Sormet mustikassa

Otsikko on harhaanjohtava. En paljasta mustikkapaikoja. En edes pidä mustikoiden poimisesta. On vaan oltava sormet mustikassa maaseudulla kirjastossa. Miten saisikaan paremmin aikaan keskustelun asiakkaan kanssa kuin valittelemalla sinertäviä sormiaan. Eivät ne sotke kirjoja enää.

Oikeasti olen saanut traumat lapsuudesta , hyttysenpuremat ja marjapaikan varjeluun liityvän hiljaisuuden. Kaikki tämä liittyy mustikkametsään. Myöhemmin olen ymmärtänyt olevani kömpelö tumpelo, joka poimii puoli litraa siinä kuin toinen sangollisen. Minulle sopivat paremmin lakkasuot kuin pienet marjat. Ei tarvitse kyykkiä tuntikausia, ei siten putsata toisia kausia. Tänä vuonna ei ole löytynyt mustikoita ja kolmen tunnin vaeltelun jälkeen saimme 2 desilitraa lakkoja - Poika, Eläkeläinen ja minä. Ei tarvise todistaa marjasankaruutta. Sormensa voi kuitenkin liata sieniä putsatessa, sillä joitakin tatteja löytyy. Joku karvarouskukin on eksynyt ennen aikojaan pinnalle. Herkkutateista sain perheen sunnuntaiaterian: Aura-juustoa, kermaa, valkkaria tagliatellin niskaan ja elokuu näyttää parhaan puolensa satoi tai paistoi.
Oriveden kurssilla opin herättelemään aivojani eri aihepiirien asioilla. Eläkeläinen osti kalliita ja hyviä mansikoita säilöttäväksi asti. Riittäiskö aivojen stimuloimiseen marjapurkin päälle kirjoitettu vuosiluku 2008, jos pystyy työssä tekemään 2009 talousarviota? Ei riitä. Surkea yritys aikoina, jolloin kehityssuunnitelmissa kilpaillaan säästöillä ja marjavuosi on tämän kaltainen. Jospa tulisi edes vattuja...