Loma-asuminen Irlannissa

Olimme vuokranneet mokin vajaaksi viikoksi. Vaatimuksina olivat golfkenttien laheisyys, meren laheisyys ja lupa pitaa lemmikkeja. Asujina oli nelja aikuista ja koira. Golfaaminen ja uiminen onnistuivat hyvin. Ranta oli kaunis ja aallot tarpeeksi lempeita. Laheinen kaupunki Wexford ei ollut turistien pilaama.
Pari yota nukuimme Wexfordin B&B paikassa Abbey Housessa. Paikka oli siisti ja talon emanta oli kerrassaan loistava ja auttavainen: piti laukkuamme vuorokauden, etsi bussiaikatauluja ja vei pyoria takavarastoonsa. Han oli aina tavoitettavissa ja kaikista kiinnostunut. Eraalle asiakkaalle han antoi jopa lukuvihjeita (Larssonin lukijalle Mankell).
Ensimmainen Dublinin hotellimme oli etukateen varattu ja aika mitaansanomaton perheen yllapitama paikka. Viikonlopun yot ovat Dublinissa kalliimpia kuin muut yot. Joten ensi yon sija on aikamoisessa murjussa, jossa lattiassakin on reika. Viihdymme siella vain yon sydamen, silla kaupungissa paistaa aurinko.

Liikkuminen Irlannissa

Kylla, alan vahitellen ymmartaa, etta tassa maassa pitaa kulkea bussilla. Se on huomattavasti halvempaa kuin junalla, bussit nayttavat uudemmilta kuin junat ja paikalliset kayttavat niita.
Pyoraily Irlannissa oli matkan yksi tarkoitus, mutta se ei ole taalla ehka kuitenkaan niin suosittu etenemistapa kuin kuvittelin. Viikon ajelin Wexfordin ymparistossa. Ensin vaikutti silta kuin reitit olisivat hyvinkin merkittyja, mutta reittien numeroinnista ei voi paatella, etta on menossa oikeaan paikkaan. Paikannimi on mainittu vain ensimmaisissa kaupungista lahtevissa viitoissa. Niissa on myos kilometrimaara. Ja sitten viitoitus vaan loppuu. Kun muukin opastus on puutteellista, voin vain onnitella itseani, etta vaellettuani teilla tietymattomilla, aina jokin vaisto johdatti oikeaan kohtaan. Onnitella voi myos siita, etta on selvinnyt mutakaisilla ja kapeilla teilla, suurempien kaupunkien lahella olevista nk. pyorailykaistoista puhumattakaan. Kaikkialla autot ajavat lujaa, mutta paras paikka pyorailijalle on N-merkitylla tiella. Kun tama tie johtaa kaupunkiin, kaista kapenee, siella on viemäripudotuksia ja monenlaista muuta epatasaisuutta . Siinapa sitten vaistelet rekkojen ja muun liikenteen seassa. Jalkakaytavalle ohjattu pyorailykaista pudottaa jokaisen pikkuliittyman kohdalla vajaan metrin alas ja taas ylos. Naiden rinnalla vasemmalla ajaminen ja vuokrapyoran kasijarru jalkajarruun tottuneelle olivat pienia murheita.
Ja kaikesta tasta huolimatta nautin jokaisesta aurinkoisesta kilometrista, jotka taalla olen taittanut vuokrapyoralla, joka oli mielestani kallis. Parina paivana satoi ja parina paivana oli kumppani seurana, mutta enemman han viihtyi golfviherioilla. Kuten oli tarkoituskin.

Viimein pyorilla

Olemme kokeneet Irlannin vaakasuoran sateen, mutta myos auringon. Olemme matkustaneet junalla Wexfordiin ja loytaneet oikean talon asua meren rannalta Curracloesta. Pienta sekaannusta aiheuttavat tienviitat, joissa on vuorotellen matka kilometreina ja vuorotellen maileina. Niinpa eilisesta pyoramatkasta tuli eksymisineen huomattavasti aiottua pitempi. Vaan mikapa oli pyoraillessa, kun saa oli hyva ja ihmiset kovin halukkaita neuvomaan. Kun vain vetaisee kartan esiin, on heti joku kyselemassa, etta eksynytko olet. Pari rouvaa melkein lahti taluttamaan pyoraani ulos Enniscothyn kaupungista, kun yritin itsepaisesti oikeaksi luulemalleni reitilla. Pyoratiet ovat paikoin hyvin merkitty, mutta karttoja niista viela odotellaan. Kuten Hanna Tuuri sanoi eraasta rautatieasemasta kirjassaan Irlantilaninen aamianen: Mitapa sita suotta viitoittamaan, kun kaikki kuitenkin tietavat, missa rautatieasema on.
Muutaman kerran olen jo uinut meressa. Kun kerran piispatkin taalla rukoilevat aurinkoa sateisen kesan jalkeen, uskoisin viela uimaan paasevani.

The day of decisions

Kun saavuimme sateiseen Dubliniin, paatimme lahtea pyoralla vuorien keskelle Glendaloughiin luostarin raunioita katsomaan, jos ei enaa sada. Etsimme netista loydettyjen osoitteiden perusteella pyoravuokraamoja, kyselimme joka pyoraliikkeesta. Mistaan ei loytynyt mitaan. Yhden paikalla oli kahvila, toinen oli liian kaukana. Kunnes kysyimme majapaikan respapojalta, ja han neuvoi 10 metrin paassa olevaan liikkeeseen, joka oli jo kiinni.
Kun aamu valkeni aurinkoisena, odottelimme liikkeen aukeamista. Kavelimme odottaessamme katsastaen sopivaa ulospaasya kaupungista, jatimme ison matkalaukun hotelliin luvaten palata seuraavana paivana. Kun liike viimein klo 10-11 aukesi, kavi ilmi, etta vuokrattavia pyoria ei ollut, vain myytavia. Mutta poika neuvoi paikan - ainoan Dublinissa - josta vuokrapyoria loytyisi. Se oli melko kaukana, mutta kavelimme. Paikka oli oikea, mutta viimeinen pyora oli juuri mennyt.
Kavelimme bussiasemalle, kysyimme bussia Glendaloughiin. Sinne oli vain jarjestettyja retkia, jollaisen olisimme voineet buukata hotellistakin. Ei meille sopinut. Muutimme suunnitelmaa, ja paatimme lahtea heti etelaan.
Kavelimme rautatieasemalle. Juna Wexfordiin oli juuri lahdossa. Seuraava vasta myohaan illalla. Poistuessamme musta pilvi paan paalla asemalta, komapastuin mainokseen, jossa oli taman tekstin otsikko ilman yhta s-kirjainta.
Paivasta Dublinissa tuli kaikkien vastoinkaymisten jalkeen ihan hyva.

Mousehole

Cornwallin lansikarjessa, lahella Lands Endia on kalastajakyla, jonka nykyisin matkailijat ovat loytaneet ja kansoittaneet. Sen aallonmurtajat ovat kuin aidin kadet suojelemassa kylaa. Jotkut puhuvat aallonmurtajien suojaan jaavasta satamasta myos aidin kohtuna. Satamaa, sen veneita ja sita ymparoivia rakennuksia maalaa paivittain monta piirtajaa, mutta Jack Pender on kuuluisin paikan taiteilijoista. Itse en valttamatta tarvitse taidetta, silla kyla sinansa kapeinen kujineen , puutarhoineen ja polkuineen on rantasateen keskelta Suomesta tulleelle elamys. Taalla on samaa hienoa valoa, jonka takia Helene Schjerfbeck viihtyi St. Ivesissa. (Siella minakin kavelin tanaan.) Meriko sen tekee vai taivas? Upeimmillaan varit ovat taivaan ja meren rajassa.
Luulen, etta viimeinkin osaan ottaa matkustamisesta irti ilon. Olen aiemmin ollut suorittaja, joka palkitsee itseaan vasta vietettyaan tunteja museoissa. Nyt uskallan elaa sellaista elamaa, josta oikeasti nautin, hoystettyna pienella ylellisyydella: musiikilla, taidenayttelyilla, hyvalla ruualla. Englannin lomamme sukulaisten luona on ollut erityisen ylellista kalyjeni paikallistuntemuksen ja loistavien ruokien ansiosta. Kulkemisemme on ollut helppoa, silla meita on viety paikkoihin, joista loytaa jotain itsellen uutta. Valilla on mukavaa tehda kulkeminen vaikeaksi, talsia jalan kilometreja ja katsella, mita eteen tulee. Monenlaista on tullut.

Pihvi on elamantarkoitus

En kuitenkaan malta tata kauan uinunutta blogia jattaa rauhaan, kun taas halvat koneet ovat toiseen, kotimaata kevaisenpaan maisemaan lennattaneet. Englannissa vihertaa ja kukkii ja se tekee hyvaa mielelle. Vanhemmiten tarvitsee voimakkaampia stimulantteja ja kahden kevaan kokeminen on yksi parhaista. Nyt koen siis taman vuoden ensimmaista.
Otsikko on napattu kavelylta lahikylaan. Wavedon Beef Shorthorn -karjaa näimme oikein nimettyna tien varressa. Oletettavasti sonnit eivat lue, mutta jos lukisivat olisi kurjaa tietaa ihmisen maaraama tarkoitus elamalle.
Enpa tieda, lukeeko sitten moni muukaan - ainakaan kirjastosta lainattuja kirjoja. Olin innostunut huomattuani Tesco-marketketjun lahella Library-kyltin. Kirjastoon paaseminen tuotti kuitenkin vaikeuksia, silla ensin piti soittaa kelloa ja odottaa oven aukeamisen merkkiaanta. Sitten lady varmisteli, etta kirjastoonko oikein haluan. Tiskin takaa viela kolmas kyseli, etta aionko todella tulla kirjastoon. Enpa ihmettele, ettei muita asiakkaita pienessa huoneessa nakynyt. Poispaasy oli melkein yhta hankalaa, paitsi ettei kukaan kysellyt mitaan.
Mutta olenpa viihtynyt ja paiva paivalta punaisemmaksi muuttuva mieskin on golfkentillaan nauttinut. Etsimme kai mekin matkalle tarkoitusta, eika se ole pihvi.