ja erehtyä - nyt on kiivas takaa-ajovaihe menossa.
Sitten on vielä kaaosmainen eka työviikko loman jälkeen: lukutapahtuman palkitsemisjärjestelyjä, koululaisia tulossa, puhelin olemassa ja vielä olen ahtanut projektikoulutuksenkin huomiselle. Yritän ehtiä kuitenkin viideksi koneen ääreen chattailemään, vaikka etukäteen kauhistelen hitauttani uudessa hommassa. Oli hyvä lukea, ettei se kaikilta muiltakaan ole heti onnistunut.
lauantai 3. toukokuuta 2008
Matkatovereita
Haikeaksi vetää mielen, kun matka on ohi.
Muutamia ihmisiä jäi erityisesti mieleen: pari saksalaista tyttöä, jotka osasivat muutakin kuin omaa kieltään ja olivat aina iloisia sekä neljä (myöhemmin kolme) englantilaista tyttöä, jotka huolehtivat vanhoista rouvista "how is your body today?"
Ja olihan sitten Mr. Lentokone - saksalaiseksi paljastunut kielitaitoinen ( espanja, englanti) mies, neljä viikkoa eläkettä nauttinut. Cowboy-baarissa hän huomasi Finnairin lipukkeet repuissamme ja luetteli oitis koko suomen kielen sanavarastonsa: mökki, makkara, laiva, lentokone. Hän oli halukas opettelemaan sanojen monikot suomeksi, nautti matkanteosta oluen, carajillon ja elämänhalunsa voimin, peitti käsivartensa auringolta ruudulliseen paitaan ja tervehti aina yhtä iloisesti : ahaa, lentokone...
Sitten pitää vielä mainita Aini ja Hanna, sitkeät suomalaiset vaeltajat, jotka etenivät hitaasti, mutta varmasti. Ensin kuvittelin, että kulkeminen olisi ollut heille vaikeaa, mutta pian ymmärsin, että heillä oli päämäärä. Hanna sanoi haluavansa päästä Santiagoon ennenkuin painuu liian kumaraan pystyäkseen kävelemään. He olivat nukkuneet mm. Lontoon Standstedtin lentoasemalla ja taittoivat reittiä pätkän kerrallaan luottaen asioiden ja yösijan järjestyvän. Upeita ja rohkeita naisia!
Sama asenne oli matkatoverillani Tuulalla, joka sanoi jo alkumatkasta, että asioilla on taipumusta järjestyä. Koimme yhdessä hienon matkan ja erosimme Vantaalla tahoillemme edelleen puheväleissä ja ystävinä. Tuula oli hyvä matkakumppani, ei voivotellut eikä valittanut, vaikka kaikki ei sujunut aina ihan hyvin.
torstai 1. toukokuuta 2008
Makuupussista lakanoiden väliin
Paluu sivistyksen piiriin turistiksi ei ollut helppo. Camino-vaelluksella tähän aikaan vuodesta saattoi olla melko varma siitä, että yösija löytyy. Ylellisiä ne eivät olleet ja yläsänkyyn kiipeäminen alasängyn haltijan jo kuorsatessa oli vaativa suoritus - etenkin, jos tikkaita ei ollut . Refugioissa oli hiljaisuus ja pimeys klo 22-23 ja varhaisimmat lähtijät nousivat 5-6 aikoihin kahistelmaan tavaroitaan otsalampun valossa.
Turistina yösijan saanti ei ollut itsestäänselvää. Onnistuimme kuitenkin melko hyvin seka Santiagossa että Madridissa. Santiagoon saavuimme bussilla päivän viimeisenä valoisana tuntina, kävelimme kohti katedraalia ja kysäisimme yösijaa baarinpitäjältä. Häneltä löytyikin ihan kelpo huone parilla kympillä. Paljon vaikeampaa oli löytää takaisin asumukseen, kun olimme käyneet nähtävyyksiä katsastamassa ja palailimme pimeällä.
Madridiin tulimme vielä myöhemmin. Ilta oli jo pitkällä ja hotellihuoneiden välittäjä Chamartinin rautatieasemalla ehti juuri sulkea luukkunsa, kun junamme oli myöhässä. Katselimme ensin hotelleja aseman lähellä, mutta niillä oli turhan monta tähteä otsalla. Muistin edellisestä Madridin käynnistäni, että olin nähnyt Tribunalin metroaseman ympärillä paljon hostaleja. Ajoimme sinne, nousimme pimeyteen ja näimme sivukujalla hostalin kyltin, ovea ei vain löytynyt. Matkatoverini äkkäsi ovipuhelimen ja yllätykseksemme sieltä vastasi miehen ääni. Änkytin tankeroespanjalla yöpymistarpeemme ja ovi aukeni ( vielä toisenkin kerran, kun ensimmäisellä emme ymmärtäneet aukeamissuuntaa). Aika hyvä yösija löytyi - suihkukin samassa tilassa. Laskimme riviin rahojamme viidenkymmenen euron verran, kun luottokortti ei käynyt. Vastaanoton mies muuttui yrmeästä vanhasta miehestä koko ajan ystävällisemmäksi: aamulla hän jo kätteli hyvästiksi.
Vaeltajana merkityllä Santiagon tiellä on helpompaa kuin turistina suurissa kaupungeissa. M.o.t.
maanantai 28. huhtikuuta 2008
Eteenpain
Yhden ylimaaraisen paivan halusin kulkea, koska matkanteko maistui. Sen seurauksena joudumme odottelemaan koko paivan bussia Villafrancassa Santiago de Compostellaan. Mutta paivat ovat olleet sen arvoisia: aurinkoa, lempeaa tuulta, valkoisia, keltaisia, liloja kanervia ja ylvaita vuoria aina Ponferradaan asti. Ylimaaraisella matkalla sielta tanne viiniviljelyksia, kukkia, puutarhoja vahan matalampien vuorien keskella. Ylosmeno vuorille oli hikista, alastulo kavi jaloille. Yhden yon vietimme 1500 metrin korkeudessa, yhden tauon keskella viiniviljelyksia akkia kokoonkyhatyssa baarissa: yksi poyta, kukkamaljakko, vanha nojatuoli ja isanta kantaa kinkun palaa sormenpaassa. Emme sairastuneet. Majapaikkojen isannat ovat luku si8nansa; yksi puhui neljaa kielta yhtaikaa. Loistava matka tahan asti.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
Kartalla taas Astorgassa
Olemme olevinamme jo tottuneita vaeltajia ja nautimme melkein joka kilometrista. Aurinko on ilmestynyt taivaalle ja vaatteita on vahennetty koko ajan. Viimeiset kilometrit ennen Astorgaa olivat hikisia, mutta ne edelliset 15 menivat kevyesti:)
Vaeltajia on aina vaan enemman: puolalainen, pari norjalaista, jenkki (matkalla 23.3. lahtien !), kaksi suomalaismiesta - Ranskan rajalta asti kavelleita. Eilinen yopaikka oli taynna ranskalaisia, joten keskustelut jaivat kielitaitoni puutteen takia vahaisiksi. Puheet liittyvat yleensa matkantekoon, lahtopaikkaan ja kuntoon. Jalkavaivaisia nakyy vahan valia, mutta kovin sitkeasti hekin vaan jatkavat polkuaan. Epailen, ettei minusta siihen olsi.
Vahan kylla mietityttaa kaukana nakyvat lumipeitteiset vuoret, jotka pitaisi huomenna ylittaa. Kun ne ovat niin kovin kaukana ja vasta niiden toisella puolella on seuraava yosija. Turha surra huomisia.
Astorgassa on upea katedraali ja jaannoksia roomalaisten valtakaudelta. Sivistysta tarjolla.
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Buen camino
Nyt tuntuu todella hienolta olla matkalla. Kavelymatka oli mitoitettu kuntomme mukaan ja syotavaa on loytynyt, kun vatsa vaatii - aina vaan paremmalla hinta-maarasuhteella. Paivan sadekuuron onnistuimme vaistamaan kahvitauolla kuppilassa,jossa olisi saattanut olla hieman kohentamisen varaa. Ehka olisin aloittamassa ehjista tuoleista ja sitten voisin ehdottaa pienta huikopalaa ja siihen liittyvaa mainontaa. Mutta katto oli pitava ja se riitti meille.
Puerto de Orbigo on kaunis pieni kyla ja iltaa myoten tayttynyt vaeltajista: japanilaistytto nukkuu samassa huoneessa kuin mekin. Albergue/refugio-emannat ja -isannat tayttavat kerrossangyt saapumisjarjestyksessa, miehet ja naiset sekaisin. Ensi yona kiipeamme ylapetille. Hyva etta asumus on taynna, silla ihmiset lammittavat. Ilma ja talot ovat melko viileita, mutta toistaiseksi se ei ole haitannut. Kulkemisen ilo on tuntuvaa.
maanantai 21. huhtikuuta 2008
Iltakavelya
Illalla 22-23
Viimein loydettiin kirjaamisen arvoinen ruokapaikka - sattumalta eteen osuneiden camino-nuolien avulla. Ensin kysyttiin paikallisesta ravintolasta ruokaa, sielta neuvottiin seta-Pepen luo, vaikka paikka oli suljettu - sitten kauan kaveltiin ja kyseltiin - kunnes viimein monen mutkan ja kyselyn jalkeen tuli Meson Rosa. Siella istuivat aiemmalta reitilta tutut saksalaisrouvat mukavasti punehtueina tyhja Pelegrino-punaviinipullo poydassaan. Melkein yhta tuhdin annoksen nautimme mekin: minestronekeittoa, papu-lihamuhennosta ja viinit paalle 10 euroa syojalta koko ateria ja viela halaukset ja Buen caminon toivotukset pihalle asti. Ruokalistaa ei talossa nakynyt, mutta emme ainakaan pettyneet. Ateriasta jai hyva ja lammin jalkimaku. Tarkenemme.
