Paluu sivistyksen piiriin turistiksi ei ollut helppo. Camino-vaelluksella tähän aikaan vuodesta saattoi olla melko varma siitä, että yösija löytyy. Ylellisiä ne eivät olleet ja yläsänkyyn kiipeäminen alasängyn haltijan jo kuorsatessa oli vaativa suoritus - etenkin, jos tikkaita ei ollut . Refugioissa oli hiljaisuus ja pimeys klo 22-23 ja varhaisimmat lähtijät nousivat 5-6 aikoihin kahistelmaan tavaroitaan otsalampun valossa.
Turistina yösijan saanti ei ollut itsestäänselvää. Onnistuimme kuitenkin melko hyvin seka Santiagossa että Madridissa. Santiagoon saavuimme bussilla päivän viimeisenä valoisana tuntina, kävelimme kohti katedraalia ja kysäisimme yösijaa baarinpitäjältä. Häneltä löytyikin ihan kelpo huone parilla kympillä. Paljon vaikeampaa oli löytää takaisin asumukseen, kun olimme käyneet nähtävyyksiä katsastamassa ja palailimme pimeällä.
Madridiin tulimme vielä myöhemmin. Ilta oli jo pitkällä ja hotellihuoneiden välittäjä Chamartinin rautatieasemalla ehti juuri sulkea luukkunsa, kun junamme oli myöhässä. Katselimme ensin hotelleja aseman lähellä, mutta niillä oli turhan monta tähteä otsalla. Muistin edellisestä Madridin käynnistäni, että olin nähnyt Tribunalin metroaseman ympärillä paljon hostaleja. Ajoimme sinne, nousimme pimeyteen ja näimme sivukujalla hostalin kyltin, ovea ei vain löytynyt. Matkatoverini äkkäsi ovipuhelimen ja yllätykseksemme sieltä vastasi miehen ääni. Änkytin tankeroespanjalla yöpymistarpeemme ja ovi aukeni ( vielä toisenkin kerran, kun ensimmäisellä emme ymmärtäneet aukeamissuuntaa). Aika hyvä yösija löytyi - suihkukin samassa tilassa. Laskimme riviin rahojamme viidenkymmenen euron verran, kun luottokortti ei käynyt. Vastaanoton mies muuttui yrmeästä vanhasta miehestä koko ajan ystävällisemmäksi: aamulla hän jo kätteli hyvästiksi.
Vaeltajana merkityllä Santiagon tiellä on helpompaa kuin turistina suurissa kaupungeissa. M.o.t.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti