Paluu

Olen ollut kaukana, vaikka olinkin lähellä. Työkuviot unohtuivat viikossa niin täysin, että salasanojen kanssa on ollut tekemistä. Niin perusteellisesti en yleensä erkane.



Vietin lomaviikkoni Oriveden opistossa. Sanovat sitä opiskeluksi ja koneiden ääressä tai kurssin vetäjän antamien ohjeiden toteuttamisessa vierähtivät päivät ja monet illatkin. Ei haitannut, sillä oli yhtä mukavaa kuin menneellä verkkokurssilla, jolla nämä kirjaukset aloitin.



Kurssimme ohjaaja oli Kristiina Wallin, runoilija, jonka kirjoittamaan kuunnelmaan ihastuin vuosia sitten. Olin hakemassa virikkeitä muiden ohjaamiseen Pöydän äärestä pois -nimisellä kurssilla. Sain niitä, mutta paljon myös sain itselleni. Kirjallinen ilmaisuni on virkakielen kangistamaa, selittelevää ja mutkittelee turhien vahvistusten tai lieventävien sanojen kautta. Kadehtien olen lukenut nuorempien blogeja, varmaa ja raikasta kielenkäyttöä. Vanha on nyt nuortumassa, sillä oivalsin, kuinka kahden erilaisen asian yhteenliittäminen pakottaa kuvaamaan uudella, tuoreemmalla tavalla. Usein tuloksena oli proosarunon tunnelma. Runotyttöä en ainakaan itsestäni etsinyt tai toivonut löytäväni. Löytö tuotti kuitenkin ison ilon ja uuden näkökulman vähintään. Ehkä sitä voi soveltaa ilmaisuun laajemminkin.



Kurssimme henki oli hyvä, sanoisin jopa erinomainen. Jokainen oli mukana täysillä, omana itsenään ja teksteillään. Paljon siihen vaikutti ohjaajamme kannustavalla mutta varmalla otteella ja tasapuolisella kohtelulla. Hänen lisäkseen nyt on ikävä Anteroa, Raijaa, Pirjoa, Minnaa, Paulaa, Ruutia, Jormaa... - kaikkia kurssilla olleita. Yhden kurssipäivän vietimme Tampereella, kävimme Vapriikissa pyykinpesun historiasta kertovassa, upeasti ripustetussa näyttelyssä, isä ja poika Riipan yhteisnäyttelyssä ja Galleriassa katsomassa kokeilevampaa taidetta. Tämä matka oli aika tärkeä minulle, sillä kun väsäsin kertomusta, johon piti sijoittaa niin veistos kuin grafiikan tarina, sain oivallukseni, josta luulen ammentavani pitkään.



Matkasin opistolle runsaan sadan kilometrin matkan pyörällä mallia Aino, kolme vaihdetta ja paluumatkalla uuteen vaihdettu kumi. Kilometrin jouduin taluttamaan, sitten sain apua ja uusia kokemuksia, tapasin ystävällisiä ihmisiä. Ennen rengashaaveria yllätti ukkospuuska keskellä ei-mitään. Sieltä löytyi kuitenkin ryövärinkuoppa ja hyvin se suojasi matkanaisen. Puiden vihreän alla oli mukava pitää sadetta. Ei pelottanut ukkonen, vaikka olen taipuvainen paniikkiin, jos joku muu poukkaa ensin sängyn alle tai komeroon.



Yöpymispaikat olivat elämyksiä molemmat: menomatkalla taidepensionaatissa, joka joskus on ollut vanhainkoti. Paluumatkalla nukuin aitassa muhkeiden hirsien keskellä, piirtelin puunsyitä katosta ja kuuntelin sadetta, aamiaiseksi söin luomukaurapuuroa. Paljon hauskempaa oli kuin hotelliketjujen vuoteissa.



Viikko meni, loma meni. En palannut ihan samana kuin lähtiessäni olin. Olen iloinen.