Viimein loydettiin kirjaamisen arvoinen ruokapaikka - sattumalta eteen osuneiden camino-nuolien avulla. Ensin kysyttiin paikallisesta ravintolasta ruokaa, sielta neuvottiin seta-Pepen luo, vaikka paikka oli suljettu - sitten kauan kaveltiin ja kyseltiin - kunnes viimein monen mutkan ja kyselyn jalkeen tuli Meson Rosa. Siella istuivat aiemmalta reitilta tutut saksalaisrouvat mukavasti punehtueina tyhja Pelegrino-punaviinipullo poydassaan. Melkein yhta tuhdin annoksen nautimme mekin: minestronekeittoa, papu-lihamuhennosta ja viinit paalle 10 euroa syojalta koko ateria ja viela halaukset ja Buen caminon toivotukset pihalle asti. Ruokalistaa ei talossa nakynyt, mutta emme ainakaan pettyneet. Ateriasta jai hyva ja lammin jalkimaku. Tarkenemme.
Paivakavelya
Leonista olisin halunnut kirjoitella, mutta enpa niin vain paikkaa loytanyt. Sinne tulimme ex-kollega Tuulan kanssa eilen junalla Madridista ja yovyimme benediktiiniluostarin kyljessa olevassa refugiossa. Paikassa oli kova kuri: nukkumaan puoli kymmenelta ja heratys (henkilokohtaisesti, jos ei valoja kavahtanut) 6.30. Iloinen yllatys oli ilmainen aamukahvi. Illalla paasimme osallisumaan nunnien hartaushetkeen. Meita paimentava nunna selitti ensin, mita pitaa tehda, mutta harva ymmarsi ja olimme aika sekalaisesti aanteleva lauma. Matkajoukko on kansainvalinen: saksalaisia runsaasti, muutama ransakainen ja suomalainen aviopari. Tama pari on ollut reitilla jo aiemminkin ja liikkui tottuneesti bussilla kaupungin laidalle ohi tylsien esikaupunkialueiden.
Paivan retki oli uuvuttava - osin myos siksi, etta halusimme loytaa paremman reitin kuin moottoritien vieressa kulkeva ja marssimme edestakaisin etsien simpukan kuvia ja keltaisia nuolia, joilla tie Santiago de Compostellaan on merkitty. Loytamamme reitti ei ollut kovin hyva sekaan: peltoa silmankantamattomiin ja kapakoita ei lainkaan. Banaanin ja suklaalevyn lisaksi kaipasimme vahan tuhdimpaa ruokaa. Kaipaamme yha. Vaeltajan vatsa ei jaksaisi odottaa iltakahdeksaan, jolloin ravintola tarjoaa, toivottavasti, ruokaa.
Yosija on nyt kuitenkin loydetty, mutta se on jaatavan kylma kivitalo - kesalla varmaan mukava. Nyt ilmakin on kylma ja tuulinen. Onneksi tanaan ei ole satanut. Olemme taipuvaisia suunnittelemaan tasta eteenpain reittimme jopa hieman 20 km: lyhyemmiksi, jos sopivia majapaikkoja loytyy. Vaan tassakin paikassa on puolensa: hetkittain toimiva internet, oma huone (kun on vahan kulkijoita) ja todella ystavalliset kylalaiset ja majatalon isanta Jesus. Kylassa pitaisi olla toinenkin refugio, mutta Pepe-seta oli kyllastynyt ja pannut putiikin kiinni. Yritamme hanen luokseen kuitenkin aterialle, jotta kannatuksemme kylaan olisi tasapuolista. Etta paljonko maksamme yopymisesta? Naissa paikoissa annetaan lahjoituksena maara, jonka katsoo sopivaksi.
Paivan retki oli uuvuttava - osin myos siksi, etta halusimme loytaa paremman reitin kuin moottoritien vieressa kulkeva ja marssimme edestakaisin etsien simpukan kuvia ja keltaisia nuolia, joilla tie Santiago de Compostellaan on merkitty. Loytamamme reitti ei ollut kovin hyva sekaan: peltoa silmankantamattomiin ja kapakoita ei lainkaan. Banaanin ja suklaalevyn lisaksi kaipasimme vahan tuhdimpaa ruokaa. Kaipaamme yha. Vaeltajan vatsa ei jaksaisi odottaa iltakahdeksaan, jolloin ravintola tarjoaa, toivottavasti, ruokaa.
Yosija on nyt kuitenkin loydetty, mutta se on jaatavan kylma kivitalo - kesalla varmaan mukava. Nyt ilmakin on kylma ja tuulinen. Onneksi tanaan ei ole satanut. Olemme taipuvaisia suunnittelemaan tasta eteenpain reittimme jopa hieman 20 km: lyhyemmiksi, jos sopivia majapaikkoja loytyy. Vaan tassakin paikassa on puolensa: hetkittain toimiva internet, oma huone (kun on vahan kulkijoita) ja todella ystavalliset kylalaiset ja majatalon isanta Jesus. Kylassa pitaisi olla toinenkin refugio, mutta Pepe-seta oli kyllastynyt ja pannut putiikin kiinni. Yritamme hanen luokseen kuitenkin aterialle, jotta kannatuksemme kylaan olisi tasapuolista. Etta paljonko maksamme yopymisesta? Naissa paikoissa annetaan lahjoituksena maara, jonka katsoo sopivaksi.
torstai 17. huhtikuuta 2008
Kiintoisaa ja haastavaa
Todella upeaa opiskelua tämä. Opastus on erinomaista; tarpeeksi yksityiskohtaista aloittelijallekin. Tehtävät avaavat uusia alueita - ainakin minulle. Pitäisi vaan malttaa lukea kunnolla. Harjaannusta tarvitsen, vaikka perusidean del.icio.usista ymmärrän.
23asian kurssi on juuri nyt niin houkuttavassa vaiheessa, että on melkein sääli lähteä lomalle pariksi viikoksi. (Minäkö muka noin kirjoitin?) Siirryn viikonlopun kuluessa vähitellen jaloittelemaan Pohjois-Espanjaan, enkä tiedä kuinka usein tapaan tietokoneen näköisiä laitteita. Uudet tehtävät jätän vapun jälkeiseen aikaan, sillä maksulliset laitteet ja omat taitoni ovat mahdoton yhtälö. Sitä suuremmalla innolla sitten palaan ja räpellän perässä.
Blogia yritän kuitenkin täydentää, mahdollisuuksien mukaan.
23asian kurssi on juuri nyt niin houkuttavassa vaiheessa, että on melkein sääli lähteä lomalle pariksi viikoksi. (Minäkö muka noin kirjoitin?) Siirryn viikonlopun kuluessa vähitellen jaloittelemaan Pohjois-Espanjaan, enkä tiedä kuinka usein tapaan tietokoneen näköisiä laitteita. Uudet tehtävät jätän vapun jälkeiseen aikaan, sillä maksulliset laitteet ja omat taitoni ovat mahdoton yhtälö. Sitä suuremmalla innolla sitten palaan ja räpellän perässä.
Blogia yritän kuitenkin täydentää, mahdollisuuksien mukaan.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Yritys ja erehdykset
Olen loikannut ison loikan mukavuusalueeltani, kun ilmoittauduin 23 asian kurssille. Kuitenkin kihelmöi mukavasti, vaikka epäilen olevani tumpelo joukossa. Blogin tekeminen oli mukaan lähdön syy. Kaikki muu toki kiinnostaa, vaikka osa on otsikkoinakin vieraita. Että sitten ajanvietepelaamistakin oppimaan! Se ei tarkoittane asuinkumppanin harrastamaa sudokuklikkailua? Omaa aikaani vievät kirjat ja kävelylenkit koiran (!) kanssa säännöllisesti; uiminen, matkat ja aikuiset pojat tilanteiden mukaan. Monta muutakin mukavaa mahtuu elämääni: lukupiiri, harrastajakirjoittajien kokoontumiset, erilaiset tuunausyritykset, mutta oikeitten harrastusten nimeäminen olisi silti vaikeaa.
Ison lohkareen päivistä vie työ kirjastossa melkein keskellä Suomea, maalla ja veden lähellä. Saa viedä, sillä työn kautta pääsee myös mukavien asioiden äärelle: kirjoja hipelöimään tai vaikka tälle kurssille.
Ison lohkareen päivistä vie työ kirjastossa melkein keskellä Suomea, maalla ja veden lähellä. Saa viedä, sillä työn kautta pääsee myös mukavien asioiden äärelle: kirjoja hipelöimään tai vaikka tälle kurssille.