Kaikki, mikä ei toimi, houkuttaa. Ennen varsinaiseen tehtävään paneutumista piti siis käydä Sandbox-nimistä antisuunnittelumallia tirkistelemässä: helpolla käytöllä houkutteleva vaihtoehto tarjoaa loppujen lopuksi bittiavaruuteen paljon roskaa, kun käyttäjät kokeilevat tekniikkaa ja ylittävät osallistumiskynnystä ilman tarkoitusta lisätä mitään asiallista tietoa. Uusia wikikirjoittajia voi sen sijaan houkutella Welcoming-mallin keinoin. Jos joku on ilmestynyt wikiin, ilmaiset huomanneesi asian ja lisäät infon sellaiselle sivulle, josta tämä ehkä sen näkee. Esim. Kiitos täydennyksestä- taidanpa julkaista sen heti. Kyllähän tuollaisen jälkeen innostuu panemaan itseään likoon. Hiekkalaatikkoa muistutti Poker, jossa lisäiltiin triviaalitietoa niinikään käytön kynnyksen madaltamiseksi. Sillä mallilla voi toimia tasan niin kauan kuin joku lukija vielä jaksaa kiinnostua henkilökunnan syntymäpäivistä tms. Eli se alkaa varmaan jo lipsua anti-puolelle, vaikka olikin ihan oikeissa malleissa. Mistähän syystä nämä matalakynnyksiset mallit hyppivät silmille?
Katselin sekä Albanyn että Memphisin yleisten kirjastojen wikiä ja löysin kirjaston sisäiseen tiedottamiseen ja ohjeistuksiin liittyviä asioita eri alueilta. Albanyn henkilökunnalle ne oli järjestetty selkeästi , osaksi osastoittain. Ainakin minun oli helppo lähestyä sitä ympäristöä. Siellä oli ohjeita tilastojen keräämiseen/täydentämiseen ja mitä tietoja pitää kerätä lapsilta, kun he ilmoittautuvat johonkin tapahtumaan. Memphisin kirjastossa törmäsin hiekkalaatikkoon, jossa oli varmaan kissa käynyt tarpeillaan. Luin myös nyt jo vanhaa keskustelua siitä, missä ilmoitus uusien työntekijöiden valinnasta olisi julkaistava ja kuinka monella kielellä. Siellä tuli välillä henkilökohtaista loanheittoakin, joten kirjoittamiskynnys on ollut matala. Helppo lähestyminen tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta osallistujia on joka tapauksessa oltava.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti