Paivakavelya

Leonista olisin halunnut kirjoitella, mutta enpa niin vain paikkaa loytanyt. Sinne tulimme ex-kollega Tuulan kanssa eilen junalla Madridista ja yovyimme benediktiiniluostarin kyljessa olevassa refugiossa. Paikassa oli kova kuri: nukkumaan puoli kymmenelta ja heratys (henkilokohtaisesti, jos ei valoja kavahtanut) 6.30. Iloinen yllatys oli ilmainen aamukahvi. Illalla paasimme osallisumaan nunnien hartaushetkeen. Meita paimentava nunna selitti ensin, mita pitaa tehda, mutta harva ymmarsi ja olimme aika sekalaisesti aanteleva lauma. Matkajoukko on kansainvalinen: saksalaisia runsaasti, muutama ransakainen ja suomalainen aviopari. Tama pari on ollut reitilla jo aiemminkin ja liikkui tottuneesti bussilla kaupungin laidalle ohi tylsien esikaupunkialueiden.

Paivan retki oli uuvuttava - osin myos siksi, etta halusimme loytaa paremman reitin kuin moottoritien vieressa kulkeva ja marssimme edestakaisin etsien simpukan kuvia ja keltaisia nuolia, joilla tie Santiago de Compostellaan on merkitty. Loytamamme reitti ei ollut kovin hyva sekaan: peltoa silmankantamattomiin ja kapakoita ei lainkaan. Banaanin ja suklaalevyn lisaksi kaipasimme vahan tuhdimpaa ruokaa. Kaipaamme yha. Vaeltajan vatsa ei jaksaisi odottaa iltakahdeksaan, jolloin ravintola tarjoaa, toivottavasti, ruokaa.
Yosija on nyt kuitenkin loydetty, mutta se on jaatavan kylma kivitalo - kesalla varmaan mukava. Nyt ilmakin on kylma ja tuulinen. Onneksi tanaan ei ole satanut. Olemme taipuvaisia suunnittelemaan tasta eteenpain reittimme jopa hieman 20 km: lyhyemmiksi, jos sopivia majapaikkoja loytyy. Vaan tassakin paikassa on puolensa: hetkittain toimiva internet, oma huone (kun on vahan kulkijoita) ja todella ystavalliset kylalaiset ja majatalon isanta Jesus. Kylassa pitaisi olla toinenkin refugio, mutta Pepe-seta oli kyllastynyt ja pannut putiikin kiinni. Yritamme hanen luokseen kuitenkin aterialle, jotta kannatuksemme kylaan olisi tasapuolista. Etta paljonko maksamme yopymisesta? Naissa paikoissa annetaan lahjoituksena maara, jonka katsoo sopivaksi.